20. kesäkuuta 2013

Huuhaalle kyytiä

Vesa Linja-aho kirjoitti mallikkaan kolumnin tekniika&talous-lehteen muutama viikko sitten, joka jokaisen kannattaa Juhannuksen kunniaksi lukea selvinpäin, jotta sisältökin tulisi ymmärrettyä.

Viimeiset postaukseni ovat koskeneet usein erilaisia taikauskoisia käsityksiä, sekä niillä pelottelemista ja kolumni tuokin paljon keinoja tällaisen humpuukin leviämisen estämiseksi ja siltä suojautumiseksi. Tietenkin jos on mieltynyt kaikkeen outoon, tiede on ikävää ja salaliitot ovat lähellä sydäntäsi, kirjoitus lähinnä aiheuttanee sinussa närästystä ja omituisen pakon kommentoida kirjoitusta alapääilmaisuilla, mutta sellaista tämä on - aina ei voi miellyttää kaikkia.

Media, anna kyytiä huuhaalle

 

Koska kyseessä on t&t:n juttu, et pääse lukemaan tuota linkistäni suoraan, vaan sinun täytyy kirjoittaa tuo otsikko googleen ja sitten klikata ensimmäistä tulosta, jotta pääset koko juttuun.

“Eikös tässä vähän aikaa sitten julkaistu tieteellinen tutkimus, jossa selvisi, että wlan-tukiasema aiheutti epämuodostumia siemeniin.” Sähkötekniikan opettajana minulta kysellään usein – niin töissä kuin vapaa-ajalla – vastaavanlaisia kysymyksiä sähköstä. Sähköyliherkkyys, erilaiset magneettirannekkeet ja sen sellaiset kiinnostavat ihmisiä. 

Omituiset ilmiöt kiinnostavat myös uutisten seuraajia, ja siksi tiedotusvälineet uutisoivat mielellään ladon seinään ilmestyneestä Neitsyt Mariasta tai joutsenen selässä lentäneestä kissasta. Lähdekritiikki unohtuu helposti.
 Toinen journalistinen kukkanen ovat television keskusteluillat, joihin on raahattu kiintiöskeptikko tai -professori ikään kuin kummajaiseksi. Esimerkiksi Ylen taannoisessa luontaishoitoillassa professori Markku Myllykangas joutui taittamaan peistä homeopatiaan uskovan lääkärin (!) ja luontaishoitojen käyttäjän kanssa. Myöhemmin kansalaisjournalistit paljastivat “käyttäjän” menestyväksi luontaistuotekauppiaaksi. 
 Keskustelijoita valitessa pitäisi muistaa, että vaikka ihmiset ovat tasa-arvoisia, mielipiteet eivät ole. Pitäisikö vastapainoksi kehittää Skeptikon kita -ohjelmaformaatti, jossa puoskari marssitetaan viiden professorin eteen puolustamaan oppiaan?

Hyvin suurta muotia on se, että oman mielipiteen todistajaksi ei kelpuuteta minkään alan oikeaa asiantuntijaa, vaan kadulta tempaistaan joku matti meikäläinen ja sitten hänelle esitetään kysymyksiä, joihin ei oikeastaan voi edes vastata kuin yhdellä tavalla ja sitten nämä vastaukset edustavat muka yleistä mielipidettä tai jopa tietoa.

Hyvin suosittua on myös se, että asiantuntijaksi valitaan joku sellainen, joka mielikuvissa on asiantuntija, mutta ei käytännössä. Hyvänä esimerkkinä taannoinen rokotusohjelma, jossa lasten neurologit oli ohitettu tyystin puhuttaessa rokotusten aiheuttamista neurologisista ongelmista ja lääkäri-asiantuntijaksi oli päästetty verisuonikirurgi.

Palataanpa hetkeksi kirjoitukseni alussa mainittuun uutiseen. Kyllä, Tanskassa koululaiset tekivät kokeen, jossa toisessa huoneessa oli siemeniä, ja toisessa huoneessa siemeniä ja tukiasema. Tämä on kuitenkin vain murto-osa totuudesta. Ensinnäkin, alkuperäisessä raportissa ei puhuta mitään epämuodostumista, ainoastaan itämättömyydestä (misvækst). Toiseksi, koe pitäisi toistaa. On useita keinoja varmistaa, johtuuko itämättömyys juuri wlan-tukiasemasta vai kenties huoneesta tai ihan puhtaasta sattumasta. 

Jos käännösvirhettä ei lasketa, uutisessa ei ole varsinaisia virheitä. Siinä kerrotaan neutraalisti, mitä on tapahtunut. Kokonaiskuva jää kuitenkin lukijalle auki. Aina kun uutisoidaan kiistanalaisista asioista, tulisi uutisessa kertoa, että tulokset ovat ristiriidassa aiemman tutkimuksen kanssa, tai vähintään haastatella lyhyesti alan professoria tai muuta tieteentekijää.

Kuuluu samaan sarjaan kuin urbaanimyytti siitä, että mikroaaltouunissa kuumennettu ja sitten jäähdytetty vesi tappaa kasteltavat kukat. Tämä myytti on mennyt läpi jopa ruokaguru Antti Heikkilälle, joka taannoin levitti sitä tosiasiana bloginsa kautta lukijoilleen. Ei olisi tarvinnut kuin itse kokeilla, niin olisi huomannut asian nettipilaksi.

Mitä haittaa huuhaan levittämisestä sitten on? Ensinnäkin, uutisointi lisää tilastollisesti ihmisten oireilua. Eräässä tieteellisessä tutkimuksessa henkilöt, joille oli näytetty sähköyliherkkyyttä koskeva dokumentti, saivat oireita wlan-tukiasemasta, joka ei ollut edes päällä. Toiseksi, huuhaa voi johtaa verovarojen perusteettomaan haaskaamiseen tai estää sairasta hakemasta parasta mahdollista hoitoa sairauteensa.

Seuraamassani blogissa on maininta tällaisesta toiminnasta:

 Sokerihumalaa ei ole

 

Hyvät ensin: sokerihumalaa ei ole. Asiasta on tehty kymmenittäiin kontrolloituja tutkimuksia, eikä lasten käyttäytymisessä ole nautitun sokerin määrästä riippuvia eroja sen paremmin silloin kun verrataan eri tavoin makeutettuja herkkuja keskenään[1,2] tai karkin syöntiä syömättä jättämiseen[2].

Sitten huonot uutiset: tästä ei mitenkään seuraa, että lapsenne eivät käyttäytyisi huonosti syötyään herkkuja. Ja ikävä kyllä, kun niin käy, vika saattaa olla teissä itsessänne. Eräässä tutkimuksessa[3] juotettiin kaikille lapsille samaa sokeritonta limsaa, mutta puolen lapsista vanhemmille kerrottiin, että he ovat saaneet sokerilientä. Ne vanhemmat, jotka kuvittelivat lapsensa saaneen sokeria, raportoivat lasten käyttäytyneen sen seurauksena huonommin. Ulkopuolinen tarkkailija sen sijaan totesi videonauhalta näiden vanhempien itsensä käyttäytyneen eri tavalla: he kyttäsivät lapsiaan, nalkuttivat näille ja muutenkin pyrkivät päsmäröimään.

Siinä miettimistä loman ajaksi. Hyviä jäätelösäitä.

Tällaista se on ja erilaisia uskomuksia levittävien olisi hyvä tämä tiedostaa, mutta se on vain kaukainen haave.

Seuraavassa oma listaukseni toimituksille kriittisen ajattelun edistämiseksi ja huuhaan levittämisen ehkäisemiseksi:
  • Kun teet juttua, soita aina toiselle asiantuntijalle, jonka valitset itse etkä edellisen haastatellun suosituksesta. Pelkkä tutkijan tittelillä esiintyminen ei tee väitteistä totta.
  • Perehdy ilmiön taustaan edes lyhyesti. Vaikka Wikipedia ei ole tieteellinen lähde, englanninkielinen Wikipedia on hämmästyttävän hyvälaatuinen tietolähde, jos haluaa perehtyä nopeasti uuteen asiaan. Artikkelit on yleensä varustettu hyvillä lähdeviitteillä, jotka helpottavat lisäselvitystyötä.
  • Jos uutisoit tutkimuksesta, laita aina linkki alkuperäiseen artikkeliin. Tällöin lukijoiden on helpompi etsiä virheitä jutusta. Jos lähdettä ei ole julkisesti saatavilla, mainitse sekin.
  • Jos tutkimus on tieteellinen, se on julkaistu vertaisarvioidussa tiedelehdessä. Pelkästään se, että tutkimus on tehty yliopistossa, ei vielä tee siitä tieteellistä.
  • Jos teet juttua varten omaa selvitystä tieteellisistä tutkimustuloksista, tutustu erityisesti aiheesta tehtyihin metatutkimuksiin, eli tutkimuksiin, joissa vedetään yhteen useiden tiedeartikkeleiden tietoja. Yksi huuhaan muoto on poimia tuhannesta tutkimuksesta yksi, joka sattuu tukemaan omaa näkemystä, ja sivuuttaa 999 muuta artikkelia.
 Yksi huuhaan muoto on myös poimia tutkimuksista yksittäisiä kappaleita tai jopa vain lauseita pois niiden alkuperäisestä kontekstista, jolloin saamme todistettua lähes mitä tahansa niille, joita huuhaa kiinnostaa.

Totuus voi olla ja usein onkin maalaisjärjen vastainen. Eikä totuus välttämättä tunnu kivalta. Kivuutta olennaisempaa on kuitenkin se, minkä näkökulman tueksi löytyy todisteita ja minkä ei.

Todisteeksi nykyhetkeen kelpuutetaan nykyään myös jotain sellaista, jota mahdollisesti voi tapahtua jossain kaukana tulevaisuudessa, mutta josta tällä hetkellä ei ole edes pientä viitettä. Näin demonisoidaan nykyisin vaikka mitä ja saadaan omalle vaihtoehtoidealle potentiaalisia asiakkaita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin kotitarveskeptikon näkökulmasta "Skeptikon kidassa" -tv-ohjelma voisikin olla aika hupaisaa katsottavaa :D Epäilen kuitenkin, että sinne voisi olla aika vaikea saada näitä huuhaapuoskareita puolustautumaan yksinään viittä oikeaa asiantuntijaa vastaan. Kyllä kunnon puoskari aina muutaman maksetun mainosmiehen tarvitsee tuekseen saadakseen hölmöt uskomaan puoskarin agendaan.

Tuosta sokerihumalajutusta tuli muuten tv-ohjelma jo ainakin viitisen vuotta sitten. Kun äiti luuli lapsen syöneen sokeria, äiti näki lapsen käyttäytyvän levottomammin.

Hyvää juhannusta luomolakkolaan :)

Vesa Linja-aho kirjoitti...

Mukava kuulla, että tykkäsit kolumnistani! Tekniikka&talouden rekisteröitymispakkomuurin voi kiertää käyttämällä mobiiliversiota: Media, anna kyytiä huuhaalle

Mikko Lahtinen kirjoitti...

Tässä yhteydessä voisi varmaan mainita Brian Dunningin samoissa aiheissa liikkuvan videon Here Be Dragons:

http://www.youtube.com/watch?v=752V173e31o

Sitten loppukevennykseksi vähän vaihtoehtohoitoja Seinfeldin tapaan (videon alussa hieman häikkää):

http://www.youtube.com/watch?v=YHxRkXrBMKo