Kaliforniassa on käyty myös mittava pelottelukampanja geenimuunneltua ruokaa vastaan ja lukemattomia urbaanilegendoja on kierrätetty yhä uudelleen ja uudelleen, ilman järjen häivääkään.
Geenimuuntelun taikauskoiset vastustajat ovat kovasti hehkuttaneet lain lähes varmaa läpimenoa, sillä niin vaarallista, tekaistujen todisteiden mukaan, geenimuunneltu ruoka kuulemma on.
No toisin kävi:
California Fails to Pass GM Foods Labeling Initiative
Kuten jo aiemmin uutisoin, saattoi uusin tekaistu, tieteen kaapuun puettu gmo-pelottelu jopa toimia itseään vastaan ja pisti pisteen tälle hölmöilylle.
Lisäksi geenimuuntelun vastustajat toivoivat asian johtavan ns. lumipalloefektiin, eli jos Kaliforniassa saadaan pallo pyörimään, se tulee sitten kasvamaan sellaisiin mittoihin, että osavaltio toisensa perään hyväksyy saman lain, toistensa imussa.
Koko hässäkkä ei ole perustunut tiedettyyn tietoon, tieteeseen enää pitkiin aikoihin, vaan asia on muuttunut täysin poliittiseksi peliksi, mutta onneksi järki kuitenkin voitti kaiken kähminnän ja taikauskoisen sähellyksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti