3. joulukuuta 2013

Luomukeruualue laajeni Lapissa. Jippii?

Uutiset tuovat varakkaille luomun ystäville iloisia uutisia Lapista:

Lappi sai rutkasti lisää luomukeruualaa

 

Lapin luomusertifioitu keruuala kasvoi viime kesänä kahdella miljoonalla hehtaarilla ja on nyt yhteensä yli yhdeksän miljoonaa hehtaaria. Suomi vahvistaa näin asemaansa tilastoidun luomukeruun kärkimaana.

Meille muille tämä ei ole välttämättä aivan niin hieno uutinen, sillä  tavallisten marjojen muuttuminen luomumarjoiksi tarkoittaa käytännössä sitä, että aivan tuikitavallisista marjoista joutuu tästä edes maksamaan noin kaksi-kolme kertaa enemmän, kun niihin mätkäistään vilpitön luomulisä päälle.

Joten tällaista tämä luomubisnes on. Kuluttajille nostetaan hintoja, vaikka kyseessä on täysin sama tuote kuin ennenkin.

Sitten voi vielä käydä niin ikävästi, että noita terveellisiä marjoja ihmiset ostavat nykyistä vähemmän, koska he eivät enää halua maksaa niistä pyydettyä ihanan luomuista kiskurihintaa ja tästä taas kärsii ihmisten terveys.

Luomusertifiointia Lapin maille ei ole haettu huvin vuoksi, vaan taustalla on selkeät taloudelliset motiivit. – Aloite uuden sertifiointikäytännön kehittämiseksi lähti luonnonmarjoja ostavilta yrityksiltä, jotka haluavat hyödyntää tilanteen.

Näinpä se on. Luomu ei ole mitään muuta kuin bisnestä ja aivan tavallisesta tuotteesta saa nyhdettyä mielikuvien perässä juoksevilta kuluttajilta moninkertaisen hinnan.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/skepsiksen_huuhaa-palkinto_geenimuuntelun_vastustajille/6969958