Steinerkoulu palkittiin hyvästä kouluruoasta
Mietin hetken, että mistäs uutisesta kyseinen oppilaitos olikaan juuri otsikoissa ja täältähän se:
Helsinkiläinen steinerkoulu perii ministeriön mukaan luultavasti laittomia lukukausimaksuja
Sekä perustuslain että perusopetuslain mukaan perusopetuksen on oltava Suomessa oppilaille maksutonta. Opetuksesta ei saa koitua oppilaalle kustannuksia. Maksuttomuuden on katettava opetuksen lisäksi opetusmateriaalit, kouluruokailun ja tarvittavat kuljetukset. ... "Oppilasmaksujen avulla koulu voi tarjota omassa keittiössä alusta loppuun valmistettua laadukasta luomuruokaa ja oppilaamme saavat työskennellä korkeatasoisilla ja luonnonmukaisilla materiaaleilla."
Joten palkinto meni siis sellaisen toiminnan mainostamiseen, johon meillä ei olisi missään tapauksessa varaa ja palkinto on ansaittu perimällä rikkailta vanhemmilta ylimääräistä, jopa laitonta rahaa lasten koulutoiminnan herkkujen rahoittamiseen.
Ylen palkintouutiseen:
Luomu on tavallisesti mielletty kuluttuajien ja kouluruokaloiden silmissä tavallista ruokaa selvästi kalliimmaksi vaihtoehdoksi. Arni-Kauttun mukaan on kuitenkin valintakysymys käyttääkö luomua vai eineksiä.
Se on myös rahakysymys, eli on varaa ylikalliiseen ruokaan, kun ottaa vanhemmilta laittomia lukukausimaksuja.
Joten tokihan sitä on varaa lapsosille pyöritellä omin käsin takapihalla teurastetusta kosher-lihasta luomupullia sekä hankkia vaikka biodynaamisten taikakristallien alla kasvatettua Brain-Boost-superfoodia, kun vanhemmat joutuvat avaamaan lompakkojaan aika auliisti, jotta pikkupilttien luomuruuat saadaan aikaiseksi.
Ovatkohan kaikki koulut nyt samalla viivalla tällaisessa palkitsemisessa, kun jokaisella koululla ei ole mahdollista kinuta vanhemmilta laittomia lukukausimaksuja herkkujen kustantamiseksi?
Voisimmeko me nyt tämän innoittamana vaatia jokaiselta koululaisen vanhemmalta 570 euroa vuodessa ylimääräistä, jotta hekin pääsisivät nauttimaan palkinnoista ja luomuvoittoisesta pöperöstä?
Suostuisivatkohan he?
Lietepohjan mukaan ruoan makukin on "aivan toinen" kun se ei sisällä eineksiä. Lietepohjan mukaan luomu pitää myös nälän loitolla eineksiä paremmin.
Ja sitten tätä perinteistä huttua. Muistanette hauskan pienen pätkän luomumessuilta, jossa ihmiset maistoivat lisäainekarkeista tehdyn mehun tavattoman raikkaaksi ja luonnolliseksi kun sen sanottiin olevan luomua!
Eräässä toisessa pätkässä toimittajat ostivat paikallisesta McDonaldsista normiaterian, pilkkoivat sen maistelupaloiksi ja menivät maisteluttamaan sitä luultavasti steinerpedegogiikkaan mieltyneille luomuihmisille ja jokaisesta McDonaldsin ateria oli niin luomua ja luonnollista että hyvä kun ei itku tullut jokaiselta pelkästä liikutuksesta!
Väitteet luomun ekologisuudesta voi pistää sinne samaan roskakoriin, josta ne on kaivettu, sillä luomulakon lukijoille lienevät tuttuja tutkimukset, joissa luomun päästöt ja muu olennainen on samalla tasolla tavanomaisen viljelyn kanssa tai sitten jopa isommat.
Seuraava video tiivistää luomun ympäristövaikutukset muutamassa minuutissa, suomeksi ja tieteelliseen tutkimukseen nojautuen.
Joten mistä ihmeestä tuo palkinto taas tuli? Pelkkää ilmaista luomun mainosta, joka pohjautuu tarinoihin ja median luomaan mielikuvaan jostain jota ei ole.
2 kommenttia:
"Lietepohjan mukaan ruoan makukin on "aivan toinen" kun se ei sisällä eineksiä. Lietepohjan mukaan luomu pitää myös nälän loitolla eineksiä paremmin." Mikä tämä Lietepohja oikein on, kun perusasiatkin tuntuvat olevan hukassa?
Eines on eines eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä eines on valmistettu. Eines on ruoanvalmistuksen lopputulos, joka voi olla myös luomua. Ja että jos "ruoka ei sisällä eineksiä"? Tuota lausetta ei ymmärrä kukaan ajatteleva ihminen. Eines on ruokaa, mutta miten ruoka voi sisältää tai olla sisältämättä eineksiä? Noh, ehkä nuo ristiriitaisuudet antavat oikean käsitysten näiden steinerhenkilöiden henkisistä kyvyistä?
En nyt ota kantaa siihen, miten huonosti Helsingin Steiner-koulu on tässä tapauksessa maksujen perinnän hoitanut (ilmeisesti kyse on lähinnä asioiden harhaanjohtavasta esitystavasta) mutta todellisuudessahan Steinerin lukukausimaksu on vapaaehtoinen joten kaikilla on kyllä mahdollisuus lapsensa sinne viedä. En näe mitenkään negatiivisena asiana sitä, että näillä vapaaehtoisilla maksuilla voidaan parantaa kouluruoan laatua, mikäli valtiolla ja kunnilla ei siihen ole varaa.
Totta on, että tuo uutinen on kirjoitettu aika luomua ylistävästö näkökulmasta, mutta se ei todellakaan ole Steinerin ainoa etu ns. tavalliseen kouluruokaan verrattuna. Kouluruokaan panostus siellä tarkoittaa myös mm. sitä, että ruoka tuotetaan alusta asti omassa keittiössä - varsinkin Helsingissä kun siirrytään yhä enemmän siihen, että ruoa valmistetaan isoissa yksiköissä puolivalmisteista ja kuljetetaan sitten pitkien matkojen päähän kouluihin. Paikallisen keittiön etu on erityisesti ruoan määrien kontrolloinnissa, sillä keskuskeittiöajattelu luonnollisesti lisää hävikkiä, kun ruokaa täytyy viedä niin paljon että sitä varmasti riittää, eikä ylijäänyttä jo kerran uudelleenlämmitettyä ruokaa voi jatkohyödyntää.
Lähetä kommentti