5. heinäkuuta 2013

Toivoisin lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos!

Jarkko Tontti kirjoitti jokin aika sitten nasevan kolumnin Hesarissa ja se löytyy täältä:

Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos

 

Ruokakaupassa käyminen on muuttunut vuosi vuodelta vaikeammaksi. Siis minulle. Miksikö? Siksi, että minusta syöminen saa olla helppoa.

Haen ilon elämääni muualta kuin ruuanlaitosta. Lukeminen, liikunta ja lempiminen ovat tärkeämpää kuin rasvankäryisessä keittiössä hääriminen.

Nykyään joudun piilottamaan Saksassa pakatut pakasteröstiperunani ostoskärryn nurkkaan ja kasaamaan niiden päälle reilunkaupan ekovastuullisia perinnelanttuja. Muuten joku puolituttu lähiruokaintoilija langettaa kassajonossa päälleni eettisekologisen kirouksen. En syö lihaa, mutta ruoka-aktivistien silmissä se ei riitä hyvittämään syntejäni.
Olen pahoillani, oi ihmislajitoverit, joille ruokahuoli on elämän sisältö. Olen vaivattomasta ruuanlaitosta nauttiva pastamies. Kun haluan herkutella, menen ravintolaan.
Syömisen vaikeutta lisää etenkin se, että ruuan ympärillä pyörii niin paljon rahaa, jolle on niin paljon halukkaita jakajia. Ruoka ei ole sellaista, jota hankitaan vaikkapa syntymäpäivän tai palkankorotuksen kunniaksi, vaan jokainen päivä. Siksi kauhean saastuttavan saksalaisen urheiluauton voi ostaa myös hieman ekologisesti tiedostavana ihmisenä itseään pitävä, kun autohan on vain auto, eikä niitä sentään joka päivä ostella ja sitähän tarvii, kun on lapsia niin turvallisuus,  11 airbägiä ja tää kiihtyy niin, että ohitukset on turvallisia ja tiedäthän sä?

Trendejä on pakko luoda ruokaankin, jotta yritykset voivat tuottaa uusia tuotteita markkinoille, joita trendikkäät ihmiset voisivat haluta. Hetki sitten oli helpon ruuan trendi, nyt on hitaan ruuan trendi ja mitäpä tulee seuraavaksi, niin se on varmaan suunniteltu jo muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Kun trendi alkaa osoittaa hyytymisen merkkejä, on uusi jo valmiina taottavaksi ihmisten mieliin.

Olen myös vakuuttunut, että tiede on parempi tiedonlähde kuin perimäviisaus. Jälkimmäisen mukaan ruskeisiin paperipussukoihin pakattu lähiruoka on luonnollista ja siksi terveellistä ja eettistä – ja varsinkin vauvalle ainoaa turvallista ruokaa.
 Ruokahuolestujille lisäaineet ovat laboratorioissaan salaliittoilevien tiedemiesten luonnonvastaisia pirunkeksintöjä.
Tuskin mitään muuta tutkitaan ja valvotaan niin paljon kuin elintarvikkeita. Sitä varten on olemassa kokonaisia EU-byrokraattien ja tutkijoiden armeijakuntia.
Pakkausselosteiden demonisten E666-koodien takaa löytyy vuosikausien tutkimustyön tuloksena kehitettyjä aineita, jotka parantavat ruuan säilyvyyttä ja makua. Lisäaineet eivät saa lapsesi silmiä hohtamaan radioaktiivista neonvaloa, vaikka Meidän Turvaperhe -lehden keskustelupalstalla niin väitettäisiin.

Ruokahuolestuja onkin hieno termi ja se pitää ottaa käyttöön, sillä käyttämäni ruokahysteerikko on ehkä hieman liian provosoiva.

Minäkin olen vakuuttunut, että tiede on paljon parempi tiedonlähde kuin perimäviisaus tai naapurini kokemukset, vaikka kahden naapurin kokemukset. Usein naapurien kokemukset pohjaavat paljolti siihen, että mitä mainoksia he ovat lukeneet tai mitä he ovat joltain toiselta ihmiseltä kuulleet. Kun he ovat ystänsä kertomuksesta kuulleet, että kaupan "prosessoitu" maito saa mahan sekaisin, niin heidänkin mahansa saattaa mennä sekaisin, ihan pelkästä empatiasta.

Lisäksi pitää muistaa, että kun jokin maailman tilasta "huolestunut" blogaaja kehuu raakamaitoa, erikoisia luomuherkkuja yms, niin tilanteeseen vaikuttaa paljon se, että hän saattaa saada kyseisiä tuotteita ilmaiseksi niin paljon kuin kehtaa pyytää. Ei ruokkivan kättä kannata purra, ei edes vienosti haukkua. Tosin ilmaisia herkkuja ei ole, niin ilmaisia mainospaloja jakava kyllä veloittaa ilmaiset tuotteet joltain ja he ovat sitten niitä, jotka ostavat tuotteita muuten, omalla rahallaan.

Luonnollinen ei ole hyvää, eikä pahaa. Luonnollista on kaikki, mitä maailmassa on. Voi ja radioaktiivinen säteily ovat luonnollisia ja epäterveellisiä. Puolassa pakattu vähärasvainen einespizza lisäaineineen on terveellisempää ruokaa kuin lähikermassa paistettu perinnekyljys.
Maailman vakavin ihmisoikeusongelma on globaali köyhyys. Pahinta, mitä länsimaalainen ihminen voi sen suhteen tehdä, on suosia kotimaista lähiruokaa. Usein on todettu, että kehitysapu voitaisiin lakkauttaa, jos eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset luopuisivat elintarvikeprotektionismista. Jos ostaisimme ruokamme afrikkalaisilta ja eteläamerikkalaisilta, olisi se paitsi halvempaa myös ekologisempaa. Raskain ympäristökuorma on talvipakkasilla suomalaisissa kasvihuoneissa kasvatetuilla vihanneksilla. Lentokoneen tuomat tomaatitkin ovat pienempi paha.
Jos ihmiskunta olisi 1900-luvulla ostanut vain kotimaista paperia ja lähipuutavaraa, Suomi olisi yhä köyhä kehitysmaa. Taloutemme romahtaisi, jos intialaiset suosisivat lähikännyköitä.

Pidän ammattikokin tekemän thaiwokin myriadeista makuvivahteista. En halua takaisin 1980-luvun maailmaan, jossa kotimainen elintarvikemonopoli pakotti minut syömään voita, ruisleipää ja sikanautajauhelihaa.

Olen samaa mieltä ja luultavasti moni muukin, että omavaraisuudesta ruuan suhteen pitäisi luopua ihan jo planeettamme tulevaisuuden suhteen.

Ruoka kannattaisi tuottaa siellä, missä se voitaisiin tuottaa vähimmin tuotantopanoksin, olipa se sitten Afrikka, Yhdysvallat, Brasilia tai mikä tahansa maa ja keskittää ruuantuotanto niin, että ne lajit, joita olisi järkevää tuottaa Brasilian olosuhteissa, tuotettaisiin Brasiliassa. Jos jokin tuote olisi järkevintä tuottaa Kalifornian kuivassa ilmastossa, jossa tarvitaan hyvin vähän kasvinsuojelua, jos ollenkaan, niin se tuotettaisiin sitten siellä.

Mutta ihmiskunta on vielä siinä vaiheessa, että vaikkapa 1800-luvun nälkäkatastrofit ovat liian läheisessä menneisyydessä ja ruokaomavaraisuudesta halutaan pitää kynsin hampain kiinni, vaikka ympäristön kannalta siinä ei olisi mitään järkeä.

Tilanne voisi olla myös rankka monille maille, vaikkapa Suomelle, sillä sen jälkeen täällä ei paljon viljeltäisi yhtään mitään, mutta me voisimme sitten keskittyä ruuan jatkojalostukseen ja tuottaa korkeatasoisia, pitkään säilyviä, terveellisiä sekä turvallisia prosessoituja elintarvikkeita.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse myönnän olevani ylihuolestuja naapurimaan suhteen ja pelkään, että tulevaisuudessa tulee kriisi jolloin olemme hyvin iloisia kotimaisesta ruuantuotannosta.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Näinpä se taitaa kuitenkin olla vielä pitkään. Mutta se ruoka kannattaa sitten tuottaa sellaisella metodilla, että sitä ruokaa tulee.

Alkuun kannattaa tutustua Matildan tilastoihin ja siellä vertailla niin luomun kuin tehokkaan viljelyn satotilastoja, niin sillä tavoin pääsee jo hyvään alkuun.

Maataloustilastot