27. toukokuuta 2013

Myydäänkin luomu venäläisille


Luomuväen ajatusten seuraaminen vaatii kyllä korkeampaa metafyysistä otetta ja ehkäpä jopa jonkun jumalan apua, sillä tulevaisuuden visiot ovat täysin linjattomat, eikä niissä ole mitään realismia takana:

Selvitys: Luomutuotteita kannattaisi kaupata Venäjälle 

 Ostaisiko Venäjä Suomen luomun?

 

Ja niin edelleen.

 

Tällä hetkellä suomalaisen luomuviennin kasvun suurin este on se, että kotimaista luomua ei ole saatavilla riittävästi. 

Niinpä niin. Kun sitä ei riitä edes kotimaisille kuluttajille, mutta silti ollaan kotimaahan riittämätöntä luomua rahtaamassa ulkomaille?

Joten halutaanko sitä nyt sitten kotimaisille kuluttajille, kotimaisiin suurkeittiöihin vai viedä täältä pois, vai mikä on luomuhomman nimi?

Voisi myös ajatella niin, että kotimaista luomua kyllä on, mutta kun sitä ei saada kaupaksi, niin sitten viedäänkin se jonnekin, jossa ihmisillä on paljon ylimääräistä rahaa.

"Venäjän luomumarkkinat ovat vasta muodostumassa, mutta kasvu on kovaa. Suomalaisten kannattaisi ottaa markkinat nyt haltuun etenkin Pietarin alueella, ennen kuin esimerkiksi tanskalaiset suuret elintarvikeyritykset tekevät sen", Pöytäniemi sanoo.

Faktat ovat kuitenkin sellaiset, että sinä samana päivänä, kun tanskalainen superteholuomu saapuu Pietarin marketteihin, niin ei siellä suomalaista enää sen jälkeen myydä, ilman huomattavaa hinnan alennusta. Tanska on supertehomaatalouden mallimaa myös luomussa ja Tanskan outo maatalouspolitiikka on sekoittanut jo jokaisen sen naapurimaankin markkinat, niin ei siinä vaikuta yhtään se, että suomalaiset saisivat jonkin promillen etukäteen vallattua Venäjän markkinoista.

Näkeehän sen jo Suomenkin kaupoissa, kun tanskalaiset pystyvät tuottamaan luomua halvemmalla kuin suomalaiset tavanomaista ruokaa.

Eniten tietenkin ärsyttää se, että me maksamme luomutuotannolle korotettua maataloustukea verojen kautta, jotta sitä luomua saataisiin yhtään ja sitten se meidän veroillamme tuherrettu luomu viedään joidenkin muiden pöytään.

Minusta olisi paljon järkevämpää, että lopetamme Suomesta luomupuuhastelun veronmaksajien rahoilla ja tuomme ulkoa sen luomun, jota joku haluaa ostaa ja saavat sitten sen maan kansalaiset kustantaa meille halpaa luomua, niin se sopii kyllä.

Puolalaiset ja tanskalaiset (esimerkiksi) osaavat tuottaa hyvin halpaa luomua, niin ostamme sen sieltä ihan suosiolla ja tuotamme täällä järkevästi ruokaa omille kansalaisillemme, ettei käy kuin Ruotsissa, josta seuraavassa blogauksessa.




Ei kommentteja: