26. kesäkuuta 2013

Suomalaiset ovat maailman lihavin ja sairain kansa!

Otsikon mukainen väite on sangen usein kuultu erilaisia vaihtoehtohörhöilyjä puolustavien suusta. Etenkin luomua puolustavien suusta (tai näppäimistöltä) sen kuulee hyvin usein, koska täällä luomua syödään niin vähän ja eineksiä niin paljon, olemme maailman lihavin ja sairain kansa.

Väitettä voi hieman varioida vaikkapa siten, että väittää Suomessa esiintyvän eniten osteoporoosia ja syy on se, että juomme maitoa. Jos joisimme luomumaitoa, osteoporoosi ilmeisesti loppuisi kuin seinään. Jossain toisessa maassa varioidaan väitettä niin, että maassa X on eniten osteoporoosia, koska siellä ei syödä ruokaa Y, vaan eniten ruokaa Z. Ja niin edelleen.

Tällä kertaa on vuorossa yleisökilpailu, eli olkaa ystävällisiä, aivan kuka tahansa ja tuokaa kommenttiosioon luotettava lähde, josta väite on todennattavissa, eli että suomalaiset ovat maailman lihavin ja sairain kansa.

Koska olen riippumaton blogaaja, ei yksikään firma ole antanut minulle hienoja palkintoja jaettavaksi, joiden tuotteiden logoja piilottelisin tänne kirjoitusteni lomaan ja kehuisin aina kun rahaa lisää tarvitsisin, vaan pääpalkintona on hyvä mieli siitä, kun pääsette todistamaan minulle väitteen, jota pidän internetin keskustelupalstoja kiertävänä myyttinä.

Luotettavaksi lähteeksi ei kelpaa esimerkiksi Vauva-lehden keskustelufoorumi, jossa joku kirjoittaja tällaisen väitteen esittää.

Luotettavaksi lähteeksi ei kelpaa myöskään se, että naapurissanne on asunut kansanterveyslaitoksen tutkijan kummin kaima, joka kertoi eräässä saunaillassa kansanterveyslaitoksen tutkijan sanoneen näin noin 5 vuotta sitten.

Jos Suomi ja suomalaiset ovat todellakin tällainen lihavuuden ja sairauksen kehto, luultavasti tämä käy ilmi useista luotettavaista tilastoista, joka kotimaasta tai ulkomailta. Luottavia lähteitä ovat vaikkapa WHO tai kansanterveyden tutkimiseen keskittyneet eurooppalaiset järjestöt.



Kun etsitte tällaista todistetta, niin olkaapa samalla ystävällisiä ja googlettakaa väitettä eri kielillä, eli että vaihdatte suomalaisten tilalle jonkin toisen kansakunnan.

Tulette päätymään useille keskustelufoorumeille, joissa esitetään väitteitä, että ruotsalaiset, norjalaiset, espanjalaiset, englantilaiset, saksalaiset, ranskalaiset, italialaiset jne ovat maailman (varioiden maanosansa) lihavin ja sairain kansa, koska he syövät eineksiä, syövät viljaa, patonkia, pastaa, eivät karppaa/syö raakaruokaa/luomua/hiilihydraatteja/pastaa/patonkia tai aivan mikä nyt kuolloisenkin maan trendi sattuu olemaan.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

http://lihavin.blogspot.fi/