25. kesäkuuta 2013

Järkevien ihmisten huuhaata?

Riku Siivonen päätti jakaa meille ajatuksiaan uusimmassa Imagessa todella omituisessa jutussa, jonka voitte lukea täältä, jos Image ei kolahda kotiin postilaatikosta.

Luin tuon jutun ajatuksella monta kertaa läpi ja en keksinyt, että onko kyseessä hyväntahtoinen vinoilu huuhaan kannattajille, vai mitä tuossa koetettiin sanoa. Argumentointi oli sanalla sanoen täyttä potaskaa ja asioita sekoiteltiin ilman logiikan häivää.

Tieteestä innostuneet bloggaajat sekä Yleisradion ja Helsingin Sanomien kolumnistit  ovat olleet huolissaan siitä, että ihmiset uskovat jumaliin, enkeleihin, luontaishoitoihin tai kyseenalaistavat esimerkiksi THL:n erehtymättömyyden rokotusasioissa.

Kyllä ihmiset saavat uskoa enkeleihin, luontaishoitoihin, sekä kyseenalaistaa vaikka mitä, ei siitä liene kysymys, vaan siitä, että jos me otamme tuolta kadulta jonkun mattimeikäläisen, koulutukseltaan sekatyömies, niin onko sillä mitään merkitystä, että hän kyseenalaistaa vaikkapa jonkin lääketieteen ammattilaisen sanomisia?

Nykytrendi on juuri se, että jos meillä meillä on asiantuntija, joka on opiskellut vaikkapa lääketiedettä 30 vuotta, kirjoittanut väitöskirjan oman asiantuntemuksensa tiimoilta, niin sitten TV:ssä jokin tavallinen kadunmies tai -nainen voi ilman mitään asiantuntemusta pyyhkiä pöydältä kaiken tutkimustiedon vain sillä perusteella, että hänestä tuntuu joltain.

Tätä minä vastustan ja uskoisin, että myös nämä mainitut Yleisradion ja Helsingin Sanomien kolumnistit.

Koettaako Riku Siivonen kertoa, että kun joku on vain jotain mieltä ja usko omiin mielipiteisiin on kova, se tarkoittaa sitä, että  kyseinen asia on täysin totta ja verrattavissa johonkin tieteellisesti todistettuun asiaan?

Seuraavaksi Riku Siivonen kirjoitti jotain pyöräilijöistä, autoilijoista, isoja taloja vastustavista yms ja minä en millään kyennyt ymmärtämään sitä, että miten se liittyi millään tavalla huuhaan oikeaksi todistelemiseen tai jumaliin, enkeliterapeutteihin tai yhtään mihinkään? Kertokaa joku, jos löysitte pointin.

Siksi ymmärrän huuhaan vastustamisen silloin, kun se liittyy vaikkapa rokotuksiin - niiden puolesta on aika paljon tieteellistä näyttöä.

Arvoisa Riku Siivonen, missä on kirjoituksesi logiikka?

Huuhaata saakin siis vastustaa, niiltä osin, jota sinä pidät huuhaana, mutta muuta huuhaata ei saa vastustaa, vaikka meillä on täydellisen vastustamatonta näyttöä vaikkapa siitä, että homeopatia ei toimi, kuten ei toimi enkeliterapiatkaan, tieteelliset vaatimukset täyttävissä kokeissa.

Olisi ollut mielenkiintoista lukea jutustasi, että mikä on sitten se peruste, jolla sinä määrität huuhaan ja sen, mitä ehkä varovaisesti uskaltaa nimittää huuhaaksi, ilman että henkiset näkijät ja intuitikot eivät aivan kamalasti kokisi henkisiä kolhuja.

Ja sitten pääsimmekin homeopatiaan, yllättäen. Kuten Riku Siivonen kertoo, homeopatia on suurelta osin harmitonta, eli hän koetti kierrellen sanoa sen, että se ei toimi, eikä siitä ole mitään hyötyä. Mutta jos se on vain osin harmitonta, niin olisi ollut mukavaa lukea hieman perusteluja sille, milloin homeopatia ei välttämättä olekaan harmitonta.

Homeopatia on todellakin yhtä harmitonta kuin vaikkapa vappupallot. Voi olla yhtenä päivänä iloa ihmisille, mutta siihen se sitten jää.

On tietenkin ihmisiä, jotka ovat luulleet saaneensa homeopatiasta apua, kun itsestään paraneva tauti on maagisesti parantunut itsestään, tosin ravistettua taikavettä on saatettu nauttia siinä sivussa, mutta en nyt ala enää kertaamaan sitä, miten asioiden syy-seuraussuhteet selvitetään.

Silloin kun lääketieteestä ymmärtämättömät ihmiset alkavat diagnosoida itseään tai lähimmäisiään, ollaan vaarallisilla vesillä, sillä mikäli tauti ei olekaan harmiton, itsestään paraneva tauti, jonka ohessa voi ottaa ravistettua vettä sisältäviä huuhaapillereitä, vaan taudista kehittyykin vaikkapa aivokalvontulehdus tai keuhkokuume, niin siinä vaiheessa homeopatian ravistettu taikavesi ei ole todellakaan harmitonta.

Homeopatia voi olla harmitonta, hyvällä tuurilla ja ihminen saa uskoa siihen, kuten enkeleihinkin, mutta oletteko koskaan törmänneet homeopaattiin, joka haluaa homeopatian olevan harmitonta huuhaata?

Kyllä nämä harmittoman huuhaan kannattajat haluaisivat, että siitä huuhaahoidosta saisi Kela-korvausta ja että se olisi siellä terveyskeskuksessa tai yliopistosairaalassa muiden hoitojen vierellä "vaihtoehtona" ja että yhteiskunta maksaisi sen huuhaan ja tätä minä vastustan, sekä uskoakseni myös Helsingin Sanomien sekä Yleisradion tieteestä kiinnostuneet toimittajat.



Mitäpä jos emme jakaisikaan ihmisiä huuhaa- ja järki-ihmisiin, vaan näkijöihin ja seuraajiin? Näkijät ovat niitä, jotka uskovat mahdolliseksi sen, mitä ei vielä ole todistettu tai mikä näyttää seuraajalle aluksi mahdottomalta. Näkijät ovat uskoneet ihmisen voivan matkustaa kuuhun.

Siis mitä?

Koettaako Riku Siivonen kertoa, että erilaisten huuhaiden kannattajat ovat vieneet meidät Kuuhun?

Ihmiset ovat varmaan haaveilleet kuumatkasta jo tuhansia, kymmeniätuhansia vuosia, mutta mikä meidät sinne Kuuhun lopulta vei?

Olisivatko olleet ne ihmiset, jotka avasivat fysiikan kirjat ja alkoivat rakentaa kuualusta tiedettyjen tieteellisten kylmien tosiasioiden pohjalta?

Ei sinne minkään huuhaavisionäärin ajatusleikkejä seuraamalla päästy, vaan sinne meidät vei kylmä fysiikka ja tieteelliset faktat.

Riku Siivonen voi koettaa todistaa hypoteesinsa oikeaksi ja ottaa homeopaatteja, enkeliterapeutteja, kemikaalikammoisia, luomuväkeä yms ihmisiä omaan ajatushautomoonsa ja katsomme vaikkapa 10 vuoden päästä sen, että mitä he ovat saaneet aikaiseksi. Oletteko keksineet lääkkeen syöpään, tuholaisille vastuskykyisen viljelykasvin tai rakentaneet aluksen, jolla pääsee Marsiin vai missä vaiheessa on teidän näkijästatuksenne?

Onko todellakin niin, kuten Riku Siivonen koettaa esittää, että jos joku ihminen vakaasti uskoo esimerkiksi fysiikan olevan pielessä siltä osin, kuin me rakennamme siltoja, niin tämän ihmisen mielipiteet pitäisi hyväsydämisesti ottaa tosissaan ja kun seuraavaksi rakennamme Suomeen suuren sillan jonkin vesialueen ylitse, vaihtoehtoisen fysiikan esittäjälle ei saa enää hymähdellä vaivautuneena, vaan hänet pitää ottaa mukaan, kun hänen ajatuksissaan voi tuhannen vuoden päästä olla jotain järkeä? 

Riku Siivonen koetti ilmeisesti kertoa, että huuhaana pidettyyn hölmöilyyn uskovat ovat tärkeitä jollain tarkemmin määrittelemättömällä tavalla ja heissä lepää tämän nyky-yhteiskunnan tulevaisuus. Tiede on ikävää ja jähmeää, eikä tuota yhtään mitään ja kuuhunkin on päästy huuhaan avulla, kun joku henkistynyt näkijä haaveili kuumatkasta pellon laidalla korsi suussa ja keksi enkelien siivistä kuualuksen mallin.

Kehitys on tapahtunut juuri heidän vuokseen, jotka epäilevät.

Näin taitaa olla, mutta missä viitekehyksessä? Onko lääketiede mennyt eteenpäin niin, että olemme kuunnelleet heitä, jotka eivät lääketieteestä mitään ymmärrä, mutta jostain syystä epäilevät lääketiedettä vai olisiko niin, että sille epäilylle pitää olla myös jotain järkevää perustetta, jonka usein saa kouluttautumalla alalle?

Lääketiede on mennyt eteenpäin niin, että lääketieteeseen perehtyneet ovat kyseenalaistaneet toistensa opetuksia ja löytäneet mahdollisia virheitä kollegojensa päätelmistä. Tai niin, että he ovat tarkentaneet toistensa ajatuksia löytämällä jotain uutta kehittyneiden menetelmien kautta. Kosmologia on mennyt eteenpäin niin, että kosmologit ovat kyseenalaisteet toistensa ajatuksia ja löytäneet niistä puutteita tai keksineet kokonaan uusia ajatuksia, jotka myöhemmin ovat muuttuneet tieteellisiksi teorioiksi. Fysiikka on mennyt eteenpäin niin, että fyysikot vaihtavat ajatuksia omasta alastaan.

Henkistyneiden näkijöiden puolella kuka tahansa on asiantuntija missä tahansa ja jokainen joka uskaltaa epäillä annettuja huuruisiakin visioita, on ankea ihminen.

Näkijät ovat uskoneet kahdeksan tunnin työpäivään, joka oli aikoinaan täysin absurdi tavoite. Se oli oman aikansa enkeliterapiaa ja ylösnousemusta: useimpien mielestä vain kaunis tavoite, joka antoi hölmöille lohtua.

Loppukevennyksenä Riku Siivoselle esimerkki siitä, mihin nämä henkistyneet näkijät lopulta kelpaavat, sillä selvänäkeminen lienee sellaista toimintaa, jota nyt pidetään huuhaana, kuten homeopatiaakin, mutta ilmeisesti kaukaisessa tulevaisuudessa sen oletetaan olevan yhtä totta kuin kahdeksan tunnin työpäivä tänään:




Selvänäkijät antavat varmasti paljon hölmöille lohtua ja henkistyneiden näkijöiden keskuudessa hyvin suosittu Claudia Eve kertoo tässä sen, että mihin hänen kykynsä selvänäkemisen osalta perustuvat.

Selvänäkijää askarruttaa se, kuka on vienyt hänen tavaransa.

Näin pitkälle pääsee henkistyneellä näkemisellä, eli parempi kuitenkin ottaa yhteys poliisiin, niin jospa tavaroiden viejät löytyisivät kylmien, tunteettomien faktojen pohjalta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Huuhaan puolustajista tulee minulle väkisinkin mieleen ihminen, joka ei käsitä, mitä tiede on. Niinhän sitä ennen luotettiin loitsuihin ja kaivonkatsomiseen, silloin kun ei muutakaan ollut. Taiotaan nyt sitten vaikka kuualus!
Ehkä kaikki eivät sentään mene tuohon mukaan.