Kelpaako luonnon muona mihinkään?

Esko Valtaojan ansiokas kirjoitus Duodecim-lehdessä on tuottanut paljon keskustelua etenkin sen osalta, että Esko Valtaoja lyttäsi luonnon tarjoaman ravinnon, eli luonnon antimet lähes täysin.

Riittääkö ruokaa kaikille?

 

Valtaoja kirjoitti vastauksena professori Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan nimen toteamukseen, että eipä juuri yhtään mihinkään. Tämä kommentti on ollut vastatuulessa, sillä kuitenkin luonnon antimet ovat ravinteikkaita, sekä terveellisiäkin ja niitä tulisi enemmän hyödyntää, joten miksi ihmeessä tällainen kommentti? Tosin Valtaoja itsekin totesi, että ei ole mitään syytä olla lähtemättä virkistävälle ruuankeruumatkalle syksyiseen luontoon, mutta miksi näin ikävä kommentti luonnon muonasta?

Itse ajattelisin, että tässä ajatuskehitelmässä lähdetään liikenteeseen luonnosta saatavan ruuan energiasta, ei niinkään sen suojaravinteista yms asioista. Tapani mukaan otin hieman asioista selvää ja Suomestakin löytyy taho, joka on asiaa paljon tutkinut ja tämä kirjoitukseni perustuu sen tahon tuottamaan tietoon luonnon muonasta.

Tukeudun tällä kertaa Suomen Puolustusvoimiin ja sain käsiini Luonnonmuonaohjeen vuodelta 1985 (Lumo1985), joka selventää hyvin paljon sitä, mitä Esko Valtaoja ajoi takaa. Lumo pitää sisällään erittäin paljon tutkittua tietoa luonnosta saatavasta ravinnosta ja se on tietenkin sotilaalle elintärkeää tietoa, jos hän joutuu luonnon armoille.

Lumon sisältö lyhyesti alkuun tiivistettynä on se, että mikäli et saa hankittua ravinnoksesi lihaa tai kalaa, on sinulla jo muutaman viikon jälkeen hyvin tukalat oltavat ja siksipä kirja keskittyy antamaan hyvin seikkaperäisiä ohjeita kalastukseen ja metsästykseen. Ohjeet ovat kuitenkin osin sellaisia, että niitä ei saa rauhan aikana luonnossa toteuttaa, joten niiden esittelyn jätän pois. Ohjeessa opetetaan kalastamaan esimerkiksi käsikranaatilla tai polkumiinalla, joten ohjeet ovat lähinnä yksittäiselle sotilaalle äärimmäisissä poikkeusoloissa, kuten ohjeessa kerrotaankin.

Aluksi ohje perehdyttää hyvin ihmisen fysiologiaan ja aineenvaihduntaan eri tilanteissa. Ihmisen perusaineenvaihdunta, eli se, paljonko ihminen kuluttaa hengittämiseen, solujen uudismuodostukseen ja muihin välttämättömiin elintoimintoihin, ilman mitään fyysistä ponnistelua, on noin 1500 kcal päivässä, kun henkilö on 65  kiloa painava ja 160 senttiä pitkä.

Tarvitsemme 3000 kcal (pitää sisällään tietenkin perusaineenvaihdunnan 1500kcal) päivässä jo vaatimattomaan fyysiseen ponnisteluun ja siihen vielä toinen mokoma lisää, jos olet sotilaana tilanteessa, että sinun on esimerkiksi vetäydyttävä henkesi edestä umpihangessa hiihtäen.


Täydellisellä paastolla sotilas kykenee toimimaan fyysisesti aktiivisena muutaman päivän, kuitenkin alle viikon, mikäli vesihuolto pelaa.

Ihminen tulee toimeen noin kuukauden 1500 kcal päivittäisellä energiansaannilla, vaikka joutuisi hieman fyysistä ponnistelua tekemään ja tässä auttaa oma rasvakudos, mutta kun se on käytetty, on energiaa saatava jo ponnistelun kuluttama määrä.

Perusaineenvaihdunta kuitenkin vaihtelee yksilöstä toiseen jopa 20 % ja tähän vaikuttaa lihasmassa yms tekijät. Lisäksi jo pelkkä pieni kuume nostaa elimistön energiankulutusta melkoisesti.

Kävely lisää elimistön energiankulutusta noin  200-500 kcal tunnissa ja niin edelleen.

Tässä perusfaktat elimistön kulutuksesta ja nyt siirrymme luonnon antimiin ja siihen, että miten me pärjäisimme, jos nykyiset pitkälle jalostetut lajikkeet joutuisimme korvaamaan omin käsin poimien luonnosta.

Lähestymme asiaa nyt vegaanin näkökulmasta, eli jätämme lihan ja kalan pois ja mennään vain kasvikunnan tuotteilla. Lisäksi metsästäminen on erittäin ammattitaitoa vaativaa, vaikka sinulla olisi käytössä nykyaikaiset aseet ja jos joutuisit hankkimaan lihasi ansalangoilla yms menetelmillä, niin sitten se vasta asiantuntemusta vaatisikin. Mutta olisi hauskaa nähdä, että miten kaupunkilainen saisi liharuokaa metsästä, jos hänet sinne ummikkona aseen kanssa jätettäisiin. Haulikko käteen ja taskut täyteen ammuksia ja pitäisi itse metsästää ruokansa, niin miten kävisi?

 Kotimaisia metsästä löytyviä marjoja pitäisi löytää noin 1.2-3 kiloa vuorokaudessa pelkästään perusaineenvaihdunnan energian turvaamiseksi.

Ja sitten tulemme siihen ongelmaan, eli hyötysuhteeseen, sillä jokainen marjametsällä käynyt tietää sen, että saadakseen 3 kiloa vaikkapa puolukkaa, on metsässä tarvottava usein pitkiäkin matkoja ja se taas polttaa energiaa ja sen energian eteen olisi taas löydettävä kilokaupalla uusia marjoja ja se taas polttaa energiaa..... ja noidankehä on valmis.

Marjat ovat kuitenkin energialtaan suhteellisen kaloririkasta, jos niitä vertaa sieniin, sillä sieniä olisi löydettävä perusaineenvaihdunnan tarpeisiin noin 3.5-5 kiloa päivässä. Jokainen sienimetsällä käynyt tietää, että 5 kiloa sieniä on melkoinen määrä kerättäväksi. Sienissä on vielä hyvin suuri ongelma, eli myrkyllisiä sieniä on paljon. Tappavia on vain kourallinen, mutta myrkyllisiä jo kymmenittäin ja epäilyttäviä hyvin suuri määrä, joiden turvallisuus etenkään perusenergian tyydyttämisen vaatimina määrinä ei ole taattu ensinkään.

Sienissä pitää siis olla erittäin hyvä lajituntemus ja hyvät tiedot sienien kasvupaikkavaatimuksista, eli myös paikallinen maasto täytyy tietää hyvin, jotta homma kannattaisi edes jotenkin energian hyötynäkökulmasta käsin.

Sitten meillä on tietenkin vaikka ruohokasveihin kuuluva rautapitoinen pinaatti, mutta pinaattia pitäisi syödä jo yli 7 kiloa päivässä, jotta saisimme energiaa pelkästään perusaineenvaihduntaa varten. Kukaan ihminen ei vain taida kyetä ahtamaan itseensä seitsemää kiloa pinaattia, vaikka kuinka olisi nälkä.

Sitten on vaikkapa leskenlehtiä yms, joita luonnosta löytyy paljon, mutta ongelma on se, että niistä useat ovat lievästi myrkyllisiä, joten ne kävisivät vain pienenä lisukkeensa.

Kasvien juuret tarjoaisivat energiaa jonkin verran, mutta ongelmia löytyy sieltäkin, sillä vaikkapa kurjenmiekalla on hyvin perunamaiset juuret, eli ne näyttäisivät ruokaisilta, mutta niitä ei voi myrkyllisyytensä vuoksi ruuaksi käyttää.

Menneiden vuosien suosikkia pettua, eli männyn nila ja jälsikerrosta tarvittaisiin perusaineenvaihduntaan noin 1.5-2 kiloa, mutta sen nauttiminen tuollaisena määränä on vaikeaa ja ihmisen terveydelle epäedullista, joten sekin käy vain lisukkeeksi.

Islanninjäkälää pitäisi syödä noin 2.5 kiloa perusaineenvaihdunnan tarpeisiin, mutta jäkälääkään ei saa missään nimessä syödä sellaisenaan, vaan sitä on pidettävä ensin 1 % soodaliuoksessa noin 1-5 vuorokautta jäkälähappojen poistamiseksi. Emäskäsittelyn jälkeen se on vielä keitettävä, huuhdottava ja valutettava, ennen kuin se voidaan prosessoida vaikkapa jauhoksi.

Poronjäkälää ei saa käyttää ihmisravinnoksi missään tilanteessa, sillä se sisältää hyvin paljon ihmiselle haitallisia aineita.

Joten jos koostaisimme aterian niin, että kolmannes olisi marjoja, kolmannes sieniä ja loput sitä sun tätä, niin jotta saisimme perusaineenvaihdunnan vaatiman energian päivässä täyteen, ruokalista yhdeltä päivältä voisi näyttää tältä:

-0.8 kiloa puolukkaa.
-1,7 kiloa keltavahveroita.
- 2.3 kiloa pinaattia

Eria asia sitten on, että kuinka paljon elimistömme kuluttaisi energiaa, ennen kuin tuo määrä olisi edessämme valmiina nautittavaksi.

Ja sitten vertailun vuoksi lihasta saatava energia. 1 kilo hirveä pelkästään riittää perusaineenvaihdunnan tarpeisiin. Riekkoa tai lokin munia riittää 0,8 kiloa. Ankeriasta tarvittaisiin vain 0,3 kiloa ja muikkua 1.32 kiloa.

Joten ajattelisin niin, että Esko Valtaoja lähestyi asiaa energian saannin näkökulmasta käsin, eikä suinkaan lytännyt luonnon antimia, jos ne ovat meidän ruokavaliomme lisukkeena ja täydennyksenä.

Luomua kehitetään! Vai kuinka?

Lueskelin Ruralia-lehteä 1/2011 ja se herätti minussa muutamia kysymyksiä.

Ruralia-lehti

 

Kyseessä on siis Helsingin yliopiston alaisuudessa olevan Ruralia-instituutin julkaisu ja sieltä poimin teille muutamia kohtia tyypilliseen tapaani, eli sieltä täältä ilman mitään logiikkaa ja aloitan tästä:

Ruralia-instituutissa on tehty määrätietoista yliopistollista luomun kehittämistyötä jo yli 20 vuotta.

- Tämä on helppo todeta, kun tarkastelee vuosien aikana toteutettuja luomuhankkeita, -koulutuksia ja -julkaisuja, vahvistaa professori Pirjo Siiskonen Ruralian Mikkelin yksiköstä.

Jaahas, on pakko todeta hieman skeptisyyttä ajatuksissani. Minä kun henkilökohtaisesti ajattelisin, että me näkisimme luomusadoista tämän määrätietoisen yliopistollisen luomun kehittämistyön hedelmät, mutta jostain mystisestä syytä emme näe.

Luomusato vuonna 2012

 

Kun me katsomme sitä tärkeintä, eli sitä, mitä luomutuotannon mukainen puuhastelu tuottaa lautasillemme, ei ole mitään havaittavissa olevaa jälkeäkään yliopistollisesta luomun kehittämistyöstä 20 vuoden ajalta, vai miten muuten on luomutuotannon umpisurkeat sadot edelleen selitettävissä?

Viime kesä oli tuotannollisesti hyvin vaikea maatiloilla, etenkin kostea syksy, mutta tavanomaisilla tiloilla lyötiin silti ennätyksiä esimerkiksi rukiin osalta (ensimmäistä kertaa keskisato oli yli 3000kg/ha) ja luomutuotannossa kaikki oli lähes sitä samaa surkeutta, mitä on jo nähty vuosi vuoden perään.

Ruraliassa on toteutettu vuosien varrella yli 60 luomualan tutkimus- tai kehittämishanketta.

Ja anteeksi, että häiritsen omahyväistä luomuista selkääntaputtelua, mutta missä se näkyy? Onhan ne hienoja numeroita, että oikein 60 luomualan tutkimus- tai kehittämishanketta on toteutettu, mutta miten tämä maaginen luku 60 kappaletta hankkeitä näkyy käytännössä?

Vuonna 1991 Ruralia-instituutissa toteutettiin ensimmäinen Luonnonmukaisen maatalouden täydennyskoulutusohjelma Jukka Rajalan johdolla. - Siitä lähtien meillä on toteutettu pitkiä kursseja ja koulutusohjelmia, lyhytkursseja ja avointa yliopisto-opetusta, kertoo Siiskonen.

Eli ei kuitenkaan voi vedota siihen, että kun se luomu on niin vaikeaa ja pitäisi sitä koulutusta harrastaa, vaan kas kummaa, sitä on harrastettu jo vuodesta 1991 saakka ja se näkyy käytännössä miten?

Instituutin avoimen yliopiston luonnonmukaisen maatalouden opetus palkittiin vuonna 1997.

Tämä uskomattoman tasokas koulutus on saanut jo oikein palkintojakin ja se näkyy missä? Siinä tarjonnassa, mitä jo 9 % osuudella jylläävä luomutuotanto tuottaa lautasillemme, vai miten se näkyy?

Ruralian erityisvahvuuksia luomussa on vahva yrittäjäyhteistyö. Vuosien varrella on
jalostettu tutkimustietoa käytännön sovellutuksiksi luomualan yrittäjille.

Tällaista täysin merkityksetöntä sanahelinää on kovin vaikea uskoa todeksi sen perusteella, mitä todellisuus meille tuottaa. Uutiset tuottavat meille kiihtyvällä tahdilla uutisia siitä, että luomu ei menesty, koska kenttä on sekaisin ja tuotteet eivät tavoita jatkojalostajaa, kuluttajasta puhumattakaan.

Kuitenkin luomuväki tuottaa itseään kehuavaa materiaalia siitä, kuinka tutkimusta on ollut jo vuosikymmeniä ja se on tuottanut meille käytännön sovelluksia, sekä kultaa ja mirhamia.

Voi hyvä tavaton sentään ja me veronmaksajat joudumme kustantamaan tämän käsittämättömän pelleilyn.

Luomu menettää vetovoimaansa

Tuore uutinen (29.12.2012) Britanniasta kertoo luomun nykytilasta ja sen vetovoiman sulamisesta:

Organic food loses its appeal – but ethics rule at the checkout

Pääkohtia lyhyesti:

Kävele supermarketissa ja huomaat, että hinnakkaat luomuhedelmät sekä luomuvihannekset ovat saaneet hyllytilaa huomattavasti vähemmän, sekä ovat vähemmän mainostettuja kuin aiemmin.

Luonnonmukaisen luomuruuan kysyntä on romahtanut yli viidenneksen siitä kun taantuma alkoi -enemmän kuin mikään muu eettisen sektorin myynti, kertoo tuore julkaistu raportti.

Kuitenkin Reilu kauppa ja  kestävän kehityksen kala ovat nousseet huomattavasti

Yhdistynyt kuningaskunta on ainoa paikka maailmassa, jossa luomun romahdus on tapahtunut, kun muualla maailmassa on luomu edelleen vahvassa kasvussa.

Uutinen ei ole aivan ajan tasalla, sillä esimerkiksi Pohjoismaista Ruotsissa luomu ei ole enää missään kasvussa, vaan jopa laskussa, eikä Suomenkaan luomumyynnin tasosta vielä kannata vetää lippua salkoon. Mutta Suomi ja Ruotsi ovat markkina-alueina täysin marginaalisia, joten eipä täkäläinen tilanne, oli se mikä tahansa, vaikuta yhtään mihinkään.

Mistäpä tilanne Englannissa johtuu?

Voimakas taantuma lienee tietenkin yksi hyvä ehdokas, mutta toinen hyvä ehdokas on julkinen keskustelu, joka siellä on käyty luomusta. Uusimmat tutkimukset aiheesta, kuten Stanford ja Oxford, ovat saaneet paljon mediatilaa, sekä television ajankohtaisohjelmien keskusteluissa tutkimuksen sisältöä on puitu, joten kansalaiset ovat saaneet asiatietoa luomusta, joka on varmaan vaikuttanut myyntiin paljonkin.

Kun luomusta revitään pois sen mielikuvien kautta luotu gloria ja ympäristöjeesustelu, ei jäljelle jää kuin kallis hinta.

Luomu ja biodynaaminen ne yhteen soppii

Biodynaaminen viljely, tuo epätieteellinen huuhaa ja Rudolf Steinerin luoma horoskooppiviljely, jossa ei ole yhtään mitään älyä, saatikka modernia biologiaa, kulkee jostain syystä luomun kanssa käsi kädessä.

Olen monta kertaa jo ihmetellyt, että miksi ihmeessä luomuliitto ei ota edes pientä hajurakoa tuohon taikauskoiseen hölynpölyyn, sillä jos luomutuotanto aikoo edes jossain määrin tulla uskottavaksi viljelymenetelmäksi, sen kannattaisi pysyä biodynaamisesta viljelystä hyvin kaukana.

Kirjotin jo aiemmin biodynaamisesta taikauskoviljelystä, mutta tässä linkki muistin virkistämiseen:


MAANVILJELYSTÄ TÄHTIEN ALLA

"Venus ja Mars Ravussa aiheuttavat kosteat olot, mikä lisää etanoiden lisääntymisriskiä. Niiden torjunta onnistuu parhaiten, kun kuu on Ravussa." 

Ei, en minä tässä tutki mitään keskiaikaista noituuden oppikirjaa. Päinvastoin: yritän innokkaasti seurata aikaani – ja siksi seison tässä ja selailen biodynaamisen viljelijän pientä punaista kirjaa: vuoden 1991 ruotsinkielistä Kylvö- ja korjuukalenteria.  


Biodynaamista viljelyä ei keksinyt suinkaan biologi vaan salatieteitä harjoittanut mystikko, antroposofi Rudolf Steiner. 

Steinerilla oli mitä erinomaisimmat suhteet niin sanottuun henkimaailmaan. Henkitieteensä avulla hän sai selvää monenmoisista asioista, joita tavallinen tiede karkeine menetelmineen ei vielä ollut havainnut.

 Okkultistisen viisautensa pohjalta hän kirjoitti kirjoja ja piti esitelmiä lähestulkoon mistä tahansa. Vuonna 1924 hän piti kurssin, jolla hän sovelsi antroposofisia ajatuksia niinkin maanläheiseen asiaan kuin maanviljelykseen – ja seurauksena tästä epäpyhästä allianssista oli biodynaaminen viljely. 

Ja niin edelleen. Mistäpä olen sitten saanut päähäni, että luomutuotanto ei pääse mitenkään eroon taikauskoisesta pikkuserkustaan, vaan sitä täytyy helliä ja paijata, jotta välit omiin juuriin pysyvät olemassa? No vaikka tästä pienestä uutisesta, jossa kerrottiin vuoden luomuyrityksestä:

Vuoden Luomuyritys

 

Pirkanmaan luomuyhdistys palkitsi Rekolan biodynaamisen maatilan yrittäjät Vuoden Luomukeksijöinä.

- Haluamme kiinnittää huomiota sekä Sirkka ja Kalervo Rekolan pitkään työsarkaan, että uusien yrittäjien Joona Rekolan ja Henri Murron tulevaisuuden näkemyksiin, toteaa luomuyhdistyksen puheenjohtaja Anu Tuomola.

Luomuväki on paljon nurissut siitä, että luomua ei oteta riittävän uskottavasti huomioon, eikä myöskään luomututkimus saa sitä arvostusta, jonka se luomuväen mielestä ansaitsisi, mutta parantaako se todellakin tilannetta, että luomuyhdistykset palkitsevat täydellistä taikauskoon nojautuvaa huuhaaviljelyä horoskooppimerkkien alaisuudessa jollain Luomukeksijät -tittelillä?

Etenkin kun se Luomukeksijät -titteli tuli siitä merkittävästä luomutuotantoa kehittävästä keksinnöstä, että tapahtui sukupolvenvaihdos Rekolan tilalla.

- Neljännesvuosisataansa juhliva Pirkanmaan luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry on viime keväästä lähtien etsinyt marraskuun luomupäivässä palkittavaksi luomukeksintöä, joka onnistuneesti yhdistää uudet ajatukset ja vanhat tavoitteet, helpottaa arjen työtä ja antaa virikkeitä alan toimijoille laajemminkin. Kokouksessaan 2.11.2012 luomuyhdistyksen hallitus totesi, että Rekolan tilan sukupolvenvaihdo on juuri sellainen, toteaa Tuomola.

Kun joku halusi vielä jatkaa viljelyä horoskooppien alaisuudessa, päätettiin sitä pitää sellaisena toimintana, joka on ansainnut luomukeksintöpalkinnon?

No eipä ole vaikea ennustaa tähdistä, tupakan tumpeista, kahvinporoista tai naapurin mummon tekohampaista erittäin loistavaa tulevaisuutta tälle viljelymetodille.

 

Lukemista välipäiville

Joulu on taas vietetty ja kuten puolivakavat tutkimukset kertovat, (!linkki Hesarin maksumuurin  takana!)  jouluähky voi jopa lyhentää elämää, joten nyt on aika kuntoilun ja kuntoilusta palautuessa voi sivistää itseään loistavilla kirjoituksilla, jotka herättävät ajatuksia.

Kirjoituksilla en tarkoita omia tuotoksiani, tietenkään, vaan turvaudun jälleen itseäni fiksumpiin ja niihin ajatuksiin pääsette käsiksi Lääketieteellisen aikakausikirjan Duodecimin verkkojulkaisun kautta. Duodecimin joulunumeron 23/2012 teemana oli paljon tapetilla ollut ruoka.

Ensimmäisenä poimin teille Esko Valtaojan kirjoituksen ruuan riittävyydestä tulevaisuudessa:

Riittääkö ruokaa kaikille?

 

Erityisen iloinen olin seuraavasta kohdasta, joka edustaa samaa mielipidettä, johon itse olen päätynyt tavallisena kansalaisena, joka haluaa ottaa asioista selvää tosiasioiden pohjalta:

Jonathan A. Foley, Minnesotan yliopiston ympäristöinstituutin johtaja, on tiivistänyt tärkeimmät päämäärät ja keinot erinomaisessa pikku artikkelissaan, joka julkaistiin marraskuussa 2011 Scientific Americanissa. Tieteellisempi versio löytyy saman syksyn Naturesta 2011;478(20).

Ennen kaikkea maanviljelyksen leviäminen on pysäytettävä ja kehitys käännettävä päinvastaiseksi. Trooppiset metsät, savannit ja herkät ekosysteemit tuhoutuvat sietämätöntä vauhtia, ja biopolttoaineet vain pahentavat tilannetta. Maailman luonto ja eliölajit tarvitsevat lisää ihmiseltä rauhoitettua tilaa. Tämä taas vaatii ruoantuotannon tehostamista muilla tavoin.

Ratkaisu ei todellakaan ole ruuan tuotannon muuttaminen tehottomaksi puuhasteluksi, joka tarkoittaa pientä somaa punaista mökkiä ja luomuperunamaata, vaan tehostaminen, tehostamisesta päästyä. Lannoituksen tehostaminen, joka ei tarkoita ylilannoitusta, vaan lannoitteiden järkevää käyttöä. Kasvinsuojelun tehostaminen, joka ei tarkoita kemikaalien ylenpalttista syytämistä luontoon, vaan niiden tarkoituksenmukaista sekä järkevää käyttämistä ja niin edelleen.

Valtaoja sivuaa myös hieman luomutuotantoakin:

Väestönkasvusta huolimatta käytettävissä olevien kaloreiden määrä ihmistä kohden kasvaa edelleenkin. Yksi tehokas keino kääntää suotuisa kehitys vastakkaiseksi on siirtyä luomuviljelyyn. Vuosikymmenien tutkimustyöstä huolimatta ei ole pystytty osoittamaan, että niin sanotusti luonnonmukaisin keinoin tuotettu ravinto olisi terveellisempää tai edes maukkaampaa kuin tavallinen tehotuotettu ruoka - se, jota jokainen ajatteleva, valistunut ihminen tietysti kavahtaa. Sen sijaan on nähty, että luomutuotannon sadot ovat paljon pienempiä kuin tavanomaisen. Ja kun katsotaan ympäristölle aiheutettua kokonaisrasitetta, luomun hyödyt ovat kauniisti sanottuna kyseenalaisia. On tietysti yksittäisiä tapauksia, joissa luomu on hyvä ja kannatettava vaihtoehto, esimerkiksi eläinten eettisen kohtelun ja innovatiivisten viljelymenetelmien kehittämisen kannalta. Yleisesti ottaen puhdas luomutuotanto on kuitenkin yksi pahimmista ravintotulevaisuutemme vaaratekijöistä. Luomu on hyvää tarkoittavien ihmisten väärä valinta. Vastakkaista mieltä voi tuskin olla muista kuin pseudouskonnollisista luonnonpalvontasyistä.

Mutta lukekaa koko juttu ajatuksen kanssa ja pohtikaa itse, onko sen sanoma järkevä vaiko ei ole. Minusta oli.

Seuraava juttu jonka teille poimin julkaisusta, koskee ravitsemussuosituksia, jotka ovat myös olleet kovasti arvostelun kohteena, etenkin heidän toimestaan, joilla ei ole mitään eväitä niitä arvostella:

Ravitsemussuosituksia vai kansankäräjiä?

 

Ruokavalioiden suunnittelun perustana ravitsemussuosituksissa ovat seikkaperäiset arviot kaikkien välttämättömien ravintoaineiden tarpeesta. Yksityiskohtien runsaudesta huolimatta syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa (Similä 2012). Ihmisille annettavat suositukset koskevatkin ruokien käyttöä ja valintaa, eivät yksittäisiä ravintoaineita. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä tulisi käyttää runsaasti, ja täysjyväviljaa pitäisi olla joka aterialla. Ruokajuomaksi suositellaan rasvatonta maitoa tai piimää, ja rasvojen tulisi olla näkyviä ja pehmeitä. Tällaiset selkokieliset ohjeet näyttävät olevan liian arkisia ja epätieteellisiä nettikeskusteluun, jossa mieluummin intetään yksittäisten ravintoaineiden mikrogrammoista ja satunnaisten uutisten tai tieteellisten artikkelien sisällöstä.

Ja nykytrendi on kiteytetty aivan loistavasti seuraavaan kommenttiin:

Kansankäräjiltä löytyy vaihtoehtoisia mielipiteitä, joiden mukaan suositukset ovat vanhanaikaisia. Näillä foorumeilla sitä pidetään terveellisenä, mikä on nautittavaa ja mukavaa. 

Mutta lukekaapa juttu jälleen kokonaan itse, mielellään ajatuksen kanssa ja jutusta vastaa emeritusprofessori, LKT, Antti Aro.

 

 

Lehmäkin osaa kiusata

Pieni uutinen tuotantoeläimien maailmasta:

Lehmätkin osaavat kiusata - pahimmilla öykkäreillä karu kohtalo

 

Useilla maatalouden todellisuudesta vieraantuneilla on tuotantoeläimistä varsin kummallisia käsityksiä. Useat kaupunkilaiset kun ovat sitä mieltä, että kunhan vain eläimet päästetään vapaana kirmailemaan ja seurustelemaan keskenään, eläimien hyvinvointi paranee kuin itsestään.

Kuten yleensä, asiat eivät ole näin musta-valkoisia, vaan totuus on jossain harmaan maastossa. Parsinavetoissa voi olla heikkouksia, mutta ei se täysin vapaa elämäkään ole laumaeläimille herkkua, etenkin jos et satu olemaan lauman hierarkian yläpäässä.

–Aina joukosta löytyy joku möykkäri, joka pitää jöötä pahnanpohjimmaisille. Se on häijy niille, jotka eivät pidä puoliaan vaan lähtevät ruokintapaikalta heti, kun joku tuhahtaa.

Laulumaan mukaan tämä lehmälle lajinomainen käytös näyttää nostavan päätään navetoissa, joissa eläimet pääsevät kulkemaan vapaasti.

Hyvää Joulua

Luomulakko toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua, sekä menestyksekästä Uutta Vuotta.

Vielä sopii aiheeseen yksi luomu-uutinen, joka löytyi Lappeenrannan seudulta:

Possupula ei uhkaa joulupöydän herkuttelijaa

 

Lappeenrannan alueelta taitaa löytyä myös yksi rehellinen kauppias, sillä hän toteaa vastoin nykytrendiä näin:

 Luomukinkun kysyntä on Metsämuurosen mukaan ollut hieman viime vuotta laimeampaa.

Tämä tuli mieleeni tänään, kun etsin epätoivoisesti kotimaisia metsäsieniä kaupunkimme marketeista. Olin liikenteessä vasta viiden jälkeen kuluvaa päivää ja kurkkasin myös läpi kinkkulaarit kahdesta kaupasta, tuon uutisen innoittamana. Tulos oli aika hämmentävä, sillä kaupunkimme (+100 000 asukasta) ainoasta Prismasta löytyi pilvin pimein luomukinkkuja, sekä lisäksi katsastin yhden kolmesta kaupunkimme Citymarketista, niin senkin kinkkulaarista löytyi luomukinkkuja kotiin kannettavaksi vaikka kuinka paljon. Kaupat olivat täynnä asiakkaita, mutta yksikään asiakas ei ollut sillä hetkellä hamuamassa kaikkien hamuamia luomukinkkuja eettiseen ostoskoriinsa.

Onneksi minun ei tarvinnut koluta enää kahta muuta Citymarkettia, vaan ensimmäinen niistä piti onneksi vielä hyllyssään kaipaamiani kotimaisia metsäsieniä. Jouluruoka on niiltä osin pelastettu ja seuraavana vuonna ostan ne hivenen aikaisemmin, jos en satu niitä omasta pakastimesta löytämään.

Ihmettelen vain luomukinkkuja suurten markettien valikoimissa, kun uutisten mukaan niitä ei pitäisi löytyä koko Suomesta, sillä niin himoittuja ne kuulemma ovat. Tosin en älynnyt tarkistaa, että olivatko ne kenties saksalaisia vaiko hieman lähempää Tanskasta, mutta luomukinkku mikä luomukinkku.

Vai onko kyseessä taas se ihmeellinen tilastoharha, että hyvin lukuisa määrä ihmisiä gallupeissa kertoo ostavansa Jouluna luomukinkun ja niiden ihmisten määrä ylittää roimasti luomukinkkujen tarjonnan, mutta kun niiden ihmisten pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin, sepä ei onnistu, vaan hinta ratkaisee, eikä kovin moni ole halukas maksamaan kinkustaan melkein kahtakymppiä kilo, oli se sitten vaikka yhden possun luomusikalasta tullut ja saanut maailman yksilöllisintä luomukasvatusta koko pienen elämänsä ajan.

 

Myytti kolesterolimyytistä

Kolesterolin ympärillä on pyöritty hyvin pitkään ja koska asiasta ilmestyi uusimmassa Skeptikko-lehdessä erittäin hyvä juttu, joka on luettavissa myös netin kautta, linkitän sen kaikille lukijoilleni.

MYYTTI KOLESTEROLIMYYTISTÄ - mitä jos kaikki onkin yhtä suurta valhetta

 

Kolesteroli on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen, koska kolesterolin vaikutuksen kieltävät  kolesterolidenialistit ovat erittäin myönteisiä luonnonmukaisuudella, eli että kaikki kovat rasvat, mm. eläinrasvat ovatkin hyvin terveellisiä ja vastapainona vaikkapa kasvisrasvat ovat saatanasta ja elintarvike- sekä lääketeollisuuden salaliiton seurausta, joiden tarkoitus on sairastuttaa ihmiset.

Biokemian maisterin Pauli Ohukaisen kirjoitus Skeptikossa on erittäin hyvä, vaikkakin hän raapaisee vain pintaa, kuten itsekin toteaa.

Kolesterolidenialistit liukuvat hyvin liukkaalla jäällä ja eihän heillä toisaalta mitään hätää ole, vaan heillä, jotka ottavat heidän juttunsa tosissaan.

Kuten Pauli Ohukainen mainitsee, kolesterolidenialistien argumentointi on maallikolle hyvinkin vakuuttavaa, sillä niissä on maalaisjärkeen vetoavaa logiikkaa, sekä runsaasti viittauksia tieteellisiin tutkimuksiin. Mutta kun esitettyjä viitteitä aletaan tutkia tarkemmin, paljastuukin usein se uskomaton tosiasia, että viitattu tutkimus ei millään tavalla tue denialistin esittämiä johtopäätöksiä.

Minun ei tarvinne erikseen alkaa vetää yhtäläisyysmerkkjä erääseen poikkitieteelliseen maanviljelysideologiaan, jossa harrastetaan samanlaista toimintaa kautta linjan.

Asiallista tietoa lisäaineista

Onko kuluttajien oltava huolissaan elintarvikkeiden lisäaineista, on ollut kaikkien tiedostavien ihmisten huulilla jo kyllästymiseen asti, mutta onneksi määrätyt mediat tuottavat aiheesta myös tieteeseen perustuvaa, mielenkiintoista oikeaa tietoa, kuten uusin Tekniikan Maailma.

Salaperäiset E-aineet -otsikolla alkava juttu oli hyvin tehty ja perustui tiedettyihin tosiasioihin, eikä suinkaan jonkin villin mielikuvituksen omaavan henkilön omiin kauhuvisioihin. Sellaista tietopakettiaa on mukava lukea, sekä siinä sivistyy aivan huomaamatta.

Jutussa käytiin hyvin läpi lisäaineiden turvallisuus, esiintyminen luonnossa, sekä vaikkapa turvalliset annosmäärät ja aloitan sillä.

Kuten jutussa todettiin, kemistit ovat kertoneet meille jo 500 vuotta, että ei ole olemassa turvallisia ja vaarallisia kemikaaleja, vaan on olemassa turvallisia ja vaarallisia annoksia. Aluksi selitettiin ADI-arvo, eli hyväksyttävä päiväannos. Esimerkkinä käytettiin bentsoehappoa, jota esiintyy myös luonnossa, mutta jota käytetään mehuissa yms. Suurin sallittu määrä on 200 mg litrassa. 60 kiloa painava aikuinen voi juoda tällaista mehua puolitoista litraa päivässä ja 20 kilon lapsi noin puoli litraa.

ADI-arvo kuitenkin määritellään  NOEL-arvosta, joka tarkoittaa määrää, jolla ei ole havaittu mitään haittavaikutuksia eläinkokeissa. Jotta lapsi saavuttaisi NOEL-arvon, joka on siis vielä turvallinen, lapsen pitäisi juoda bentsoehapolla varustettua mehua 50 litraa päivässä ja aikuisen 150 litraa päivässä. Koska lisäaineilla on hyvin korkeat turvarajat, ADI-arvo määrää bentsoehapon turvallisen päiväsaannin ja se on lapsella saavutettu puolella litralla mehua.

Sitten mainittiin, että nämä rajat eivät koske suinkaan luonnontuotteita, vaan vaikkapa puolukan mehussa on bentsoehappoa noin 700 mg litrassa, eli yli kolminkertainen määrä verrattuna siihen, miten paljon teollisuus saa bentsoehappoa elintarvikkeissa käyttää. Kuitenkin myös puolukasta mitattu bentsoehapon määrä on paljon alle NOEL-arvon, joten asia ei tietenkään ole ongelma. Mutta teollisuus on suorastaan yliturvalliseksi säännelty, vastoin erilaisia urbaanihuhuja, joita asiasta liikkuu.

EFSA käy koko ajan läpi elintarvikkeiden lisäaineita. Markkinoilla olevia, jo hyväksyttyjä testataan uudelleen, sekä uusia testataan, jotta ne joko hyväksytään tai hylätään sallittuina lisäaineina.

Erikseen mainittiin vaikkapa aspartaami, jonka EFSA on käynyt hiljattain uudelleen läpi, sillä parissa tutkimuksessa ilmeni, että aspartaami ei olekaan turvallista kuluttajille. EFSA:n selvityksen mukaan kyseiset tutkimukset eivät täyttäneet tieteellisyyden kriteereitä, vaan olivat huonosti tehtyä humpuukitiedettä. Joten EFSA ei ole muuttanut ohjeita aspartaamin suhteen, vaan se on edelleen hyvin tutkittu ja erittäin turvalliseksi havaittu.

EFSA on testannut paljon uusia kokelaita mm. hapettumisenestoaineiksi ja esimerkiksi oregano ja sitruunamelissa ovat reputtaneet turvallisuustestit hapettumisenestoaineiksi, mutta rosmariiniuute on todettu kyseiseen käyttöön turvalliseksi.

EFSA:n periaatteet lisäaineista ja niiden turvalliseksi toteamisesta perustuvat normaaleihin tieteellisiin käytäntöihin, eli johtopäätösten pitää perustua tieteelliseen näyttöön, tehtyjen kokeiden pitää olla toistettavissa, sekä tulosten on oltava julkisia.

Sitten oli juttua siitä, miksi osa kuluttajista hylkää tieteelliset faktat ja keksii niitä itse, tai hysterisoi muuten vain vastoin tiedettyä tietoa. Psykologit vastaavat, että vain osa meidän päätöksistä perustuu tosiasioihin ja järkiperäiseen harkintaan. Usein perustelemme omia mielipiteitä sillä, miten muut ajattelevat tai harrastamme moraalista itselisensointia. Mutta valitettavasti ihmisten käyttäytymistä tässä suhteessa ei voi ennustaa, eli vaikkapa nurkan takana olevat nanotekniset lisäaineet voivat olla hysteeristen kuluttajien uusi vaarallinen vihollinen maustettuna teollisuuden salaliitoilla tai sitten ne voidaan ottaa liput liehuen vastaan.

Nanoteknisista lisäaineista mainittiin esimerkkinä synteettinen lykopeeni, joka onkin hyväksytty USA:ssa jo vuonna 2003. Synteettisen lykopeenin partikkelikoko on pienennetty nanoteknologialla noin sataan nanometriin ja tämä on mahdollistaa sen, että ihmisen elimistö pystyy käyttämään lykopeenin paremmin hyväkseen ja mahdollistaa lykopeenin terveysvaikutukset, eli mm. vähentää sydäntautien ja eturauhassyövän riskiä.

Turvallisuusvaatimuksissa on myös sellainen lisäehto, että jo hyväksyttyä lisäainetta ei saa käyttää uuteen tarkoitukseen ilman uusia turvallisuustestejä, jotka koskevat nimenomaan turvallisuutta uuteen käyttötarkoitukseen.

Juttu loppui lausahdukseen, jonka ainakin minä voi allekirjoittaa: Tärkeintähän lienee, että saamme yhä parempaa, terveellisempää ja turvallisempaa ruokaa.

Luomuviljojen osuus edelleen hyvin pieni

Uudet ennakkosatotilastot on taas julkaistu ja sieltä selviää luomutuotannosta jotakin:

Luomuviljojen osuus on edelleen vähäinen

 

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) luomusatotilaston mukaan luomuviljaa tuotettiin kesällä 2012 yhteensä 82 miljoonaa kiloa, mikä oli 2,2 % koko Suomen viljantuotannosta.

Tällaista on luomumatematiikka. Pelloista on luomusta yli 7 prosenttia ja se ala tuottaa 2.2 % osuuden kokonaissadosta. Hävikki on aika suhteettoman suuri ja kuinka se paikattaisiin, mikäli luomutuotanto yleistyisi esimerkiksi brändityöryhmän visioihin saakka?

Paikataanko huikea satoleikkaus lisäämällä vai vähentämällä maatalousmaata, eli muutammeko lisää alueita maatalousmaaksi vai pidämmekö osuuden samana, vai voimmeko kenties muuttaa maatalousmaata takaisin luonnon käyttöön?

Mutta mitäpä se varakas kaupunkilainen sillä luonnolla tekee, kun se on jossain susirajan takana näkymättömissä, vaan tärkeintä on tunne siitä, että tekee oikein, kuten mainosmies käskee toimimaan ja trendit edellyttävät.

Luomurukiin keskisato, 1 580 kiloa hehtaarilta, oli myös edellisvuotta hieman pienempi ja vain puolet tavanomaisen tuotannon keskisadosta, joka Tiken ennakkotietojen mukaan oli 3 170 kiloa hehtaarilta.

Jos haluaisimme luomutuotannon keinoin saman määrän terveellistä ruista kuin ennenkin, pitäisi rukiin tuotannossa olevan maatalousmaan osuus tuplata, jotta luomutuotanto kykenisi saman määrän tuottamaan.

Luomuvehnän keskisato oli 2 190 kiloa hehtaarilta eli runsas puolet tavanomaisen tuotannon keskisadosta, joka Tiken ennakkotietojen mukaan oli 3 930 kiloa hehtaarilta.

Luomuvehnällä on ollut erinomainen vuosi, sillä vehnällä on parhaillaan satotappio ollut jopa 60 prosentin luokkaa luomutuotannossa.

Tällaista tämä on, mutta mikäpä siinä on puuhastellessa niin kauan kuin me sen lystin maksamme.

Tulevaisuuden ruokatrendit

Ruokatieto alusti tuoreessa jutussaan tulevaisuuden ruokatrendien mahdollisuuksia:

Ruokatrendit: Paikallisesti virittynyt ruoka yhdistää

 

Maailman ruokatrendien kuumassa kärjessä parveilee hämmentäviä lainasanoja, joiden takaa kuitenkin pilkottaa Suomessakin näkyvissä olevia ruokasuuntauksia. Tekno retro, eatdentity ja seating viittaavat ajan testaamiin valmistusmenetelmiin, yksilölliseen ruoka-ajatteluun ja yhdessä syömiseen.

Viiden seuraavan vuoden ruokatulevaisuutta ennustaa tuore Ridderheims-raportti. Se listaa 21 trendiä, joista kaikki eivät toki ole megaluokan suuntauksia, eikä osa koskaan toteudu. Jokainen meistä äänestää omalla ruokakorillaan ja elintavoillaan, mitkä trendit todella ovat kuumia ja mitkä eivät.

Kun luin jutun kokonaan, tuli hieman hämmentynyt olo, sillä tämähän kertoo vain siitä, että ruoka on suunnaton bisnes ja aivan kuten vaikkapa televisioissa, tai tietotekniikassa yleisestikin, ihmisille pitää koko ajan keksiä ruuan suhteen uusia trendejä, jotta he kuluttaisivat enemmän rahaa ruokaan.

Lisäksi ruoka on puettava eri kaapuun kuin mitä se todellisuudessa on, jotta vauras väki olisi valmis seuraamaan trendiä, eli ostamaan ihan tavallista ruokaa huomattavasti korkeammalla hinnalla.

  Paikallinen ja aito ovat käsitteinä sulautuneet yhteen, jolloin kuluttaja tuntee olevansa lähempänä tuottajaa, vaikka näin ei todellisuudessa aina olisi. Olsson korostaa, että paikallisuus on myös yhteisöllisyyden muoto.

Aivan kuten televisiovalmistaja koettaa saada asiakkaan uskomaan, että juuri hänen televisionsa on teknisesti kehittynein, joka kuluttajan kannattaa hankkia kilpailijan mallin sijaan. Kunhan kuluttaja uskoo, että hän osti edistyksellisimmän television, niin hän on tyytyväinen.

Ruotsin Lindköpingissä Plantagon-niminen projekti aikoo avata vuonna 2013 kasvisyrityksen, joka tuottaa kaupunkivihanneksia ruotsalaisten ja Amerikan intiaanien kehittämällä kestävällä teknologialla. 

Amerikan intiaaninen kestävä teknologia taisi kyllä perustua puhtaaseen taikauskoon. Sillä kun biisonit olivat vähenemään päin aseiden tulon myötä, intiaanien keskuudessa levisi valtavat nälänhädät, jotka niittivät kylmää satoaan. Heidän ruokahuoltonsa lepäsi hyvin pitkälle biisonien varassa ja oli ollut sitä jo vuosisatojen ajan, eikä heidän maanviljelyskulttuurinsa ollut lainkaan kykenevä pitämään heitä leivän syrjässä kiinni.

Ennen ihmisiä arvioitiin auton, ammatin tai asunnon mukaan. Nyt katsotaan mitä ihminen syö ja mitä hän jakaa yhteisömedioissa ruokateoistaan.

Täällä rikkaassa pohjoisessa meillä on asiat aika hyvin, eikös vain?

Kun Audiin tai Lexukseen on varaa jo lähes jokaisella raksaduunarilla, pitää keksiä jotain uutta, jolla oikeasti varakas edes pienen hetken kykenee erottumaan rahvaasta. Tai hieman vähemmän varakas kykenee tuntemaan itsensä todellisuutta varakkaammaksi.

Tulevaisuuden suunnissa on selvä, että kuluttaja on se, joka tahdin määrää. Kaikki 21 trendiä eivät ole yhtä voimakkaita, mutta osa niistä tulee viemään ruoka-alaa eteenpäin, Gröhn uskoo.

Juuri näin. Se määrää, jolla on rahaa kulutettavaksi. Ei sitä kannata tuottaa mitä hän ei osta, vaan sitä, mihin hän on valmis rahansa uhraamaan. Kun on keksitty trendi, sillä on aikansa ja kun se loppuu, on jo paljon ennen sitä kehitetty korvaava trendi, johon kuluttajat koetetaan saada siirtymään.

 

Luomun kasvu hyytynyt Ruotsissa

Maaseudun Tulevaisuus kertoo tuoreessa uutisessa luomun tilanteessa Ruotsissa:

Luomun kysynnän kasvu hyytynyt Ruotsissa

 

Luomutuotteiden myynti ei ole enää tänä vuonna kasvanut Ruotsin suurissa kauppaketjuissa. ... Ruotsalaislehti ATL:n mukaan etenkin luomumaitotuotteiden kysyntä on paikoin vähentynyt kuluvana vuonna.

Luomulakon lukijoille tämä ei ole mikään yllätys, sillä jo kesäkuussa uutisoin siitä, että Arla on laskenut luomulisää Ruotsissa sekä Tanskassa ja sille on olemassa vain yksi järkevä selitys: tuote ei mene enää kaupaksi lisän edellyttämällä tasolla.

”Kysyntä voi vaihdella, mutta tuskin se on hiipumassa. Perusteet luomun ostamiselle eivät ole ohimeneviä”, Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila sanoo.

Ja ne edellytykset ovat mitkä? Terveellisyyskö, joka on Stanfordin tuoreen tutkimuksen mukaan lähes pelkkää lumetta ja mielikuvaa, vaiko kenties ekologisuus, joka on Oxfordin tuoreen tutkimksen mukaan lähes pelkkää lumetta ja mielikuvaa?

Vai onko edellytyksenä vain paksu lompakko, kenties? Jos näin on, niin toki rikkaat saavat käyttää varakkuutensa parhaaksi katsomallaan tavalla, vaikka sitten köyhien ulottumattomissa olevaan mielikuvaruokaan.

Hän muistuttaa, että Ruotsissa luomun osuus kulutuksesta on jo noin neljä prosenttia ja Tanskassa seitsemän. Suomessa osuuden arvioidaan olevan vasta noin 1,4–1,5 prosenttia.

On jo Ruotsissa noin neljä prosenttia? On ollut sitä jo jonkin aikaa, eikä ole siitä noussut, vaan nyt on käänne alaspäin tapahtunut, eli trendi on hiipumassa, kaikesta mainontaan syydetystä rahasta huolimatta. Ja Tanskassa noin seitsemän prosenttia, vaikka Tanskan oman tuotannon osuus kaikesta on noin vajaat viisi prosenttia, eli tanskalaisetkin syövät ylpeinä tuontiluomua. Se lähiruoka, ekologisuus yms mainospuhe, joka luomuun liitetään? Taitaa olla niin, että tuotetaan siellä, missä se halvimmalla onnistuu ja myydään siellä, missä siitä parhaat rahat saa.

 

Lyhyt keskustelu luomusta Esko Valtaojan kanssa

Elonkehä -lehti tarjoaa pienen, mutta mielenkiintoisen hetken luomusta Esko Valtaojan kanssa:

Lyhyt keskustelu luomusta Esko Valtaojan kanssa

 

JOUKO KÄMÄRÄINEN: Tähtitieteen professori Esko Valtaoja, mielestänne luomuun liittyy "pseudouskonnollisia ajatuksia, joissa luonto kohotetaan mystiseen asemaan” (HS 12.1.2012). Voitteko tarkentaa ajatustanne? Kuulen ensimmäisen kerran, että torjunta-aineista kieltäytyminen on mystiikkaa.

 Ja vastaus:

ESKO VALTAOJA: Ehkäpä voisit alkajaisiksi antaa tieteellisen viitteen tutkimuksiin, joiden mukaan perunoiden (tai muun perusmuonamme) torjunta-aiheet aiheuttavat havaittavissa määrin syöpiä? Monet ihmiset pelkäävät lähes hysteerisesti torjunta-aineita, lannoitteita, ruoan lisäaineita jne., mutta ei ole oikeastaan lainkaan todisteita siitä, että ne olisivat millään lailla merkittäviä haittatekijöitä. Anekdootteja ja epämääräisiä viittauksia kyllä piisaa, kuten itsekin varmaan hyvin tiedät.

Siinäpä Esko Valtaoja pisti ässät tiskiin ja tosiasioita vastaan on kovin vaikea mielikuvilla pelata, joten näin tämä keskustelu etenee tiedetyn tiedon mukaan.

Sen sijaan siitä meillä on hyvin paljon faktatietoa, että miten asiat olivat ennen kasvinsuojelua sekä kemiallisia lannoitteita. Elämä oli ruuan energian sekä ravinteiden puutoksesta aiheutunutta sairautta, kärsimystä, kuolevia aikuisia sekä lapsia. Aliravittuja aikuisia, lapsia ja niin edelleen.

Jokainen osannee lukea jutun loppuun itse ja tehdä tarvittavat johtopäätökset, mutta oikeastaan yksi kohta oli aivan hersyvä Esko Valtaojalta, eli vastaus tähän:

JK: Mielestänne tehoviljely korvautuu uuden teknologian menetelmillä. Uskotteko todella, että teknologia ratkaisee ihmiskunnan (teknologian aiheuttamat) ongelmat?

EV: ....  Niin, mikähän muu kuin teknologia voisi ratkaista ongelmamme? Rukoileminen? Ideologinen puhdasoppisuus? Paluu "vanhoihin hyviin aikoihin", joita ei ole koskaan ollutkaan?

Näin se on, jos olemme rehellisiä.

Luomuväki, sekä muut vanhoihin hyviin aikoihin haikailevat taivaanrannan maalarien hilpeät seurakunnat kyllä aina kyseenalaistavat modernin ajan ja sen tuottamat asiat, mutta todellisuudessa heillä ei ole koskaan itsellään yhtään mitään vastauksia mihinkään niihin ongelmiin, joita he kauhukuvissaan meille luovat.

Siinä mielessä Esko Valtaojan vastaus on nerokas, eli mikä meidän ongelmamme todella ratkaisee? Jokin ideologia, vaikka me tekisimme siitä kuinka puhtaan tahansa? Jonkin jumalan rukoileminen meitä auttamaan? Horoskooppien laatiminen vai mikä se vastaus ongelmiin olisi? Paluu menneisyyteen?

Jouko Kämäräinen koettaa kaikilla mahdollisilla ideologisilla ja uskovaisten käyttämällä retoriikalla saada Valtaojan jotenkin nurkkaan ajetuksi, mutta ei siinä onnistu ja tässä Kämäräisen retoriikasta erittäin hyvä esimerkki:

JK: Kutsun tieteeseen korviaan myöten rakastuneita, tieteestä sokaistuneita ihmisiä tiedeuskovaisiksi (ilman pseudo-alkuliitettä). Oletteko havainneet, kuinka tieto todellisuudessa lisää tietämättömyyttä?

Hyvin tyypillistä retoriikkaa, joka uppoaa sellaiseen väkeen, joka ei kykene ajattelemaan itsenäisesti tuon asetelman typeryyttä, mutta jonka ajatelman sisäisen typeryyden Esko Valtaoja tarjoaa meille rautaisella otteellaan:

EV: En tiedä minkä verran olet elämässäsi ollut tekemisissä tutkijoiden kanssa. Itse sanoisin, että en ole vielä tavannut ensimmäistäkään tuollaista "tiedeuskovaista". Tiede on vain menetelmä koettaa kerätä tiedoksi kutsuttuja faktoja, "tosia uskomuksia", maailmasta. Mikä voi olla tiedon korvaaja? Usko? Luulo? Tietämättömyys? "Tieto lisää tietämättömyyttä?" Kuulostaa suorastaan göbbelsmaiselta iskulauseelta, mitähän mahdat moisella tarkoittaa?

Lisää Esko Valtaojan kaltaisia ihmisiä keskustelemaan asioista tiedotusvälineisiin kaiken maailman huithapeleiden ja itseoppineiden vaihtoehtogurujen sijaan.

Taikauskoiset typeryydet leviävät tällä hetkellä ja jospa se kelkka kääntyisi toiseen suuntaan ja mitä nopeammin, sen parempi.

Taikauskot tulevat meille yhteiskuntana hyvin kalliiksi ja luomutuotanto on siitä yksi erittäin hyvä esimerkki.

12 prosenttia maa-alasta viljeltyä

Tilastokeskuksen sivuilta löytyi mielenkiintoinen tilasto Maapallon viljelyaloista ja siitä, miten ne jakautuvat eri maiden kesken. Tosin tilasto on päivitetty viimeksi 16.2.2003, joten tilaston luvut ovat tänään suuntaa-antavia:

12 prosenttia maa-alasta viljeltyä

 

Tosin, kuten ilmoitetaan, laidunmaata ei lasketa näihin tilastoihin, joten se lisättynä maatalousmaan määrä kaksinkertaistuisi.

Lisäksi tilasto kertoo maatalousmaan suhteesta kokonaismaa-alaan, joka ei siis ole koko Maapallon pinta-ala, sillä vesistöjä ei lasketa mukaan.

Suomen maa-ala on n.  304 590 neliökilometria (vesistöjen kanssa 338 432 neliökm), josta on viljeltyä 21 770 neliökilometria, eli noin 7.1 % maa-alasta.

Tanskan maa-ala on n. 42 430 neliökm, josta viljeltyä on n. 23 020 neliökm, eli noin 54,3 % maa-alasta. Tässä on tullut muutosta, sillä Tanskassa maatalousmaan määrä on noussut jo lähelle 60 prosenttia.

Tilastoa lukiessa voi kuitenkin miettiä, että millaisen maiseman sinä haluaisit ikkunastasi näkyvän?

Pitäisikö maataloutta tehostaa, jotta voisimme saada maatalousmaata takaisin luonnoksi, vai onko meillä jopa varaa tehottomaan maatalouteen, jotta luontoamme voidaan raivata lisää maatalousmaaksi?

Tilastojen valossa voisimme muuttaa maatalouttamme hyvinkin tehottomaksi ja raivata tuhansia neliökilometrejä lisää luontoa pelloksi, jotta pääsisimme lähemmäs Euroopan keskiarvoja, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että jospa kuitenkin tehostaisimme entisestään.

Omaan silmääni pisti tiedot maista, joissa luonnon moninaisuus on hyvin suuri johtuen vaikkapa viidakoista ja sademetsistä, niin niissa maissa myös maatalousmaan osuus kokonaismaa-alasta on hyvin suuri. Lisäksi maat ovat usein hyvin köyhiä, joten myös viljelijät ovat köyhiä, eikä heillä ole varaa esimerkiksi lannoitteisiin, joten he ovat sitten vaikkapa sertifioimattomia luomuviljelijöitä.

Koska viljelymaata ei ole varaa lannoittaa satokauden jälkeen, hyvin hedelmällinenkin maaperä köyhtyy satokausien seuratessa toisiaan ja kun maa ei enää tuota, niin ainoa ratkaisu on raivata uutta hedelmällistä maaperää maanviljelyn käyttöön.

Aivan kuten Suomessa kaskiviljelyn kulta-aikaan. Metsä poltettiin ja maata viljeltiin muutama satokausi. Kun maa oli tyhjä ravinteista, jotka siirtyivät sadon mukana lautasille, perhe pakkasi kimpsunsa, siirtyi toiselle alueelle, poltti uuden metsän ja näin mentiin eteenpäin.

Joten tällaisissa maissa tulisi maanviljelyä tehostaa, sekä luoda sellainen maatalouspolitiikka, joka mahdollistaisi viljelijöille modernien menetelmien käyttämisen, eikä ainoa ratkaisu kaikkiin ongelmiin olisi uuden  maatalousmaan raivaaminen.

Noora veti tortun nenään

Muotiblogaaja sekä itseoppinut "ruoka-asiantuntija" Noora Shingler on taas äärettömän tuohtunut. Yleisesti olen jättänyt nämä itseoppineet New Age -gurut omaan arvoonsa, mutta tällä kertaa on hieman pakko kommentoida hänen uusimpia näkemyksiään.

Hän tuohtui jo siitä, että Tuomas Enbuske kehtasi osoittaa suositussa TV-ohjelmassa katsojille, että lisäaineet pitävät elintarvikkeen turvallisena, sekä syötävänä jopa useita vuosia viimeisen myyntipäivän jälkeen ja nyt hän on erityisen tuohtunut siitä, että Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteden professori on päästetty lehteen kertomaan tieteen tuottaman tiedon mukaisia asioita elintarvikkeista, eikä heille olekaan kelvannut Noora Shingerin itsekeksimät ja taikauskoon perustuvat näkemykset.

Vähän vastuuta, Marina Heinonen

 

 Tällaista se nykymeno on. Muotiblogaaja kertoo elintarvikealan professorille, että äläpäs nyt mene puhumaan omasta alasta sellaista, mitä minä en voi hyväksyä, koska taikauskoni kertoo jotain muuta.

Ihan asiaa ajatella tietenkin hävikin minimoimista, mutta että on huikeaa, että elintarvike on viisi vuotta ok. Helsingin yliopiston professori suorastaan rohkaisee ihmisiä syömään ruokaa, jonka ravintoarvo on nollassa.

Missä kohdin professori Heinonen rohkaisee ihmisiä elämään kääretortulla tai syömään 5 vuotta vanhaa kääretorttua?

On sinulla ainakin vilkas mielikuvitus, arvoisa Noora Shingler.

Iltalehdessä on avattu tortun tuoteseloste ja kerrottu käytetyt lisäaineet, niiden alkuperä ja käyttötarkoitus, mutta taas kerran poissaolollaan loistaa niiden a) yhteisvaikutus ja b) pitkäaikaisvaikutus. Tietenkin voidaan ajatella, että harva ihminen ehkä syö tällaista säännöllisesti, mutta heitäkin on. Kerronpas teille käytännön esimerkin.

Yhteisvaikutuksesta mariseminen on aivan sama jokaisen molekyylin kohdalla. Ja sitten alkaakin tunteisiin vetoava saippuaooppera, jollaista keksii aivan kuka tahansa omien ideologioidensa tueksi, joten siitä ei sen enempää, paitsi ehkä yksi kappale:

Ehkäpä Nooran olisi kannattanut vierailla mummonsa luona useammin sen sijaan, että hän käyttää kaiken aikansa blogissaan pelottelemalla ihmisiä mitä ihmeellisimmillä asioilla. Sellaista se sosiaalinen media on nykyisin. Se on ohittanut oikeat ihmisuhteet ja ihmisillä on paljon mielenkiintoisempi elämä netissä, kun he keksivät itselleen asiantuntijuuksia, joita heillä ei ole ja sitten he saavat Facebook-tykkäyksiä, jotka ovat paljon omia sukulaisia ja heidän kanssaan vietettyä aikaa tärkeämpiä, eikös niin?

Noora vetoaa usein tieteellisin tutkimuksiin ja valitettavasti niilläkin on eroja, kuten seuraava hyvä juttu asian esittää, eli kuinka erilaiset huuhaaukot ja -akat saavat taikauskoisille ja tieteenvastaisille näkemyksilleen tukea tieteellisistä julkaisuista:

On vertaisarvioituja tiedelehtiä… ja on Medical Hypotheses

 

Asia on hyvin tuttu New Age -ruokagurujenkin puolella, kun he vetoavat tutkimuksiin, joita ei ole julkaistu yhtään missään ja tutkimuksen luettua selviää, että lisäaineella saatiin aiheutettua syöpä, kun sitä syötettiin syöpäherkälle rottalajille 1000 kertainen annos päivässä verrattuna turvarajaan.

Luomun kysyntä jatkui vaatimattomana

Luomu saa lähes aina suhteettoman suureelliset otsikot, jos sitä vertaa uutisen sisältöön ja näin kävi jälleen kerran, kun luomun vuoden 2012 kysyntä lyötiin tiskiin lukujen osalta.

Luomukauppa kasvaa ennätysvauhtia

 

Kyseessä lienee sama asia, kuin jos joku pikamatkoja harrastava juoksisi 100 metriä ensin 15 sekunnin pintaan ja vuoden treenattuaan 11 sekunnin aikaan. Voisimme kirjoittaa suureellisen otsikon siitä, että tulosparannus oli ennätyksellinen, mutta onko sillä oikeasti merkitystä, kokonaisuudessaan?

Uutinen vain kertoo sen, että luomu ei myy, vaikka sitä yritetään yrittämästä päästyä.

Jos lähdemme purkamaan uutista sen tarjoamasta grafiikasta, niin sehän tarkoittaa sitä, että luomun kysyntä on edelleen suhteellisen vaatimatonta, eli vain noin 1.5 % elintarvikkeiden kokonaismyynnistä.

Vertaamme sitä vaikka karkkien myyntiin, niin karkit tuottivat myynnillään valtiolle puhdasta verotuloa yli 200 miljoonaa euroa.

Miksi uutiset eivät tarjoa meille järisyttäviä uutisia karkkikaupan ennätysvuodesta?

Luomuruoka ei ole sieltä ihan halvimmasta päästä, mutta asiakkaita se ei tunnu haittaavan.

Tämähän on taantumaan luisuvalle Suomelle hyvä asia, että on ihmisiä, joille raha ei ole ongelma, eikä se, miten paljon jokin maksaa. Pitäisikö meidän kuitenkin ajatella myös niitä muita?

- Ostin juuri luomuvehnäjauhoja ja luomuohraryynejä, sanoo Eine Haakanen.
- Se on puhdasta, lisää Eila Nikunen.

Se saattaa olla puhtaampaa, kuten näyttöön perustuvan tieteen tuottamat tutkimukset meille kertovat.

Luomuvihanneksia ja ternimaitoa ostava Eero Koponen uskoo luomun terveysvaikutuksiin.
- Luotan, että ne on vähän parempia tai terveellisempiä kuin nuo tavalliset.

Mikäli Eero Koponen olisi tutustunut näyttöön perustuvan tieteen uusimpiin tutkimuksiin, hänen uskonsa voisi olla koetuksella.

Tosin luomututkimus on tuottanut paljon materiaalia, joilla ihmisten mielikuvien uskomuksia pidetään yllä, mutta valitettavasti niissä ei ole totuutta juuri lainkaan.

- Kaikki tällaiset eettisyydet, eläinten hyvinvoinnit ja lisäainekeskustelut ovat varmaankin vahvistaneet kiinnostusta.

No kuten hetki sitten viittaukseni karkkiin kertoi, niin kaikki on suhteellista. Karkit ovat lähes puhdasta sokeria, lisäainetta, värejä yms ja niitä myydään moninkertaisesti luomuun verrattuna. Valtio saa pelkkiä verotuloja karkeista paljon enemmän kuin luomua myydään Suomessa.

Mutta markkinan kasvu on johtunut myös siitä, että tarjontaa on lisätty. Nyt kuluttajilla on mahdollisuus kohtuullisen helposti valita luomutuotteita, sanoo Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila.

Ilman muuta tämä vaikuttaa luomun kysyntään jopa hyvinkin paljon, sillä jos kuluttaja valitsee hinnan perusteella, niin toki saksalainen luomumaito menee kaupaksi, tai saksalainen luomugouda, etenkin jos se maksaa vähemmän kuin vastaava tavanomainen kotimainen.

Kaiken hehkutuksen ja muun markkinahumun jälkeen toimittaja sai kakaistua myös luomun todellisen tilanteen ilmoille, vaikka vaikeaa se on varmasti ollut:

  Luomun osuus päivittäistavarakaupan myynnistä on kuitenkin vain muutamia prosentteja.

Mutta tässäkin on liioiteltu niin että heilahtaa, sillä 1.5 % ei todellakaan ole muutamia prosentteja, vaan 2-5 % olisi muutamia prosentteja ja kun siellä ollaan, on luomumyynnin moninkertaistuttava nykyisestä, kertoo Ojalan laskuoppi.

Enbusken kohutortun raportti

Tuomas Enbuske informoi hetki sitten twitterin välityksellä, että Eviran laboratorion mikrobiologinen selvitys viisi vuotta vanhasta Pirkka-kääretortusta oli valmistunut.

Torttu oli täysin syötävä ja mikrobiologisesti hyvässä kunnossa. Joitain pöpöjä tortusta vähän löytyi, mutta ei mainittavasti, eikä epäterveellisiä.

"Suoritettujen tutkimusten perusteella näytteen mikrobiologisessa laadussa ei todettu huomautettavaa."

Kuten joku Enbuskelle vastasikin, niin Napoleon olisi vallannut Moskovan aikoinaan, jos hänellä olisi ollut sotilaiden muonana kyseistä hyvin säilyvää kääretorttua ja vielä hieman parempaa saippuaa, kuin mitä silloin sattui olemaan.

Olisipa hauska nähdä vastaava mikrobiologinen selvitys nykytrendin mukaisesta täysin säilöntäaineettomasta, luonnollisestä luomukääretortusta, joka selvitys tehtäisiin viimeisenä myyntipäivänä tai vaikkapa vain kuukausi sen jälkeen.

Joten säilöntäaineet tekevät sen minkä lupaavat. Pitävät tuotteen mikrobiologisesti turvallisena ja syömäkelpoisena jopa useita vuosia viimeisen myyntipäivän jälkeen, mikäli tuote muutenkin säilytetään oikein, esimerkiksi jääkaapissa.

Iltalehden uutisessa asiassa Enbuske kertoi oman näkemyksensä, joka on vallan raikas nykyisten kaikkea pelkäävien blogihysteerikkojen aikakaudella:

-Aion katsoa tarkemmin, etten heitä niin paljon safkaa pois. Enkä ole lisäainekammoinen. Sehän on luonnonkin kannalta hyvä, ettei niin paljon ruokaa heitetä menemään. 

Sehän on todella luonnonkin kannalta hyvä asia, että ruoka säilyy, jotta hävikkikin pienenee luonnollisesti.

Mitä luomu kaipaa?

Ruokatiedon sivuilta löytyi pohdintaa siitä, mitä luomu kaipaa päätyäkseen meidän veronmaksajien maksettavaksi:

Luomuruoka kaipaa lisää yhteistä tekemistä päästäkseen julkisille lautasille

 

Koska kuluttajat eivät innostu ylikalliista ruuasta, on luomun tähtäin jo pitkään ollut julkiset keittiöt, sillä silloin me kaikki ostamme luomua, tahdomme sitä tai emme.

Mutta valitettavasti tie on kivikkoinen sitäkin kautta ja jopa paljon kivikkoisempi kuin päätyä kuluttajien lautasille siten, että he itse päätyvät sitä jostain syystä ostamaan:

Hän odottaa luomulta ympärivuotista toimitusvarmuutta, suurkeittiön pakkauskokoja ja sopivaa hinnoittelua. Toimitusjohtajalle on haaste motivoida ruokatehtaan työntekijöitä avaamaan 1 500 kiloa luomunaudan jauhelihaa 400 grammaan kuluttajapakkauksista tai 800 litraa luomukermaa 2 desilitran purkeista.

Niinpä. Ympärivuotinen toimitusvarmuus on kyllä luomun säännöillä hyvin vaikea toteuttaa, sillä kuten satotilastot meille kertovat, luomun satoisuus on melkoista arpapeliä. Jotta toimitusvarmuutta saataisiin lisää, tulisi tietenkin luomun tuotantoaloja suurentaa huomattavasti, jotta edes muutaman prosentin osuuteen saataisiin tavaraa toimitettua edes jollakin varmuudella.

Ja se hinta. Siitäpä lisää samassa jutussa:

Marttisen mukaan luomun parissa työskentelee ammattimaisia tuottajia, jotka hinnoittelevat tuotteensa asiallisesti. Mukaan mahtuu kuitenkin edelleen myös tuottajia, joita Marttinen kutsuu aatteellisiksi toimijoiksi, koska he uskovat luomun ylivertaisuuteen niin vahvasti, että tapaavat hinnoitella myymänsä raaka-aineet selvästi yläkanttiin.

Uusimpien tieteellisten tutkimusten mukaan luomussa ei todellakaan ole yhtään mitään ihmeellistä, joten siitä pyydettävä järkyttävä ylihinta on omituista, mutta eipä se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

- Nyt jos koskaan on oikea aika luomulle. Tämä on kolmas tai neljäs kerta, kun luomu niin sanotusti tulee. Tuotantomenetelmänä se sopii tämän ajan ajatuksiin ympäristövastuusta ja eettisyydestä, Marttinen pohtii.

Miksi ihmeessä Marttinen pohtii tällaista, sillä luomu on edelleen tuottamaton, mielikuviin perustuva maanviljelysideologia, jolla tuotetaan ylihintaista ruokaa rikkaille? Kuten Oxfordin tuore tutkimus kertoo, nämä väitteet ympäristövastuusta tai eettisyydestä ovat lähes täysin tuulesta temmattuja.

Mutta oikeassa hän on siinä, että luomu koettaa, koettamasta päästyä valloittaa epätosilla mielikuvilla kuluttajien rahat, siinä juuri missään onnistumatta. Suurissakaan luomumaissa luomun osuus ei ole kuin noin viiden prosentin luokkaa, eikä sitä ole sen yli kyetty nostamaan kuin yksittäisissä tuotteissa. Miksi Suomi olisi poikkeus?

Esimerkiksi Krunexin valmistama luomumakaronilaatikko on tuotantokustannuksiltaan noin viidenneksen kalliimpaa kuin tavanomaisesti tuotetuista raaka-aineista valmistettu.

Entäs ne puheet siitä, että luomun hinta saadaan kyllä painettua alas.. nekö ovat vain sanahelinää ja todellisuus on sitä, etä rikkaiden raha puhuu, jos luomua lautaselle haluaa?

- Luomuraaka-aineiden käsittelyssä meillä on paljon opittavaa Itävallasta, joka on maailman johtavia luomuelintarvikkeiden valmistajia. Yhtälö ei ole mahdoton, se vain vaatii aikaa, Hautala näkee. 

Kuinka paljon sitä aikaa tarvitaan? Luomua on harjoiteltu Suomessa jo 80-luvulta ja luomu on kokenut tulemisia jo lukuisia ja siitä on koetettu tehdä rikkaiden trendiä useita kertoja ja vieläkään ei mitään osata tehdä oikein.

Jos vielä vuosikymmen annetaan aikaa näyttää osaaminen, vai pistetäänkö kerralla 50 vuotta. Jos ei sittenkään ole luomuketjua saatu kuntoon, niin sovitaanko niin, että haudataan kaikessa hiljaisuudessa koko tuhertelu?

Luomuun syydetään valtion rahoja miljoonia ja mitä saamme sen rahan tilalle? Valituksia siitä, että mikään ei toimi, eikä mitään osata tehdä kunnolla niin, että sekä kuluttajat että teollisuus saisivat jotakin luomua eteensä.

- Valtuustoaloitteet luomuruuan tarjoamisesta julkisessa keittiössä ovat yleensä tyssäneet rahaan. Saatuaan kustannuslaskelmat valtuusto ei olekaan ollut halukas myöntämään lisää määrärahaa, eivätkä tilaaja-asiakkaat ole olleet valmiita maksamaan luomuruuasta olemassa olevien määrärahojen puitteissa, Eloranta kertaa.

Tämä se vasta onkin mielenkiintoista. Ensin valtuusto käydään hurmaamassa luomulla, eli selittämässä sen ympäristö- yms vaikutuksia ja höpisemässä siitä, että eipä se kalliimmaksi tule, jos vain toimitaan oikein.

Sitten saadaan hienoja uutisia siitä, että X kaupungin valtuusto päättää lisätä luomua kouluihin, työpaikkaruokailuihin yms ja tällainen ajatus jää jotenkin elämään.

Kun valtuusto saa sitten ne oikeat laskelmat eteensä, ääni kellossa muuttuu täysin, eikä kovinkaan moni enää kykene antamaan niitä huikeita rahasummia, joita yleensä pelkkä luomupuurohiutale määrärahoja vaatisi.

Makuasioissa luomu saa ristiriitaista palautetta. .... Keravan tilaamat luomupinaattiohukaiset saivat nuorilta tyrmäävää palautetta. Jopa 53 prosenttia oppilaista antoi pinaattilettuja, ruokasalaattia ja puolukkasurvosta sisältäneelle aterialle surunaaman. 

Oppilaat kyselivät, eikö missään olisi ”oikeita pinaattilettuja”, joilla he tarkoittivat teollisesti valmistettuja tavanomaisia pinaattilettuja, joihin kouluissa ja kodeissakin on totuttu. Hinnaltaan luomupinaattiletut olivat kaksi kertaa sopimustuotteen hintaisia.

No siksi niitä elintarvikkeiden lisäaineita tarvitaan, että prosessoinnin aiheuttamat ongelmat esimerkiksi makuun ja koostumukseen saadaan korjattua.

Ei se luomupinaattilettukaan kasva valmiina puussa, vaan se valmistetaan, eli prosessoidaan pinaatti letuksi, jonka pitäisi olla maultaan ja rakenteeltaan sellainen, että koululainen saa sen syötyä, eikä se olisi mitään epämääräisen näköistä ja oloista mössöä.

Ne luomupinaattiletut ovat myös teollisesti valmistettuja, eivätkä ne kasva luomupellosta täysin valmiina luomupinaattilettuina.

Maksetaan tuplahinta ja sitten nuoret eivät syö niitä. Kyllä on taas järkevää, mutta tällaisia ne toimimattomat ideologiat tapaavat olla. Niitä tuputetaan pakolla kaikille, vaikka juuri kukaan ei niitä halua.