1. kesäkuuta 2013

Luomu Suomessa -tilastot


Pro Luomu on julkaissut tilastot luomun osalta vuodelta 2012 ja sen löytää täältä:


Luomu Suomessa



Eipä siellä mitään kovin mullistavaa ole, mutta sivulla 3 kiinnittää huomiota se, että osa (kuinka suuri??) luomussa olevista kasvinviljelytiloista ei myy mitään luomua ulos, vaan tuotettu luomu menee rehuksi omille tavanomaisille eläimille tai sitten myydään tavanomaisena ulos.

Miksi ihmeessä tällaisia tiloja tuetaan verorahoilla?

Sama meno on myös kotieläintiloilla, eli kaikista luomutiloista noin 40 % on kotieläintiloja, mutta näistä tiloista vain kolmannes kuuluu luomuvalvonnan piiriin, eli myös markkinoi tuotteensa luomuna.

Tietenkin pitäisi kysyä, että miksi ihmeessä näin toimitaan tässä käsittämättömän loistavassa ja vetävässä luomubuumissa? Tähän kysymykseen raportti ei anna vastausta.

Uutisissa on paljon mainostettu sitä, kuinka maitotila toisensa perään siirtyy luomuun tai on siirtynyt, mutta tilastoista selviää (sivu 6), että kaikesta tuotetusta maidosta vain 1.7 % on luomua. Siksipä Suomeen tuodaan jo enemmän luomumaitoa kuin mitä täällä tuotetaan, eli markkinat siirtyvät halvalle ulkomaiselle luomulle. Kohta lukenemme uutisia luomumaitotilojen konkursseista tai siirtymisestä takaisin tavanomaiseen tuotantoon.

Ja sitten tämä luomukeruuala, jota voi pitää loistavana rahastuksena, eli muutenkin luonnontilassa olevat luonnon maa-alueet pistetään luomuvalvonnan piiriin ja asiakkailta rahastetaan luomulisä, vaikka tuote on todellisuudessa luonnollista luontoa. Minusta on jo melkein rikollista luontoa kohtaan muuttaa Lapin erämaita luomuksi, virallisesti sertifioiduksi luomualaksi, koska sillä ei ole mitään tekemistä luonnollisuuden tai luonnon kanssa, vaan kyse on vain byrokratiasta ja sen noudattamisesta, mutta tällaista on mielikuvamarkkinointi.

Sivulta 9 selviää, että ulkomainen luomu on napannut jo 40 % Suomen markkinoista ja osuus tulee luultavasti lisääntymään tulevina vuosina.  KORJAUS. Kuten kommenttiosiossa huomautettiin, niin kyse taitaakin mainitussa kohdassa olla siitä, että valikoimasta 40 % on ulkomaista eikä siitä, että myynnistä 40 % on ulkomaista.

Sivu 12 kertoo, että kaikesta luomubuumista huolimatta noin puolet ei osta luomua ollenkaan tai satunnaisesti. Samassa yhteydessä mainitaan, että kuluttajat mieltävät luomuruuan joksikin maailman rauhan ja valkoisen kyyhkysen tyyppiseksi tuotteeksi, joka varmaan muuntuu tulevaisuudessa tosiasiaksi ja unohdetaan se, että kyse oli vain kuluttajien mielikuvista.

Sitten tulee taas luomuparadoksi, eli suurin osa mieltää luomun kuluttamisen suurimmaksi esteeksi luomun suhteettoman kovan hinnan ja lisäisi luomun kulutusta hinnan alennuksella, mutta toisaalta toiseksi suurin kulutuksen lisääjä olisi tieto tuottajan saama oikeudenmukainen hinta tuotteesta.

Pitäisi saada halpaa luomua ja samaan aikaan pitäisi luulla, että tuottaja saa hyvän korvauksen.

Eli ehkäpä mainonta ja markkinointi pitäisi luoda sellaiseksi, että luomutuotteen hinta tuodaan alas, mutta vastapainoksi mielikuvamarkkinointi siirretään siihen, että mielikuvissa kuluttaja luulisi tuottajan saavan hyvän korvauksen halvasta tuotteesta. Hyvälle mainostoimistolle tuo ei ole homma eikä mikään.

Pro Luomulle tärkeintä lienee se, että tilastojen käyrät menevät ylöspäin vuosi vuodelta, mutta minkä johdosta, niin siitä ei sitten niin väliä.

1 kommentti:

Heikki Jokipii kirjoitti...

Tarkennus: tuo 40% ulkomaista luomua viittaa ilmeisesti sortimenttiin, ei osuuteen myynistä.