7. marraskuuta 2015

Tuontiluomu ei olekaan puhdasta?

Pro Luomun uusin uutinen ihmetyttää siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa me näemme kotimaisen luomuliiton selkeästi ilmoittavan, että tuontiluomu ei välttämättä olekaan sellaista luomua, mitä kuluttajat toivovat luomulta odottavansa. Etenkin kun viitataan jo suoraan tuontiluomun luotettavuuteen olla luomua, eli vapaata kaikista luonnottomista myrkyistä ja vierasainejäämistä.

Tuontiluomu ei ole yhtä luotettavan puhdasta kuin suomalaisluomu.

Ja näin voi todellakin sanoa syvällä rintaäänellä sillä:

Tullin tutkimuksissa noin kahdeksan prosenttia tutkituista luomunäytteistä sisälsi jäämiä luomussa kielletyistä kasvinsuojeluaineista.
 Noin kaksi prosenttia tutkituista luomunäytteistä sisälsi jäämiä jopa niin paljon, että määrät ylittivät tavanomaisillekin tuotteille sallitut rajat.

Kun taas kotimaisesta tavanomaisesta ei löytynyt yhtään määräykset ja turvarajat ylittänyttä näytettä.

Joten mistä johtuu, että on havaittavissa pientä orastavaa liikehdintää siihen suuntaan, että tuontiluomu halutaan saattaa epäedulliseen valoon kotimaiseen luomuun verrattuna, vaikka ainakin teoriassa sen ei pitäisi olla edes mahdollista, vaan luomu on aina luomua ja siihen voi kuluttaja aina luottaa?

Kun tuli ensimmäinen video suomalaiselta luomusikatilalta, jossa videolla näkyi selkeitä epäkohtia eläimien pidossa, tuli luomuväki heti selittämään ja puolustamaan, että videolla ei ollut mitään ihmeellistä, eikä se säväytä millään tasolla, niin nyt tuontiluomu ei saanut edes yhtä sivulausetta, jossa tuontiluomun vierasainepitoisuuksia olisi yritetty selittää tuontiluomulle myönteiseen sävyyn.

Tuontiluomu ei ole yhtä luotettavan puhdasta kuin suomalaisluomu.

Ei ole luotettavan puhdasta niin sehän on sitten epäluotettavaa, ainakin näin voisin ymmärtää. Älä osta.

Johtuisiko siitä, että ulkomainen luomu on kaapannut jo noin 40 % markkinaosuuden luomumyynnistä ja jollain tavoin kehitys olisi pysäytettävä, vaikka sitten tuontiluomun maineen mustamaalauksella? Mutta voisiko se potku osua pitkällä juoksulla omaan nilkkaan?

Luomu-ryhmän Facebook-sivulla viritellään myös epäluuloja toista luomun kasvun vihollista vastaan, nimittäin kotimaista lähiruokaa vastaan ja sellaista lähiruokaa, joka ei ole luomua.

Uusimmat kyselyt osoittavat, että jos kuluttajan pitää pistää ostoskoriinsa joko luomua tai lähiruokaa, hän valitsee mieluummin lähiruuan.

REKO-lähiruokaketjut ovat nyt sitten saaneet alkumakua siitä, että mitä luomuväen vihjailut ja epämääräiset viittaukset tehotuotannon suuntaan voivat saada kuluttajissa aikaan ja sehän on aina ollut luomuväen paras ja tehokkain ase omaa tuotetta puolustaessa, eli toisen mustamaalaus. Kun omaa tuotetta ei voida rehellisesti mainostaa paremmaksi kuin toista, on ainoa vaihtoehto kilpailijan mustamaalaus. Silloin oma tuote näkyy edullisemmassa valossa kuin ehkä todellisuudessa onkaan.

Nyt tietenkin herättää ajatuksia se, että miten käy kotimaisen luomun viennin, koska sehän on sitten kohdemaassaan tuontiluomua ja Luomulakon lukijat tietänevät jo aiemmista postauksista sen, että luomussa kuluttajat luottavat aina oman maan luomuun ja muun maan luomua ei oikein luomuna pidetä. No toki he sitten ostavat halvinta tavanomaista suurimmaksi osaksi, olipa se tuotettu missä tahansa, joten siinä mielessä asia on suhteellisen yhdentekevä.



18. syyskuuta 2015

Osmo Rauhala vauhdissa Turun Sanomissa

Kuvataiteilija sekä luomuviljelijä Osmo Rauhala oli ministeri Tiilikaiselle toimitetun tutkimuspohjaisen idearaportin laatijoista, josta eilen kirjoitin.

Osmo Rauhala on päässyt jakamaan asiasta ajatuksia myös Turun Sanomien kolumniin, jonka voitte lukea tästä:

Uusi strategia ruuan vientiin

 

Tätä liirumlaarumia käsittelin jo eilen, joten puututaanpa vain pariin kohtaan, eli ensin tähän:

 Strategioissamme on korostettu pitkään suomalaisen elintarvikkeen puhtautta ja laatua tärkeimpänä kilpailukeinonamme.

Osmo Rauhala on aivan oikeassa, eli suomalainen ruoka koettaa esittäytyä puhtaan ja kauniin luontomme mukaisesti puhtaana ja kaikkena kauniina. Tästä lienemme kaikki samaa mieltä ja näinhän on myös tutkimusten valossa. Tavanomainen ruoka on vallan erinomaisen puhdasta, maistuvaa ja siinä ei ole mahdollisia terveydelle haitallisia aineita kuin ehkä hieman todellisuudesta vieraantuneen salaliittoteoreetikon salaisissa päiväunissa.

Mutta sitten iskee se todellisuus päälle luomun näkökulmasta, eli kotimainen ruoka ei saisi olla puhdasta, eikä turvallista, eikä mitään ylevää jos haluamme ihmisten ostavan luomua, koska luomu ei myy jos siinä ei ole etua tavanomaiseen ruokaan nähden:

Ruuan puhtaudesta ja terveydestään kiinnostuneet asiakkaat maailmalla ovat tarkkoja tuotteen alkuperästä. Heille ei mikään ”melkein luomu” kelpaa. Tuotteen pitää olla kansainvälisen standardin mukaista luomua. Näillä markkinoilla meillä olisi kerrankin vahvuuksia. 

Osmo Rauhalan visio ei toteudu mitenkään muuten, kuin mustamaalaamalla tavanomaista tuotantoa, vihjailemalla siitä sitä sun tätä kauheaa ja ylistämällä luomun olevan aivan jotain muuta, kuin kauhea ja vaarallinen sekä myrkyllinen tavanomainen tuotanto on. Kotimainen luomuruoka saadaan puhtaaksi vain kotimaista tavanomaista tuotantoa mustamaalaamalla ja vääristelemällä, koska muutoin luomuruoka ei vetoa kuluttajiin yhtään mitenkään. Sitähän Rauhala sitten harrastaakin koko rahalla kolumninsa loppupuolella.

 Suomalainen luomu = puhdas. Suomalainen tavanomainen = likainen.

Luomu on tosin siitä kummallista, että kun Osmo Rauhalan maailmassa tavanomaiseen peltoon on syydetty tappavia, vaarallisia, myrkyllisiä ja kohtalokkaita kemikaaleja niin, että pelto on tuhottu ehkäpä sadoiksi vuosiksi ja ihmisen on vaarallista mennä sitä lähellekään, pelto muuttuukin täysin turvalliseksi ja myrkyttömäksi sekä suorastaan satujen taianomaiseksi taikapelloksi muutamassa vuodessa. Ja usein käy vielä niin, että luomutuottaja ennen luomuun siirtymistä syytää kaikki mahdolliset kemikaalit peltoonsa, jotta saisi edes muutaman vuoden etumatkan rikkakasveihin, ennen kuin luomun karu todellisuus paljastuu.

Eläimien puolella asia on vielä omituisempi, eli kun vaikkapa kanaan on pumpattu mitä kauheimpia kemikaaleja, antibiootteja, myrkkyjä, hormoneja (niin, tämä on luomuväen mielestä tavanomaisen tuotannon todellisuutta), ja muita lääkkeitä täysin mieltä vailla ja holtittomasti, niin eläin onkin kuuden viikon jälkeen täysin turvallinen, puhdas ja kemikaaliton, myrkytön, hormoniton ja antibiootiton luomukanaksi. Eikö ole ihmeellistä, suorastaan kuin jostain sadusta!

Ja mitä tulee siihen, että kuluttajille ei kelpaa melkein luomu, niin mistähän aika tuore postaukseni kertoikaan. Venäläiset ainakin ostavat jotain, mikä paketin mukaan on luomua, mutta joka on todellisuudessa aivan venäläisen tavanomaisen tuotannon tuotetta, niin mistähän se kertoo?

Lisäksi kun mietimme sitä, että kuinka monta väärennetyn luomun skandaalia Euroopassakin on jo ollut, jossa kuluttajat eivät haista, maista, eivätkä huomaa kakkosluokan tavanomaisessa tuotteessa mitään outoa, kun se on pakattu luomukääreeseen, niin voisin väittää, että Osmo Rauhalan näkemykset eivät ole tästä todellisuudesta. Luomun laatu on sitä, että esim. italialaiset pakkasivat monta vuotta rupsahtaneita ja kulahtaneita tavanomaisia tuotteita luomumerkin alle, koska ne tuotteet eivät olisi menneet tavanomaisina kuluttajien ostoskoreihin, mutta luomuna menivät ja vielä kovalla hinnalla. Ja katsokaapa tänään niitä muoviin käärittyjä omenan rääpäleitä, lähes vihreitä tomaatteja, minikurkkuja, puolet pienempiä kulahtaneita salaatteja, joita luomuna myydään, niin minusta on kovin vaikea saada samaan lauseeseen laatu ja luomu. Luomun tae on se, että tuote on vähän surkean näköinen, huomattavasti normaalia pienempi, kulahtanut ja pakattu muoviin tai läpinäkemättömään paperiin niin, että sen todellista tilaa ei pääse näkemään kuin vasta kotona, jolloin se on liian myöhäistä ja tuote lentää biojätteeseen saman tien.

 Suomessa kun saadaan keinolannoitetuonnilla EU:n huonoin sato.


Ja luomuna ei saada satoa juuri ollenkaan.

Osmo Rauhala ei ole kenties vilkaissut karttaa viime aikoina, sillä Suomi on edelleen siellä missä se on ja maaperämme edelleen on suhteellisen karua ja kun maahan tökkää rautakangen, sieltä tulee peruskallio vastaan hyvin nopeasti, eikä kallion ja maapinnan välissä ole kahtakymmentä metriä multavaa, entistä ravinteikasta merenpohjaa, kuten on vaikkapa Tanskassa.

Sen sijaan meillä on moneen kilpailijaan verrattuna helpompi kasvattaa luomu.

Ainakaan satotilastot eivät tue tätä näkemystä.

Tanskassa luomusta on tehty kansallinen ohjelma, jonka avulla luomun vienti ja kulutus halutaan kaksinkertaistaa vuoteen 2020 mennessä. Siihen käytetään liki 50 miljoonaa euroa. Tanskassa on otettu tosissaan Suomen maabrändin 2010 esittämä ajatus luomumaasta.

Osmo Rauhala jätti nyt kertomatta yhden oleellisen asian, että mistä lähdetään kaksinkertaistamaan.

Tanska lähtee kaksinkertaistamaan luomutuotantoaan sellaisesta tosiasiasta käsin, että Tanskan luomutuotantoala aiotaan kaksinkertaistaa vuoden 2007 tasosta, joka on noin 5.6 % Tanskan maatalouden kokonaispinta-alasta. Kun se kaksinkertaistetaan tuolla liki 50 miljoonalla eurolla, ollaan noin reilussa yhdessätoista prosentissa vuonna 2020.

Tanskan luomuvienti on noin yhden prosentin luokkaa maan elintarvikkeiden kokonaisviennistä, niin eipä senkään kaksinkertaistaminen ole vielä mikään onnelaan johtava rahasampo.

Eli aivan jotain muuta kuin Suomen maabrändityöryhmän visiot, joissa ei ole mitään realismia takana.

Mutta kun Osmo Rauhala jättää oleellisimman asian kertomatta, eli mistä lähdetään kaksinkertaistamaan ja mikä on tavoite, hän saa asian Tanskan tilanteen näyttämään joltain suureelliselta luomuvisiolta, jota se ei todellisuudessa ole.

Tanska aikoo nostaa luomun viennin noin kahteen prosenttiin elintarvikkeiden kokonaisviennistä ja luomuun tuhlatun pinta-alan noin 11-12 prosenttiin maatalouden kokonaispinta-alasta, niin tuohan kuulostaa suhteellisen järkevältä toiminnalta, eikä miltään täysin utopistiselta maailmanvalloitussuunnitelmalta, jollaisena luomuväki sen haluaa nähdä, kun unohdetaan tosiasiat.

Toivokaamme, että poliitikkoja ei höynäytetä Tanskan esimerkillä ja etenkin sen johdosta, että Osmo Rauhala maalailee visioita, jotka eivät perustu todellisuuteen.

Ja jälleen eri asia on, että mikä toteutuu. Aivan kuten vuonna 2000 maalailtiin hirvittäviä luomun kasvulukuja vain kuuden vuoden päähän, jotka eivät ole toteutuneet edes nyt, viisitoista vuotta myöhemmin.

Ja vaikka joku tekisikin typeriä ja utopistisia suunnitelmia, ei se suinkaan tarkoita sitä, että ne toteutuisivat tai että meidän pitäisi tehdä sama typeryys perässä.

17. syyskuuta 2015

Luomulla vienti vetämään

Luomuväeltä ei huumorintajua puutu, vai miten pitäisi tulkita uusin luomututkimus (tai tutkimukseen nojautuva ideapaperi) siitä, että luomulla paikataan Suomen elintarviketuonnin ja viennin epätasapaino.

Raportti ministeri Tiilikaiselle esittää parannusta maatalouden kannattavuuteen

 

 Lukaiskaapa tämä tutkimuspohjainen ideapaperi läpi ja antakaa siitä ensimmäinen mieleen tuleva asia.

Itselläni ensimmäinen ajatus oli, että missä ovat edes jotkin arvioita siitä, että mitä tämä hölmöily tulisi maksamaan tällä kertaa. Ei edes yhtä järkevää arviota, ei edes yhtä pientä viitettä siitä, että mitä maksaa. Puhumattakaan siitä, että mitä tuotetaan, mistä tuotantoala, millaisia määriä, mihin viedään, kuka ostaa, millä hinnalla jne jne jne. Pelkkää utopististen satujen maalailua, kuten on luomuväeltä totuttu näkemään. 

Yli 15 vuotta on luomua koetettu viedä Suomesta pois ja kaikki nämä puhtaan luontomme kilpailuedut ovat olleet luomun riemusaaton tukena koko ajan, eikä vieläkään ole tarvinnut soittokuntaa pyytää Senaatintorille luomukansan voitonparaatia säestämään.

Tosiasiat ovat ne, että luomua viedään tällä hetkellä noin viidellä miljoonalla eurolla tai noin kymmenellä miljoonalla eurolla, hieman riippuen lähteestä. Luomulehti ilmoitti muutama numero taaksepäin luvun viisi miljoonaa euroa ja luomuliitto, joka tuottaa kyseistä lehteä, ilmoittaa viennin arvoksi noin vajaa 10 miljoonaa euroa.

Luetaanpa uutinen vuodelta 2000:

Luomutuotteiden vientiin tarvitaan lisää vauhtia

  

Juhlapuheissa luomun nimeen on vannottu jo vuosia, mutta määrällisesti luomuvienti on edelleen lähes olematonta. Viime vuonna sen arvo oli vajaat 2 miljoonaa euroa eli alle 12 miljoonaa markkaa, mikä oli vain 0,2 prosenttia elintarviketeollisuuden koko viennistä.

Tänään 5-10 miljoonaa euroa ja on tehty kymmeniä papereita, päätöksiä, mainoksia, tavanomaisen maatalouden mustamaalauskampanjoita ja mikä on tulos?

Luomutuotteiden osuus Euroopan elintarvikemarkkinoiden kokonaismyynnistä on nyt noin 1 prosentti. Vuonna 2006 osuuden on povattu kasvavan jo 6 prosenttiin, mikä tietäisi 100 miljardin euron, noin 600 miljardin markan kakkua.

Vuonna 2000 ajateltiin Euroopan luomumyynnin olevan vuonna 2006 jo 6 % elintarvikkeiden kokonaismyynnistä ja tänään, 15 vuotta myöhemmin, Euroopan tasolla myynti on noin 2-3 prosenttia, hieman riippuen siitä, että miten Eurooppa luomuväen kesken määritellään. Jos Eurooppaan kuuluu vain läntinen osa, päästään hieman suurempaan prosenttiin, jos Euroopaksi lasketaan se alue, joka se on virallisesti, eli myös itäinen puoli, jossa luomua ei myydä nimeksikään, prosentit tulevat alas kuin lehmän häntä.

Jos nyt pistämme eurot ja dollarit jonoon, niin se tarkoittaa sitä, että koska Eurooppa ja Yhdysvallat kuluttaa kaikesta luomusta noin 90 % niin se tekee kyseisten maa-alueiden asukasta kohden noin 50 euroa vuodessa. Siihen saumaan pitäisi saada suomalainen luomu tyrkättyä, taistelemaan niistä pennosista. Nämä rikkaat ihmiset, joille luomu on elämäntapa, jokapäiväinen valinta ja mitä kaikkea muuta luomuväki nyt on heistä keksinytkään, käyttävät todellisuudessa rahaa luomuun noin 50 euroa per asukas per vuosi.

Miltä kuulostaa?

Etenkin kun tällä hetkellä ostamme ulkomaista ruokaa yli 2500 miljoonalla eurolla enemmän kuin viemme ruokaa maailmalle.

Tällä hetkellä Suomessa toimii noin 60 yritystä, jotka vievät luomua maailmalle ja niistä noin 4-5 vastaa lähes koko potista, eli noin 55 yritystä pelaa napeilla, jos niilläkään. Merkittävin tuote on kaura.

Luomuväen ainoa valttikortti on pelata sellaista peliä, jossa luomun markkinaosuuden kasvu kuvitellaan mahdottoman kovaksi kaikkialla ja että siitä kasvusta me nyt äkkiä haukataan iso kakku ja luomusta tulee suomalaisille jotain sen suuntaista kuin öljy on Norjalle.

Palataanpa vuoteen 2000. Silloin pelattiin aivan samaa peliä, eikä mikään toteutunut siinä aikataulussa kuin mitä arvailtiin. Tehtiin papereita, luettiin rukouksia, kohotettiin luomuväen intoa ja tehtiin isoa juttua. Paperilla. Niillä papereilla voi lähes tänäänkin vielä tehdä aivan jotain muuta.

Luomun viennin parissa on puuhasteltu nyt kiivaasti ainakin vuodesta 2000, eli jo 15 vuotta ja myynti on saatu suorastaan järkyttävään nousuun, eli noin 2 miljoonasta eurosta noin viiteen - vajaaseen kymmeneen miljoonaan euroon.

Samassa ajassa luomun kokonaismyynti Euroopassa on noussut noin prosentista noin kahteen prosenttiin.

Nyt kaavailuna on, että me paikkaamme elintarvikeviennin ja tuonnin epäsuhdan ja että luomulla olisi tässä merkittävä osuus, eli pienentää tämän hetkistä 2500 miljoonan euron epätasapainoa.

Joten palataan asiaan taas 15 vuoden päästä ja katsotaan, että miten on käynyt.

Milloin luomuväki saisi aikaan edes yhden realistisen toimintasuunnitelman, joka perustuisi siihen, että miten, missä ja ketkä luomua kuluttavat ja millä summalla vuodessa. Ja onko meillä edes jotain pientä realistista mahdollisuutta taistella niistä pennosista jollakin merkittävällä tavalla.

Lisää hyvää ja asiapohjaista analyysiä täällä:


7. syyskuuta 2015

Suomalaista luomua Venäjällä

Päivän Hesari tarjosi jutun Venäjän elintarviketuotannon metkuista, sivuten osin luomua, luomulaatua sekä luomuvalvontaa:


Kananmunat, vodka ja pelmenit saivat suomalaiset kääreet Venäjällä



Klikkaamalla kuva suuremmaksi selviää sama minkä juttukin kertoo, eli venäläisille myydään jo "suomalaista" "luomua", kuten pelmeni tuotemerkillä Lapin yksinäistalo sekä Helsingforsin tapaan.

Pakkauksen luomumerkki on tosin hieman aavistuksen mukailtu virallisesta, mutta uudet tuulet sopivat hyvin luomuunkin.


Yksi yllättävimmistä tuotteista ovat suomalaisuutta imitoivat pelmenit.

Pakkauksissa on runsaasti suomenkielistä tekstiä. "Lapin yksinäistalo" -pelmeneitä valmistetaan "samalla tavalla, kuin suomalaiset emännät lapin ja karjalan reseptien mukaan" (alkuperäinen kirjoitusasu säilytetty). Pussin alaosassa lukee Suomalainen laatu! ja keskiosaan on painettu merkintä luomutuotteesta.

Odotankin jo ensimmäistä sosiaalisen median hehkutusta siitä, kuinka Pietarin matkalla löytyi suomalaista luomua, jonka maustakin jo huomasi, että kotimaista luomuahan se oli ja olokin tuntui heti paljon terveemmältä ja elimistö detoksitoitui saman tien.



 

"Me halusimme siirtää suomalaisuuden laatubrändin tuotantoon asti. Käytämme pelmeneihin vain hyvää lihaa", hän sanoo.

Tästähän on juuri kysymys, eli mielikuvista. Tuote on venäläinen, venäläisestä lihasta, ei luomua nähnytkään, mutta kun pakettiin painetaan Suomen lippu, maininta Suomen laadusta, sekä jonkinlainen luomumerkki, tuote muuttuu kuluttajan mielikuvissa joksikin muuksi kuin mitä se todellisuudessa on. Ja kansa maksaa.

Kunhan joku kotimainen luomutietoinen bloggasi pongaa nämä naapuristamme ja hehkuttaa niiden kotimaisuutta, suomalaisen luomun laatua, sekä suomalaisen luomuviennin vetoa yms, niin palaan asiaan.
 

1. syyskuuta 2015

Parantaako luomuruoka syövän?

Olemme seuranneet erään suomalaisen julkkiksen matkaa pahasta syövästä syövän kukistumiseen ja seikkailu on ollut vaiheineen sellainen, että se saa nyt pienen kurkistuksen, sillä syöpää koetettiin parantaa mm. luomuruuan avulla. Olkaa hyvä, tästä se lähtee:

Hunks- tanssija kieltäytyy syöpähoidosta!

 

Tästä lähdettiin. Jokainen hieman lööppejä seuraava muistanee kyseisen henkilön, kun Hunks-tanssija Jani Kokki ilmoitti, että syöpähoidot ovat kauhistus, ei koskaan hänen kehoonsa sellaista, vaan hän parantuu ruokavaliomuutoksella, meditaatiolla ja joogalla, eli luomuruokaa ja venyttelyä yhdistämällä. Vaatii rohkeutta ja uskallusta, joten kyllähän suomalaiset luomuruokagurut ja youtube-yliopistosta hyvin arvosanoin valmistuneet olivat heti ensilinjassa ottamassa tulevaa parantumista omalle kontolleen.


Hunks-tanssija aikoo parantua syövästään vaihtoehtoisin menetelmin: "Syöpä avasi silmäni"

 

Aikomus oli kova vielä tuossa vaiheessa. 


- Voin todella hyvin. Olen pirteä ja elinvoimainen. Tuntuisi tyhmältä, että nyt kun voin näin hyvin, menisin lääkärien ehdottamaan leikkaukseen ja saisin siitä ikuisen avannepussin vyölle sekä aloittaisin sytostaattihoidon, joka vain pahentaa vointiani.

Tulokset olivat huimaavia tuossa vaiheessa. Lööpeissä ylisanoista ei tahtonut tulla loppua.

Hunks-Jani vaihtoehtoisista syöpähoidoistaan: "Eron huomasi parissa päivässä"

 

Hunks-tanssija Jani Kokki palasi Suomeen maanantaina, kun vaihtoehtolääkintään perustuva syöpähoito Visin saarella päättyi.

Kokilla todettiin noin vuosi sitten pahalaatuinen suolistosyöpä. Lääkärit ehdottivat leikkausta, mutta Kokki valitsi elämäntaparemontin.
 Nyt Kokki suosii luomutuotteita ja raakaravintoa. Liha- ja maitotuotteet sekä lisäravinteet ovat väistyneet vihannesten, hedelmien, siementen ja pähkinöiden tieltä.

Pelkkää onnea ja autuutta. Oma fiilis kertoo, että todella hienosti menee. Oma fiilis on tärkein fiilis ja muulla ei olekaan niin väliä. Mitä lääketieteestä, kun oma keho kertoo kaiken oleellisen. Sehän on tuttu mantra luomuväen kesäjuhlilla.

Hieman kriittisempääkin juttua tosin ilmaantui näköpiiriin:

Image: tiede vastaan huuhaa.

Mielipide on uusi fakta, oma kokemus ylin auktoriteetti ja enkelit arkipäivää. Huuhaa on kiilannut tieteen tontille selittämään maailmaa. Miten tässä näin on käynyt?

Niinpä. Sitten Janiin:

Lopulta hän kieltäytyi kaikista hoidoista. Puolen vuoden päästä magneettikuvaa tarkasteleva lääkäri totesi, että Kokin tila on stabiili.

”Tilasin lauselmat kotiin. Sen sijaan Antioksidanttiklinikalla töissä oleva kaveri tulkitsi, että olisi tapahtunut selkeää parannusta. Hän suositteli jatkamaan samaan malliin.”

Voisin veikata että kuka tämä antioksidanttiklinikan kaveri on. Se olisi hieman epäreilua, mutta hänestä on täällä ollut kyllä juttua aiemminkin.

Antioksidanttiklinikat ovat yksityisiä tutkimus- ja hoitolaitoksia, joiden lääkärit ovat kiinnostuneita ravitsemuksesta.

Joten Jani Kokin piti olla tuolloin hyvissä käsissä, vai? Suomen parhaat antioksidanttiklinikan lääkärit, jotka ovat jostain syystä samaa mieltä, että ruokavalio voi parantaa taudin kuin taudin.

Helmikuussa 2014 Kokin tila huononi nopeasti. Omien sanojensa mukaan se johtui siitä, että hän palasi vanhoihin elintapoihin 
Näin huuhaa ja uskonnot toimivat. Vika ei ollut antioksidanttiklinikassa ja sen neuvoissa, eikä luomuruuassa, eikä luontaishoidoissa, vaan vika oli Jani Kokissa, että nämä huuhaa-hoidot eivät toimineetkaan. Hänen uskonsa ei ollut riittävän kova, sillä jos olisi ollut, hoito olisi toiminut ja luomuruoka olisi vienyt pahan pöpön pois.

Sitten taas kaikki meni hienosti, kun joogattiin vähän lisää ja syötiin lisää luomua:

Uuteen alkuun Kokin ovat auttaneet uudet asiantuntijat.

”Kaiken tiedon olen saanut tapaamalla paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat itseäni viisaampia – suosittuja ravintoluennoitsijoita ja guruja. En myöskään ole tyrmännyt täysin länsimaisia hoitomenetelmiä. Nyt luotan omaan olooni, omaan kehooni. Tuntuisi tyhmältä antaa leikellä itseä ja saada myrkkyhoitoja.

Guruja, kuten Olli Posti, jonka mukaan USA:sta tilatut sienijauheet parantavat kaikki sairaudet, Erkki Palviainen, jonka mukaan ultraäänitutkimuksen säteily tekee lapsesta vasenkätisen ja sydänkohtaukseen vaan cayennepippuria,  Jaakko Halmetoja, jonka mukaan pakurikääpä parantaa syövän jne.

Tänään luimme sitten jutun huipennuksen, eli paraniko paha syöpä todellakin venyttelemällä ja luomuruualla:


Hunks-tanssija Jani Kokki luopui syövän vaihtoehtohoidoista viime hetkellä. – Ymmärsin, että mun on pakko suostua leikkaukseen.

Kuinka ihmeessä tämä on mahdollista noiden yläpuolella olevien juttujen jälkeen?

On kulunut vain vajaat seitsemän viikkoa Helsingin Kirurgisessa sairaalassa tehdystä operaatiosta, jossa häneltä poistettiin useita sisäelimiä peräsuolen syövän takia.

– Se oli kaiken kaikkiaan yhdeksän tunnin leikkaus. Multa jouduttiin poistamaan peräsuoli, virtsarakko, lantionpohjan lihaksia sekä umpisuoli. Iso remontti se oli. Ei mikään viisaudenhampaan nykäisy, Kokki sanoo.
 Jani Kokilla todettiin peräsuolen syöpä reilut kaksi vuotta sitten. Hän yritti nujertaa syövän vaihtoehtoisilla ja luonnonmukaisilla hoidoilla, mutta syöpä jatkoi etenemistään ja muuttui entistäkin aggressiivisemmaksi.

Onneksi Jani Kokki selvisi, että voimme lukea hänen tarinansa onnellisen lopun, ettei olisi käynyt niin ikävästi, että mieleemme olisi vain syöpynyt hänen juttunsa luomuruualla parannetusta syövästä, mutta hän olisi kuollut kenenkään tietämättä ja ne jutut olisivat jääneet elämään omaa elämäänsä ja se olisi voinut yllyttää muitakin kokeilemaan parantuuko syövästä luomun tai venyttelyn avulla.

 Jani Kokki, pyydän sinua, että kerro koko tämä kokemus kaikille, myös medialle rehellisenä kaikesta ja kerro myös, että miten nämä antioksidanttiklinikan "asiantuntijat" huijasivat sinua, kuinka ruokagurut huijasivat sinua, antoivat katteettomia lupauksia, katteetonta toivoa ja kuinka se pelasti sinut, joka tuntui aluksi huonolta ratkaisulta, jos sitä mittasi vain tällaisia pehmeitä puhuvia guruja ja heidän onttoja runoja ja kauniita sanoja vastaan.

Ja vaikka veistä ei saisi kiertää haavassa, on kuitenkin pakko heittää teille lukijoille mieleen ajatus siitä, että mitäpä olisikaan tapahtunut, jos Jani Kokki olisi mennyt suoraan tieteen hoitojen tielle, eikä olisi ottanut sivuaskelia luomuun, joogaan ja gurujen youtube-neuvoihin?

Syöpää vastaan taistellut Hunks-tanssija Jani Kokki: ”En enää suosittelisi kellekään vaihtoehtohoitoja”

 En minäkään. En edes vihamiehelle.

29. elokuuta 2015

Etsitkö luomuomenaa? Unohda tänä vuonna.

Tässäpä taas uutinen siitä, että miksi luomu on hyvin hankala ideologia, suorastaan vaarallinen ideologia elintarviketurvan suunnasta katsottuna:

Pihlajanmarjakoi iski omeniin

 

Poikkeuksellisen vähäiseksi jäänyt pihlajanmarjasato on tänä vuonna saanut pihlajanmarjakoin siirtymään vaihtoehtoisille elinapajille ja aiheuttanut päänvaivaa omenanviljelijöille.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton varapuheenjohtaja Toni Rahkosen mukaan pihlajanmarjakoita on esiintynyt omenatarhoilla tänä kesänä todella runsaasti. Tuholainen onnistuttiin kuitenkin torjumaan myrkyin heinäkuun alussa ennen toukkien kuoriutumista.

"Omenaa olisi aivan turha yrittää viljellä ilman kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Tällaisina vuosina tappiot omenaviljelyksillä olisivat hirveät, jos sitä mahdollisuutta ei olisi", Rahkonen toteaa.
Luomulakon lukijat arvannevat, että missä sitä mahdollisuutta ei ole ja te muut voitte nyt hetken miettiä, että mikäpä ideologia ei anna lupaa pelastaa satoa, vaikka täysi tuho uhkaisi, kun se nyt vaan ei ole sallittua.

Luomutuotanto on sellainen ideologia, että edes tällaisissa tapauksissa sadon pelastaminen ei ole mahdollista, vaan kategorisesti kielletään pelkästä kieltämisen ilosta ja siitä, että saadaan ylläpidettyä mielikuvia jostain.

Ajatelkaa mitä hirvittävää luonnonvarojen tuhlausta. Kerta kaikkiaan käsittämätöntä antaa sadon tuhoutua, vaikka se voitaisiin estää.

Luomutuotanto on pahoina vuosina kuin jokin uskonto, eli tuottaja voi vain rukoilla, että kaikki menee hyvin. Luomun ulkopuolella voidaan tehdäkin jotain, koska historia osoittaa, että rukoilu on kovin huono menetelmä saada mitään hyvää aikaiseksi tai estää tuhoa tai yhtään mitään.

Joten jälleen kerran yksi oikein hyvä syy olla kannattamatta tuotantomuotoa, joka antaa sadon tuhoutua, tuholaisten vallata tuotannon ja jättää kuluttajat saamatta tuotetta.

Ja voitte vain kuvitella, että ne luomutuottajat, jotka onnistuvat joko rukoilun tai hyvän onnen ansiosta saamaan muutaman luomuomenan markkinoille, että mikä niiden kilohinta tulee olemaan tällaisessa tilanteessa. Mutta tokihan sillä oma status nousee, jos on varaa sellaiseen arvoherkkuun.

 

18. elokuuta 2015

Luomuruoka onkin hyväksi terveydelle?

Hesari julkaisi tiedetoimittaja Jukka Ruukin hyvän kirjoituksen luomuruuan valheellisesta markkinoinnista sekä puolitotuuksista, joilla luomua kuluttajille myydään.

Luomuväki siirtyi siilipuolustukseen ja sai läpi mielipidepalstalle puheenvuoronsa, jota tarkastellaan tässä ja nyt, eikä hyvältä näytä. Jos valehtelet, niin koeta tehdä se edes niin, että et jäisi kiinni muutamalla hiiren klikkauksella.

Luomuruoka on hyväksi terveydelle



Professorit Raija Tahvonen sekä Pirjo Siiskonen paljastuvat luomuaatteen sokaisemiksi jo heti lähes ensimmäisissä lauseissaan puolustuksessaan, sillä vain jonkin ideologian sokaisemat voivat olla tyystin tiedostamatta tosiasioita ja suorastaan valehtelevat niin että korvat heiluvat, jos sattuisimme professorien korvat näkemään.


Kasvien omat myrkyt eivät ole arvoitus. Myrkyllisiä kasveja ei ole otettu ravintokäyttöön.  
En tiedä, että missä umpiossa kyseiset professorit työskentelevät, mutta ovatkohan kuulleetkaan koskaan perunasta? Pavut ja niiden lektiini? Eikö sano professoreille mitään? Korvasienet ja niiden gyromitriini? Kaneli ja sen kumariini? Perunassa on vaikkapa solaniinia, joka on eräs tunnettu glykoalkaloidi. Jos peruna "keksittäisiin" nyt, se tuskin pääsisi syötäväksi elintarvikkeeksi missään päin sivistynyttä maailmaa. Mainio asia luomua vastaan perunassa on vaikkapa se, että glykoalkaloidin määrä kasvaa, kun perunan mukula altistuu kasvitaudeille ja tuholaisille, joten kasvinsuojelu on erittäin tärkeää, jos halutaan vähämyrkkyisiä perunoita.

Sitten arvoisien professorien puheenvuoroa vastaan on vaikkapa Evirasta saatava julkinen tieto:

Elintarvikkeiden luontaiset myrkyt



Kasvit sisältävät kuitenkin luonnostaan myös erilaisia haitallisia aineita tai myrkkyjä, jotka esimerkiksi torjuvat hyönteisten tai erilaisten tautien aiheuttamia haittavaikutuksia tai suojaavat kasvia pilaantumiselta. Kasvien luontaisilla myrkyillä voi olla myös haitallisia vaikutuksia niitä syövien ihmisten terveyteen.

Voi sentään. Mitä mahtavat olla luomuinstituutin pääsyvaatimukset, sillä miten on selitettävissä se, että professoreilla ei ole aavistustakaan asioiden todellisesta tilasta. Vaikkapa siitä, että mitä me tiedämme kasvien sisältämien myrkkyjen vaikutuksesta tai siitä, että voiko edes kasveilla olla sellaisia luontaisia myrkkyjä, jotka voivat olla vaarallisia ihmisten terveydelle ja voiko sellaisia kasveja olla kuitenkin myynnissä laillisesti.

Sen sijaan ravintokasvien omat puolustusmolekyylit näyttävät olevan hyväksi ihmiselle.

Eli kun luomuväki puhuu, asia on yleensä päinvastoin, kuten juuri tule todennettua. Osa on, osa ei, mutta ei ole todellakaan luomupropagandan mukaisesti niin, että kaikki on, kuten tuosta voisi päätellä. Mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän löytyy myös haitallisia aineita.

Kasvien luontaisia puolustusmolekyylejä ovat esimerkiksi polyfenolit, joita on erityisen runsaasti marjoissa ja hedelmissä. Kaalikasveissa ja sipuleissa on monenlaisia rikkipitoisia puolustusmolekyylejä. Niitä tunnetaan tuhansia, ja niiden määriä kasviksissa sekä vaikutusmekanismeja ihmisessä tutkitaan aktiivisesti myös Suomessa.

Ja ehkäpä tuhansien vaikutus on hämärän peitossa. Polyfenoleista on vouhkattu nyt vuosia, kuten vitamiineista aikoinaan ja niillä on epäilty olevan ties mitä sairauksia ehkäiseviä vaikutuksia, etenkin sydän- ja verisuonisairauksia ehkäiseviä vaikutuksia, mutta tieteellinen näyttö siitä ehkäisevästä vaikutuksesta on edelleen erittäin hatara, kuten vaikkapa Hollman et al vuodelta 2011 toteaa.

Tavanomaisessa tuotannossa käytetään synteettisiä torjunta-aineita, joiden jäämiä esiintyy syömissämme elintarvikkeissa. Eviran vuonna 2012 tekemissä satunnaisnäytteisiin perustuvissa mittauksissa torjunta-ainejäämiä oli 52 prosentissa tutkituista elintarvikkeista (tuontielintarvikkeet ja Suomessa tuotetut).

Hui kauheaa, vai olisiko taas kyseessä luomuväen suosima puolitotuus. Katsotaanpa:

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä?


Tuolta saatavassa Eviran tutkimusraportissa lukee näin:

Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että kasvisten merkittävä hyöty terveyden kannalta ei vaarannu kasvinsuojeluaineiden vaikutuksesta. Tutkimuksen perusteella kasvisten käyttöä voi turvallisesti lisätä ja monipuolistaa.

No jopas professoreilta taas lipsahti. Miten voi olla selitettävissä se, että he eivät tiedä kotimaisen tutkimusraportin tuloksista? Voisiko heidän liputtamansa ideologia sokaista heidän näkemyksiään? En keksi kuin tuon selityksen. Miksi he laittavat juttuunsa tuollaisen pelotteluosion, joka antaa ymmärtää jotain pikaisesti luettuna, eivätkä luomuprofessorit kerro koko totuutta? Sille lienee syynä luomuinstituutin tarjoama työpaikka, koska ideologinen aate ei yleensä ole kiinnostunut totuudesta, vaan mielikuvista, puolitotuuksista tai sellaisesta, jossa mennään vieläpä puolitotuutta kauemmas totuudesta.
Yleisesti käytetyn torjunta-aineen, glyfosaatin, yhteys syöpään on kuitenkin vastikään osoitettu tieteellisesti (WHO 2015).

No eipä ole, kuten tuossa annetaan ymmärtää. WHO:n syöpätutkimustoimisto IARC luetteloi glyfosaatin mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi, kuten vuorotyönkin, tai Auringon ultraviolettisäteilyn ja niin edelleen. Käsittääkseni tuokin tuomio on vielä hieman auki, kun niitä tutkimuksia, joiden varassa tuo mahdollinen syövän aiheuttaminen on, ei ole toimitettu asianmukaisesti käsiteltäviksi ja niitä ei ole IARC:n puolelta julkistettu. Tästä kirjoitin jo kuukausia aiemmin ja se on luettavissa tästä.


Luomutuotannossa ei kemiallisia torjunta-aineita käytetä.

Ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita? Professorien piti varmaan kirjoittaa, että ei käytetä synteettisiä torjunta-aineita, sillä kyllä luomussa saa käyttää ihan luvan kanssa kemiallisia aineita, vaikkakin niiden käyttöä koetetaan välttää mahdollisuuksien mukaan ja se on taas viljelijän päätettävissä. Tästäkin löytyy aiempaa juttua kiinnostuneille.

Luomuruokaa syövä saa ruoastaan enemmän terveydelle edullisia antioksidantteja.

Ja antioksidantit on yhdistetty myös syövän nopeampaan leviämiseen.

Näistä syistä on tarkoituksenmukaista, turvallista ja järkevää käyttää luomutuotteita aina, kun se on mahdollista.

Eipä taida olla enää sen jälkeen, kun ideologinen puolitotuus ja muu huttu on tuosta jutusta raavittu päältä pois ja katsotaan, että millainen luuranko sieltä kaapista oikeasti löytyikään.

Terveys- ja turvallisuustekijöiden lisäksi luomutuotantoa perustelevat ympäristösyyt ja kansantaloudelliset tekijät.

Kansantaloudelliset tekijät? Kun tuhlaamme luomuun paljon enemmän rahaa tukien muodossa kuin tavanomaiseen viljelyyn, jotta saamme sadoksi murto-osan tavanomaisen tuottamasta, niin miten ihmeessä se voisi olla kansantaloudelle hyvä asia? Etenkään kun niitä rikkaruohoja ei kukaan suomalainen halua sinne luomupellolle kitkemään, eikä kukaan halua tuholaisia nipistelemään kuoliaaksi. Luomu tuottaa pelkkää tappiota, kun suhteutetaan koko pottiin ne veroeurot joita luomuun on syydettävä, jotta tuottaja on valmis tuhoamaan satonsa ja altistamaan peltonsa rikkaruohoille ja tuholaisille. Jos luomun tuet lopetettaisiin, niin monikaan tuottaja ei luomua tuottaisi. Sen pitäisi kertoa, että missä mennään. Luomuun saadaan tuottajia vain syytämällä tukiin koko ajan enemmän ja enemmän rahaa, mutta juuri mitään ei sitten saadakaan rahalle vastineeksi.

Ympäristötekijöistäkin voidaan olla montaa mieltä sillä moni tutkimus löytää luomupellolta suuremmat päästöt tuotettua kiloa kohden kuin järkevästi viljellyltä pellolta, niin professorien eväät ovat nyt aika kaltevalla pinnalla.
Mutta sitäpä sen ideologinen sokaistuminen yleensä tekee.


 



17. elokuuta 2015

Luomutupakan terveellisyys

Yle tarjoaa tuoreen jutun luomun avulla terveelliseksi ja vaarattomaksi naamioidusta tuotteesta, joka hämäys tosin Luomulakon lukijoille on ollut tiedossa jo pitkään:

Lisäaineeton tupakka kasvattaa suosiotaan – tehoaako mielikuva puhtaammasta savukkeesta kuluttajiin?

 

Tupakkakaupoista kerrotaan, että lisäaineettomat savukkeet vetoavat trendikkäisiin kuluttajiin, jotka arvostavat tuotteiden luonnonmukaisuutta. Viranomaisten mukaan lisäaineettomat tupakat ovat tupakkateollisuuden vastaveto lisäaineita rajoittavalle lainsäädännölle. Lisäaineeton tupakka sisältää tappavia myrkkyjä siinä missä tavallinenkin tupakka.

Luomussa ovelaa on se, että luomun avulla saadaan luotua mielikuvia. Sama koskee niin tupakkaa kuin vaikkapa omenaa. Luomun avulla saadaan myytyä mielikuvia jostain, jota tuote ei sisältäisi kun se "luomutetaan".

– Nykyajan trendi on se, että ihmiset hakevat lisäaineetonta ja luomua. He haluavat yhdistää tällaiset ominaisuudet hyvään tuotteeseen. Ja totta kai uutuus on aina uutuus, sanoo helsinkiläisen tupakkakaupan, Havanna-Aitan myyjä Mikko Helenius.

Teollisuus kyllä "luomuttaa" minkä tahansa myrkyn ja terveydelle vaarallisen tuotteen, jos luomun avulla sille saadaan uusia asiakkaita tai saadaan vanhat olemaan luopumatta myrkystä. Tätä menoa kohta  näemme markkinoilla luomulasinpesunestettä, jota piilomarkkinoidaan korvikealkoholin käyttäjille luonnonmukaisena vaihtoehtona, eli luodaan mielikuva terveellisyydestä ja vaarattomuudesta tavanomaiseen lasinpesunesteeseen nähden, vaikka ääneen sitä ei saa sanoa.

Mielikuva on tehokas mainosase, vaikka ääneen ei mitään sanottaisi. Näin tupakan kohdalla juuri tapahtuu. Kuluttaja mieltää luomutupakan vaarattomammaksi, jopa ehkäpä terveellisemmäksi kuin tavanomainen tupakka, vaikka yhtään edes etäisesti siihen viittaavaa sanaa ei luomutupakan kohdalla saa käyttää.

Mitäpä sanoo sitten asiaan perehtynyt ammattilainen:

– Mitkään näistä lisäaineista eivät ole ominaisuuksiltaan niin vaarallisia, että niiden poistamisella tupakasta voisi olla vaikutusta tupakan terveydelle vaarallisiin ominaisuuksiin, toteaa tutkimusprofessori Kirsti Husgafvel-Pursiainen Työterveyslaitoskesta.

– Sanoisin, että 99,9 prosenttia tupakan vaaralllisista yhdisteistä tulee itse tupakasta.

Vaarallisen ja tappavan tupakasta tekee tupakansavun sisältämät aineet, kuten syöpää aiheuttavat nitrosamiinit ja bentseeni sekä lukemattamat muut myrkylliset aineet, kuten vetysyanidi.

Tutkimusprofessorin mukaan edellä mainitut myrkyt tupakansavussa ovat itsessään niin vaarallisia, että mitkään lisätyt kemikaalit tai aromit eivät niiden tehoa lisää tai vähennä.

Onneksi tupakkatehtailijat ovat jo värvänneet  itseoppineita luomuguruja mainostamaan kuluttajille vaarallisen tappavia tuotteitaan, joten heillä ei tule olemaan tuotteen kanssa mitään ongelmia, koska  itseoppineen gurun sanoma on paljon tehokkaampi kuin tutkimusprofessorin, kuten nykyajan trendi valitettavasti on. Sehän on salaliitto terveellistä tupakkaa vastaan, jos tutkimusprofessori sanoo sen olevan vaarallista.

Johtaja Kari Paaso pelkää, että keskustelu tupakan lisäaineista vie huomion pois itse asiasta, tupakasta.

Tätähän luomuteollisuus tekee joka asiassa, eli siirretään keskustelu aivan täysin käsittämättömän toisarvoiseen asiaan, joka oikein muotoiltuna sekoittaa kuluttajan pään luulemaan luomusta jotain ja tavanomaisesta jotain. Kuten ruuan lisäaineet tai ruuan prosessointi. Kun kuorit potun kotona, niin se on ruuan prosessointia, mutta luomuväki on saanut sen kuulostamaan joltain todella vaaralliselta ja pelottavalta toiminnalta, jolla ruuan koostumus muutetaan epäterveelliseksi tai suorastaan vaaralliseksi.

Tupakkaoikeudenkäynneistään tunnettu emeritusprofessori Erkki Aurejärvi pitää lisäainekikkailua samantyyppisenä kuluttajien huijauksena kuin aikanaan tapahtui kevytsavukkeiden tullessa markkinoille.

Ei kai lisäainekikkailun siirtyminen tupakan puolelle ollut mikään yllätys, kun se vetoaa muutamaan prosenttiin kuluttajista ruokateollisuuden puolella, jossa kyseinen huijaus tekee Euroopassakin miljardibisnestä.

Jos edes sama prosenttimäärä lopettamista aikovia tupakoitsijoita saadaan lopettamisen sijaan päätymään luomutupakkaan tai jopa jo lopettaneista aloittaman uudelleen "terveellisen" luomutupakan kautta, niin sehän on jättipotti tupakkateollisuudelle.

Siihen huijaukseen luomu mielikuvineen antaa mainiot eväät.

 

15. elokuuta 2015

Luomua tuotetaan kyllä, kukaan ei vain osta

Seuraava uutinen tiivistää taas vastauksen siihen kysymykseen, että miksi meidän pitäisi enää enempää siirtää järkevää tuotantoamme luomustatuksen alle:

"Kaikki sitä tekivät, kuluttajat eivät ostaneet" - leivän sijaan luomuviljaa menisi vientiin

 

Luomuviljan kulutus kotimaassa on lisääntynyt vain vähän. Kauraa menisi vientiin paljon, luomuruista tuotetaan jo vähän liikaa.

Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Miska Kuusela pahoittelee, että luomuleipä ei ole tehnyt kauppaansa. ”Kaikki sitä tekivät, hintakaan ei ollut paha, mutta kuluttajat eivät ostaneet”, Kuusela kertoo.

Johtunee varmaan siitä, että kun se luomuleipä joko homehtuu alle aikayksikön tai muuttuu kovaksi korpuksi, niin kun normaali kuluttaja, jolla ei ole luomun vaatimaa uskonnollistyyppistä maailmankuvaa kyseistä brändiä kohtaan ostaa luomua, hän ei osta sitä toista tai kolmatta kertaa, vaikka muutaman kerran haksahtaisi mainoksiin.

Määrätyille luomun kategorisesti kieltämille lisäaineille on syynsä, jotta tuotteen säilyvyyttää voitaisiin parantaa niin, että tuote tulisi paremmin käytetyksi, jotta se olisi kuosissaan vielä muutamankin päivän päästä, jota luomuleipä ei ole.

Luomussa on kummallista se, että kun jokin lisäaine saadaan luonnosta, kuten lähes kaikki säilöntäaineetkin ovat, eli pihlajanmarjojen sorbiinihappo, puolukoiden ja karpaloiden bentsoehappo ja jo jokaisen meidän mummommekin käyttämä Atamon, niin sepä ei käy luomulle, vaan täysin luonnollisesta ja luonnosta löytyvästä aineesta tuleekin luomun säännöissä jostain omituisesta syystä luonnotonta, eli kiellettyä.

Luomussa sallittuja säilöntäaineita ovat vain natriumnitraatti ja –nitriitti ja niille on esimerkiksi leipään hyvin vaikea keksiä käyttöä, joten nuo ovatkin vain lihaan.

Miksi luomu ei salli pihlajanmarjojen sorbiinihappoa, vaikka käsittääkseni lähes kaikki luomun ystävät kyllä syövät ja keräävät pihlajanmarjoja, eivätkä he pidä pihlajanmarjojen mukana tulevaa sorbiinihappoa haitallisena tai myrkyllisinä, eikä taida löytyä sellaista luomukuluttajaa, joka edes haluaisi päästä pihlajanmarjan sorbiinihaposta eroon, vaan ne marjat nautitaan sorbiinihappoineen päivineen.

Miksi luomussa ei saa käyttää puolukoiden ja karpaloiden bentsoehappoa, vaikka käsittääkseni luomun ystävät eivät sairastu puolukoista tai karpaloista sen sisältämän bentsoehapon tähden?

Siksi koska luomu on uskonnollisesti virittynyt, osin jopa terveen järjen vastainen ideologia.

Mitä tulee luomun vientiin ja sen suureellisiin näkymiin, niin siitä voisi kirjoittaa jollekin standup-koomikolle vitsin jos toisenkin. Mutta siitä en vitsailisi ollenkaan, että miten luomun ideologiaan sopii se, että sitä ruokaa haaveillaan raahailtavaksi ympäri maailman, kun eikös se luomun ydinajatus ollut jossain ihan muualla?


14. elokuuta 2015

Luomun ystävät huomio, E-koodi varoitus!


Tiedetuubi toi uutisessaan syksyyn kuuluvan asianmukaisen varoituksen, joka on syytä ottaa vakavasti ja jättää E-koodit metsän eläimille, johon sitten kuolevat tuskaisesti.

Huomio: Vaccinium myrtillus on täynnä E-koodeja!

 

Viime aikoina elintarvikkeissa on ollut muotia muuttaa e-koodeja suorasanaisiksi, koska näin tuote vaikuttaa luonnonmukaisemmalta. Samalla toisia, kummalliselta vaikuttavia ainesosia halutaan sisältöluetteloissa piilottaa kliinisten e-koodien alle.

Koodeja voi selvittää helposti mm. Eviran nettisivuilla olevalla elintarvikkeiden lisäainelistalla, mutta koodeja sekä niiden kemiallisia nimiä ihmetellessä kannattaa myös muistaa, että kaikki ruokamme on täynnä kemiallisia aineita sekä ... myös geenejä!

Siksi päivän kuvana tänään on pieni kulhollinen metsätuoreita mustikoita, mutta tieteellisen hienostelevasti käytämme niistä nyt nimeä Vaccinium myrtillus ja listaamme mitä kaikkea ne sisältävätkään:
 VETTÄ 84%
 SOKERIA 10%
 fruktoosi 48%
glukoosi 40%
sakkaroosi 2%


KUITUA 2,4% 
E460, E461, E462, E464, E467


AMINOHAPPOJA, alle 2%
glutamiinihappo 23%
asparagiinihappo 18%
leusiini 17%
arginiini 8%
alaniini 4%
valiini 4%
glysiini 4%
proliini 4%
isoleusiini 3%
seriini 3%
treoniini 3%
fenyylialaniini 2%
lysiini 2%
metioniini 2%
tyrosiini 1%
histidiini 1%
systiini 1%
tryptofaani <1%


RASVAHAPPOJA, alle1%
omega-6-rasvahappo
linoleenihappo
omega-3-rasvahappo
oleiinihappo
palmitiinihappo
steariinihappo
palmitoleiinihappo
tuhka
fytosteroli (kasvisteroli)
oksaalihappo
E300
E306
tiamiini


VÄRIAINEET
E163a
E163b
E163e
E163f
E160a


MAKUAINEET
etyylietanoaatti
3-metyylibutanaali
2-metyylibutanaali
valeraldehydi
metyylibutyraatti
okteeni
heksanaali
styreeni
nonaani
noneeni
linaloli
sitraali
bentsaldehydi
butyylihydroksitolueeni
kresoli
metyyliparabeeni
E1510
E300
E440
E421


ILMAA
E941
E948
E290

Eipä osaisi mummoni noista montaa lausua, niin kyllähän se on maalaisjärkiselle ihmisille selkeä merkki suuresta vaarasta. Butyylihudtrk... äh, olkoon. Metsään jää.

11. elokuuta 2015

Luomu ratsastaa mielikuvilla!

Päivän Hesari tarjoaa taas ajateltuja mielipiteitä luomusta:

Luomu ratsastaa mielikuvilla – puhtaus on pelkkä puolitotuus

 Pääkirjoitus 11.8.2015
Kyykin loppukesän päivät mansikkapellolla. Marjoja ämpäriin riipiessä oli aikaa omille ajatuksille ja muiden poimijoiden salakuuntelulle. Viereisessä mansikkapenkissä keskustelu kääntyi torjunta-aineisiin.

"Näihin on varmaan ruiskutettu myrkyllisiä kemikaaleja – niitä, joista saa syövän."

"Täytyy siirtyä luomumansikoihin. Ne ovat taatusti terveellisiä ja turvallisia."

Moni tuntuu hurahtaneen luomuun. Tutkimusten mukaan suomalainen ostaa luomua – jos ostaa – siksi, että se maistuu paremmalta ja on puhtaampaa ja terveellisempää. Muissa maissa sitä ostetaan, koska se on ympäristöystävällisempää.

Suomalainen on väärässä: luonnonmukainen viljely pyrkii ympäristöystävällisyyteen mutta ei lupaa mitään mausta, puhtaudesta eikä terveellisyydestä.

Luomumansikat tuntuvat turvalliselta valinnalta. Onhan niissä vähemmän torjunta-ainejäämiä kuin tavanomaisissa marjoissa. Kemikaaleja luomumansikat pursuavat silti – ihan luonnostaan.

Maailmankuulu yhdysvaltalainen biokemisti Bruce Ames on laskenut, että 99,9 prosenttia ruoasta saatavista torjunta-aineista on kasvien omaa tuotantoa. Kemikaalipommeja valmistamalla kasvit suojautuvat taudeilta ja tuhohyönteisiltä. Luomumarjaan luontoäidin kemikaaleja kertyy enemmän, koska viljelytapa kieltää keinotekoiset torjunta-aineet.

Ihmisen tekemät aineet tunnetaan tarkasti, mutta kasvien omat myrkyt ovat arvoitus. Niitä ei testaa kukaan. Eläin- ja solukokeissa luonnon torjunta-aineet ovat osoittautuneet yhtä suureksi syöpäriskiksi kuin synteettiset. Luomun puhtaus on vain puolitotuus.

Entä se ylivertainen terveellisyys? Luomumansikka on terveellinen mutta tuskin sen terveellisempi kuin tavanomaisesti viljelty. Yksittäisissä ravintoainepitoisuuksissa luomun ja ei-luomun välillä on pieniä eroja. Niillä ei ole käytännön merkitystä, jos syö muutenkin terveellisesti.

Puhuminen paremmasta mausta on mieltä vailla. Joissakin tutkimuksissa luomu on maistunut paremmalta, toisissa ei. Viljelytapa ei sinänsä tuo makua mansikkaan tai muuhunkaan marjaan. Maun määräävät lajike, maaperä, ravinteet, vesimäärä, lämpö ja aurinko.

Luomua ei saisi mainostaa puhtaana tai terveyttä edistävänä, mutta käytäntö on toinen. Mielikuvilla ratsastetaan surutta.

Mansikkapellon laidalle sanoisin, että syökää marjoja niin, että napa paukkuu. Luomuna tai ilman. Kunhan syötte.

Olenkin monta kertaa ihmetellyt, että miksi luomun löperöihin mainoslauseisiin ei puututa millään tavalla. Ehkäpä parempi jättää sellainen tuote kaupan hyllylle, jota ei voida rehellisesti ja samoilla säännöillä mainostaa kuin muutkin. Jotain hämärää siinä silloin lienee, ajateltaisiin heti jostain muusta kuin luomusta, jos samaa taktiikkaa noudatettaisiin jossain muualla kuin luomutuotannossa. Sille tuntuu olevan kaikki sallittua, muilta kielletytkin.

10. elokuuta 2015

Haluaisin ostaa geenimuunneltuja elintarvikkeita

Mikael Jungner on Facebook-päivityksellään aiheuttanut sosiaalisen mediassa kuohunnan, sillä hän haluaisi ostaa geenimuunneltuja tuotteita vastuullisena ja ympäristötietoisena kuluttajana.

Niin haluaisin minäkin ja moni muu, mutta valitettavasti tieteeseen nojautuminen ei ole tänä päivänä muodikasta, vaan muodikasta on kuunnella itseoppinutta terveysgurua, joka pelkää ultraäänen  aiheuttavan vasenkätisyyttä ja joka kieltää lapseltaan rokotteet, kun ne ovat CIA:n juonia tyynni. Ja jos ei muuta keksi, niin aina voi sanoa Monsanto ja lähteä marssille.

Jungnerin päivitys kannattaa lukea ja etenkin sen kommenttiosio, jossa sitten päästäänkin taas asian ytimeen:

Hannu Walter Mun mielestä on ihan loistava asia, että osa väestöstä valitsee glyfosaattijäämiä sisältävää gmota lautaselleen. Se kun aiheuttaa lisääntymiskyvyttömyyttä, joka on ratkaisu ylikansoittumiseen. Samalla toteutuu evoluution laki "vain fiksuimmat ja vahvimmat yksilöt jäävät eloon jatkamaan lajia".
 Lassi Nurmi Taidat omistaa runsain mitoin Monsanton osakkeita? 
Erdal Aslan Et ole tosissa????
 Tommi Lodman ok joku kaappasi sun tilin
Marjatta Vehkaoja Mikael. Jopa vitsin laukaisit.
Antti Mäihäniemi Toi Jungerin postaus on yksi sairaimpia tekstejä mitä olen poliitkon nähnyt kirjoittavan. Hän elää täysin omassa irrationaalisessa todelisuudessa...

Ja niin edelleen. Onneksi nyt siellä on jo joitain selväpäisiäkin kommentteja, joten toivoa on!

Jospa Mikael Jungnerin avaus saisi monia muitakin sivistyneitä ihmisiä kertomaan ajatuksiaan järkevästä ruuantuotannosta ja sitä kautta tieto alkaisi syrjäyttää taikauskoa tässäkin asiassa.






2. heinäkuuta 2015

Superfoodit luovat piilonälkää kehitysmaissa

Länsimaiset ruokavillitykset pahentavat piilonälkää kehitysmaissa, kertoo tuore uutinen:

Hyvä paha superfood

 

Luomulakon lukijoille asiassa ei ole mitään uutta, vaan asiasta on ollut kirjoituksia jo aiemmin. Kun länsimaissa koetamme erottautua rahvaasta ja päteä vaikkapa ruokahifistelyn kautta, tuotamme kärsimystä muualle, joilla ei ole varaa temppuilla ruuan kanssa, vaan selviytyminen on taistelua päivästä päivään. 

Tietenkin voimme puolustaa asiaa väittämällä, että ruokahifistelymme luo työpaikkoja kehitysmaihin ja edes osalla paikallisista ihmisistä saattaa mennä paremmin, mutta kokonaisuus ruokatrendien hälinässä taitaa mennä pahasti pakkasen puolelle. Asiaa ei paranna yhtään se, että vaatisimme heitä tuottamaan himoitsemamme kvinoan luomuna, sillä reilusti heikompi satotuotto kyllä kompensoidaan sitten jotenkin muuten.

Tarjoilija kantoi illallisseurueellemme kymmeniä injeralättyjä etiopialaisessa ravintolassa Tukholman Södermalmilla. Injera on aitoa teffiä, Hollywoodin tähtien ylistämää superruokaa.

Injera on erittäin in. Pöytä ravintolaan on varattava viikkoja aikaisemmin. Etiopian diasporan lisäksi ravintolassa istui muita kaltaisiamme äänekkäitä seurueita. Ruokakrapula iski seuraavana päivänä.

Dagens Nyheter kertoo, että teff injera -buumi lisää aliravitsemusta Etiopiassa, joka on juuri toipunut satojen tuhansien ihmisten hengen vaatineesta nälänhädästä. Samaan syntisäkkiin lehti lajittelee myös kvinoan, länsimaissa löydetyn superfoodin.

Viime vuonna brittiläinen The Guardian ja yhdysvalloissa ilmestyvä Huffington Post povasivat teff-viljasta seuraavaa Yhdysvaltain ja Euroopan ruoan megatrendiä heti kvinoan perään. Kvinoa ja teff ovatkin esimerkkejä maailman ruokajärjestelmien monimutkaisuudesta.

Länsimaissa gluteeni on noussut vältettäväksi ravintoaineeksi. Niinpä gluteenittomasti trendiruokaileva tarvitsee lautaselleen gluteenitonta ja ravitsevaa, kaloritonta ja samalla ravitsemuksellisesti rikasta. Terveiden ihmisten ei ole todistettu hyötyvän gluteenin välttämisestä.
 – En pidä superfood-villityksiä asiallisena. Esimerkiksi Välimeren tai Itämeren dieetti, jotka perustuvat pääasiassa lähialueilla tuotettuun ruokaan, takaavat alueen ihmisille hyvän ja monipuolisen ravintoaineiden saannin. Silloin myös superfoodit tulevat omalta alueelta, kuten Suomessa metsämarjat ja ruis, Karttunen toteaa.

Ja kun vertaa hintaa ekomarketin hintalapussa siihen, joka maksetaan vuoristossa kädestä suuhun elävälle maanviljelijälle, niin epäsuhta on melkoinen. Toisaalta tämä ei häiritse egostaan huolehtivaa trendikästä urbaania ruokasoturia, jonka kehon lihaksiston ja rasvan määrän prosentit ovat juuri sillä tasolla, jonka tuore elämäntapalehti määritteli olevan muotia kuluvana kesänä.

 Joku rikastuu, mutta se ei ole tuottaja, eikä yksikään taho tuotannon alkupäässä, mutta sepä ei liene uutinen enää missään muotoa.



18. kesäkuuta 2015

Kannattaako vaihtaa luomukasviksiin?

Päivän Hesarissa (18.6.2015) keskusteltiin kasviksista ja juttu sivusi myös luomua. Muistanette ruotsalaisen COOP-ketjun harhaanjohtavan pelottelukampanjan, joka pintaa raaputettaessa  todellisuudessa kertoi, että ruuassamme ei ylimääräisiä kemikaaleja ole, ainakaan haitaksi asti, niin nyt luette saman myös kotimaisten asiantuntijoiden kertomana:

Nämä kasvikset ovat kaikkein terveellisimmät


Voiko kasviksia syödä liikaa niiden sisältämien torjunta-aineiden vuoksi?

Ei missään tapauksessa. Suomessa kasvisten kulutus on yksi EU-maiden alhaisimmista. Vuonna 2010 Evira julkaisi kumulatiivisen riskinarvioinnin, jossa käytiin läpi kaikki kasvinsuojeluaineiden jäämät vuosina 2002–2008. Yli puolesta EU-alueella myydyistä elintarvikkeista kasvinsuojeluaineita ei löydy lainkaan, ja siltä osin ne vastaavat luomutuotteita. Kasvisten hyödyt ylittävät moninkertaisesti kasvinsuojeluaineiden mahdolliset haitat.

Mitkä kasvikset sisältävät eniten torjunta-aineita?

Eniten kasvinsuojeluaineiden jäämiä löytyy EU:n ulkopuolelta tulevista kasviksista. Vuonna 2013 EU:n asettama enimmäismäärä ylittyi noin kolmessa prosentissa tutkituista näytteistä. Noin puolet näistä enimmäismäärän ylityksistä löytyi EU:n ulkopuolella tuotetuista trooppisista hedelmistä, juureksista ja kasviksista, okrasta, teestä, mausteista ja riisistä. Osassa syynä oli tehoaine, jota ei ole hyväksytty käytettäväksi EU-alueella.

Kannattaako luomukasvisten ja lähiruuan ostaminen?
 
Tietenkin on ekologisesti fiksumpaa ostaa lähituotteita, koska niihin ei ole tarvinnut käyttää säilyvyyttä parantavia aineita. Terveyden kannalta sillä ei juuri ole merkitystä, koska kaikkia tuotteita valvotaan.

Pitääkö hedelmät kuoria?

Kuoressa oleva kasvinsuojeluaineiden määrä vaihtelee eri tuotteissa. Kuorimalla voi halutessaan vähentää kasvinsuojeluaineiden saantia, mutta riskien kannalta sillä ei ole merkitystä. Kyse on lähinnä totutuista tavoista.
Myös ulkomaiset ja ei-luomuna tuotetut omenat voi syödä kuorineen, aivan yhtä hyvin kuin tomaatit ja kurkut. Kuorien mukana menettää samalla hyviä ravintoaineita ja makua.

Juttua varten on haastateltu Itä-Suomen yliopistossa työskentelevää kotitaloustieteen professoria ja ravitsemustieteen dosenttia Anna-Liisa Elorinnettä. Torjunta-aineita ja luomuruokaa käsitteleviin kysymyksiin vastasi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston erikoistutkija Juha Laakso.



9. kesäkuuta 2015

Luomusuojaa auringolta!

Luonnonmukaista elämää suosivien ihmisten logiikkaa ei voi kun ihmetellä, sillä uusin villitys on suojata itsensä ja lapsensa auringon vaaroilta sivelemällä iholle porkkanaöljyä!

Ensimmäistä kertaa pongasin tämän iholle luonnollista suojaa antavan neuvon laadukasta ja pätevää anekdoottia tarjoavasta GMO-vapaa Suomi facebook-ryhmästä, jossa erilaisista salaliittoteorioista hullaantuneet ihmiset jakavat toisilleen vinkkejä selviytyäkseen suuryritysten murhayritysten salakavalilta ansoilta. Sillä normaalit aurinkosuojavoiteet ovatkin vain suuryritysten keino myrkyttää meidät hengiltä, jotta suuryritykset voisivat tehdä enemmän tulosta!

Mutta hetken asiaa tutkittuani selvisi, että porkkanaöljy ja muut luomut aurinkosuojavoiteet ovatkin nerokas keksintö, sillä ne ovat samalla hinnalla erittäin monivaikutteisia kuten parista esimerkistäni voi helposti havaita, eli ensin suoja:

Myrkyttömät, täysin luonnolliset aurinkosuojat keittiösi kaapista


Tässä selkeästi ja asiantuntevasti kirjoittaa mm. liikunnallinen äiti ja tradenomi Anneli Päivänsara, että porkkanaöljy tarjoaa korkean aurinkosuojan:

Porkkanaöljy

Porkkanaöljyllä on erittäin suuri aurinkosuojakerroin, noin SPF 40. Siinä on myös paljon antioksidanttisia vaikutuksia, joten öljyä voidaan käyttää myös vahingoittuneelle iholle. Porkkanaöljy toimii myös itseruskettavan tavoin, kiitos oranssivivahteisen värinsä.

Liikunnallisen äidin selvitysten mukaan myös monilla muilla keittiön kaapin tuotteilla on vastaavia suojaavia vaikutuksia, joten niitä vain läträämään iholle, jos melanooma pelottaa.

Seuraava lähde ei ollut aivan yhtä optimistinen porkkanaöljyn suojaavuudesta:

Luonnollisin keinoin suojaa auringosta


Kahden pienen prinsessan äiti oli saanut selville, että porkkanaöljyllä on kuulemma suojakerroin noin 10, joten uskottavahan tämäkin on:

Numero 3: Porkkanaöljy, tämä on ihan uusi tuote minulle. Suojakerroin on kuulemma noin 10 luokkaa.  

Joten jos otamme tuosta liikunnallisen äidin sekä kahden pienen prinsessan äitinä ansioituneiden maallikkotutkijoiden selvityksestä keskiarvon, niin porkkanaöljyn suojakerroin on noin 25! Ei huono ja millä hinnalla, eli itsetehtynä lähes ilmaista verrattuna suuryritysten myrkkyihin. Tosin heillä oli pientä erimielisyyttä myös muiden keittiön öljyjen ja rasvojen suojakertoimista, mutta kun luomusti toimitaan, ei kannata takertua lillukanvarsiin.

Jos seuraisitte Ostos-TV:tä, niin tässä kohden juontaja sanoisi painokkaalla äänellä eikä tässä vielä kaikki, sillä porkkanaöljy osaa samaan aikaan sekä suojata auringolta että tehostaa rusketusta, kuten seuraavat esimerkit osoittavat. Koska haluan pysyä suuryritysten salaliitoista kaukana, pysyttäydyn luomutiedossa ja seuraava luotettavan oloinen anekdootti on peräisin KaksPlus -lehden keskustelupalstalta:

Luontaistuotekaupoissa myydään porkkanaöljyä, jota voi sivellä iholle, se edistää myös rusketusta =) 

Ja nyt pikaisesti luomukauppaan ja tottahan tämä on:

Ruskettava porkkanaöljy 


Puhdas+ Beauty Oil Porkkanaöljy valmistaa ihoa auringonottoa varten ja edistää tehokkaasti ruskettumista. Kirkastaa ja tehostaa ihon väriä.

Tuote on vieläpä puhdas ja mikä tärkeintä, se on luomulaatuista, joten turvallinen syvä rusketus lienee taattu!

Mutta Ruohonjuuri myy myös toista versiota ja se on sitten suojaava porkkanaöljy, joten siitä on moneksi:

Porkkanaöljy 


Maksaa vain 1065 euroa litra, joten sen on pakko olla äärettömän tehokasta sekä monivaikutteista. Parantaa varmaan myös useat kavalat sairaudetkin, mutta sitä ei ole vain kehdattu purkkiin painaa, ettei ihan käsistä vietäisi.

Ja ajatelkaas, kun niitä suuryritysten myrkkyrasvoja pitää ohjeiden perusteella läträtä kaksin käsin, jotta myrkyttyisimme tehokkaammin, on porkkanaöljy vieläpä todella riittoisaa, sillä vain muutama pisara riittää sinut suojaamaan:

Porkkanaöljy auttaa sinua ruskettumaan nopeammin ja suojaa samalla ihoasi palamiselta. Porkkanaöljyn sisältämä karoteeni auttaa ihoasi muodostamaan uusia ihosoluja. Jos sinulla on iho- ongelmia, kuten ihottumaa, kuivaihoisuutta tai väsyneeltä tuntuvaa ihoa, niin anna ihollesi muutama pisara hoitavaa porkkanaöljyä. Hienot kasviöljyt imeytyvät nopeasti ihoosi ja antavat myös luonnollisen UV- suojan. Riittoisa öljy, muutama pisara riittää.

Voisi tietenkin sanoa, että tuolla hinnalla olisi pakko riittääkin, mutta sitten meidän on pakko kysyä myös oikeasti jotain asiasta tietävältä, mutta sitä ei ole pakko uskoa, sillä hehän ovat mukana kansainvälisessä salaliitossa meidän pikaisemman lopun avittamiseksi:

Tämä öljy voi olla vaarallinen auringonsuojavoiteena


Sosiaalisessa mediassa kiertää vinkki, jonka mukaan porkkanaöljy tai porkkanansiemenöljy toimisi iholla kuten auringonsuojavoide, jossa on suuri suojakerroin.

Erikoistutkija Lasse Ylianttila Säteilyturvakeskuksesta (STUK) on kuullut väitteitä porkkanaöljyn kyvystä antaa suojaa auringon haitallista säteilyä vastaan.

- En ole löytänyt testiä tai tutkimusta siitä, miten hyvin öljy säteiltä suojaa.

Ylianttila on löytänyt yhden Intiassa tehdyn tutkimuksen, jossa porkkanansiemenöljyä oli käytetty osana aurinkovoidetta. Tästäkään tutkimuksesta ei käynyt ilmi se, mikä syntyneessä suojassa oli mahdollisesti nimenomaan porkkanan öljystä peräisin.

- Näiden tietojen valossa en suosittelisi porkkanansiemenöljyä aurinkovoiteeksi, Ylianttila sanoo.

Ei ainakaan lasten iholle
Kaupassa myytävissä aurinkosuojavoiteissa, joissa on määritelty suojakerroin, on valmistajan vakuutus siitä, että tämä suoja todella pitää paikkansa.

Porkkanansiemenöljyn tai porkkanaöljyn puolustukseksi on vedetty muun muassa se fakta, että kaupan aurinkovoiteissa on kemikaaleja.

- Auringonsuojavoiteissa toki on kemikaaleja, mutta on paljon vaarallisempaa olla käyttämättä niitä, kun ollaan auringossa, sanoo ihotautien erikoislääkäri Laura Bouchard.

- Auringonsuojavoiteita paljon huonompina vaihtoehtoina pidän porkkanaöljyn kaltaisia tuotteita, joiden suojaa antavasta vaikutuksesta ei ole tutkittua tietoa.

Erityisesti lasten suojaamisen suhteen Bouchard neuvoo olemaan tarkkana.

- Voi olla erittäin vaarallista korvata lasten auringonsuojavoide porkkanansiemenöljyllä, Bouchard muistuttaa.

Onneksi nykyään voi valita sen ketä uskoo, joten sosiaalisessa mediassa ihotautien erikoislääkärin tai Säteilyturvakeskuksen erikoistutkijan esittämät väitteet ovat täysin yhdenveroisia liikunnallisen äidin tai kahden pienen prinsessan äidin esittämien väitteiden rinnalla.


3. kesäkuuta 2015

Onneksi on luomutupakka!

Tässäpä taas hyvä esimerkki siitä, että minkälaista terveyttä nämä itseoppineet uuden ajan ravintofilosofit ja  luomupoppamiehet meille mainostavat. En rokota lapsiani, koska uskon niiden olevan myrkkyä. Tupakka luomuna on mainio terveyslisä, koska se saa jopa haju- ja makuaistin palautumaan, koska sen tietenkin luonnollinen luomutupakka tekee ja todennäköisesti vielä parantaa terveyttä lukuisilla mayojen ja inkojen kuvailemilla tavoilla:


2. kesäkuuta 2015

Kuinka mediaa huijataan

Eilen ilmaantui verkkokalvoille mielenkiintoinen uutinen siitä, että miten esim. mediaa huijataan nappaamaan olematon mato koukkuineen päivineen ja tuottamaan trendinälkäisille ihmisille heidän toivomaansa uutta trendiä tyhjien tynnyrien kolinalla.

Suklaa laihduttaa – näin tiedetoimittaja huijasi kansainvälistä mediaa

 

Amerikkalainen tiedetoimittaja John Bohannon onnistui tekemään uskomattoman tiedehuijauksen. Hän uskotteli kansainväliselle lehdistölle, että tutkimukset osoittavat suklaasta ja viinistä koostuvan ruokavalion auttavan laihduttamisessa.

Aluksi hän keksi itselleen tutkijalle sopivan nimen: Johannes Bohannon. Sitten hän perusti The Institute of Diet and Health -verkkosivuston, joilla Bohannon esiintyi arvostettuna tutkijana ja kertoi uudesta suklaaseen ja punaviiniin perustuvasta laihdutusmenetelmästä. Sivuilla raportoitiin tuoreista tutkimuksista ja vakuutettiin suklaa-viinidieetin havaitun toimivan loistavasti.

Tutkimustuloksista kirjoittivat monet maailman lehdet, myös Helsingin Sanomat. Muun muassa tunnettu terveyslehti Modern Healthcare kehotti lukijoita syömään suklaata.

Nyt Bohannon on paljastanut pyrkineensä vain todistamaan, miten helppoa on nykyaikana saada media lankaan kautta maailman. Kun laatulehdet alkavat jakaa tietoa, siitä tulee uskottavaa eikä kenenkään mieleen tule epäillä sitä.



Tuntuu hyvin kummalliselta, että yksikään toimittaja ei ole tonkinut asiaa pintaa syvemmältä. Toisaalta tämä on suoraa seurausta kaikkialle levinneestä tulospaineesta, eli yhä vähäisempi määrä työntekijöitä joutuu tuottamaan yhä enemmän työnantajalleen ja käsittääkseni niin lehdistössä kuin televisiossa ja radiossakin toimintoja on yhdistetty niin, että johonkin määrättyyn asiaan keskittyneitä toimittajia on yhä vähemmän, esimerkiksi tiedetoimittajia.

Toimittaja pongailee uutisvirrasta sellaisia uutisia, joiden uskoo ylittävän esimiehensä julkaisukynnyksen ja tällä mekanismilla sitten jossain seulan läpäissyt uutinen leviää kuluvalkean tavoin, koska jossain jo julkaistun katsotaan läpäisseen edes jonkinlaisen arvioinnin ja on siis kelpo uutinen ja ilmeisen totuudellinen.

Markkinoilla on paljon tällaisia tieteelliseltä vaikuttavia nettisivustoja, huuhaa-instituutteja, tutkimuskeskuksia ja jopa yliopistoja (university -nimen käyttäminen on paljon hövelimpää maailmalla kuin Suomessa), jotka tiedetään pelkäksi propagandaksi ja kuuluisimpia lienee Health Ranger Mike Adamsin Natural News, jonka uutisia ei kukaan selväpäinen ihminen kykene ottamaan vakavasti, mutta valitettavasti moni ottaa.

Mike Adams on luonut huuhaa-imperiumin, jossa hän jakelee itselleen palkintoja milloin mistäkin, joilla hän vakuuttaa seurakuntansa viestinsä totuudellisuudesta. Hänellä on jonkinlainen laboratorio, joka tuottaa materiaalia, muiden vastaavien tahojen kanssa, hänen tieteellisen näköiselle tiedesivustolle, josta löydät asiaan kuin asiaan tieteellisen tutkimuksen, eli sieltä löydät vaikkapa tutkimuksen, jonka mukaan C-vitamiiniruiskeella paranee syövästä ja muuta mielenkiintoista ja sitten vain klikkaat itsesi Natural Newsin Storeen, josta ostat niitä ruiskeita.

 Sitten Mike Adamsiin on linkittynyt samoin ajattelevia yksilöitä ja yhteisöjä, esimerkiksi itseoppinut terveysguru Jarkko, joka jakaa Miken Adamsin huuhaa-imperiumin tutkimaa "tietoa" eteenpäin.

Myös Suomen vaikuttavin ruokamedia Safkatutka on ottanut Natural Newsin tuottamaa materiaalia fanfaarien kera vastaan ja sen kyllä huomaa, kun heidän toimittamaansa materiaalia vaivautuu ajatuksella edes hetken lukemaan.

No jotain kertoo se, että omasta mielestään Suomen vaikuttavimman ruokamedian asiantuntijana esiintyy esimerkiksi kampaaja, joka on metsästellyt tietoa itsekseen netistä ja kuunnellut omia tuntemuksiaan. Yksi on lumilautailija ja niin edelleen. Ja sitten jopa Helsingin Sanomat on siteerannut uutisessaan tätä "tietotehdasta".

Eli vaikka toimittaja saattaa tietää Natural Newsin sylttytehtaaksi, eikä hän koskaan julkaisi yhtään sen tuottamaa "tiedeuutista" tai "terveysuutista", toimittaja voi huolimattomuuttaan välittää toisen tai kolmannen tahon kautta niitä samoja Natural Newsin toimittamia aivopieruja eteenpäin ilman suodatuksen häivääkään.

Eli on luotu tällainen itse itseään ruokkiva ympyrä, josta sitten välillä putkahtaa jopa valtamediaan uutisia, joiden lähde on puhdasta potaskaa ja kukkua.

Tämän kaiken sivuseurausta on sitten vaikkapa tämä Ylen juttu, jossa ravitsemustieteiden professori Mikael Fogelholm joutuu ihmeelliseen tilanteeseen, eli hänen tietonsa on asetettu itseoppineen amatöörin mielipiteiden kanssa vastakkain ja jutusta saa käsityksen, että heidän käsityksensä ovat jotenkin saman arvoisia.

Joten mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Minut tämä vetää aika sanattomaksi tämän päivän menosta.

1. kesäkuuta 2015

Luomu vs keino, osa X

Jälleen kerran on julkaistu katsaus, jossa todetaan keinotekoisia makeutusaineita sisältävät virvoitusjuomat paremmaksi vaihtoehdoksi painonhallinnalle kuin luonnollisempi vaihtoehto sokeri, tai vaikka luomusokeri. Vesi on kuitenkin edelleen paras janojuoma, mutta jos niitä virvoitusjuomia jostain syystä on nautittava, niin keinomakeutettu on sokeroitua parempi vaihtoehto.

Non-Nutritive Sweeteners and Obesity

 

 Mutta tästä huolimatta teollisuus on nyt jälleen kerran ohjaamassa venettä aivan toiseen suuntaan, sillä teollisuutta eivät ohjaa tieteelliset tutkimukset, vaan kuluttajien päähänpistot, josta seuraavan otsikon takaa löytyykin hyvä juttu:


What Happens When False Beliefs Drive Consumer Behavior?

 

Erilaiset huuhaasivustot ja itseoppineet terveysgurut tuottavat hirvittävän määrän virheellistä informaatiota markkinoille ohjaamaan kuluttajien lompakkoja heidän myymäänsä tuotetta kohti ja sen huuhaainformaation seuraukset maksavat juurikin ne kuluttajat, jotka luulevat tekevänsä oikein. 

Keinomakeutusaineita kohtaan on ollut jo vuosien trendi keksiä ne aiheuttamaan ties mitä sairauksia ja nyt on ilmeisesti tavoitettu kriittinen välietappi, sillä tämä huuhaatieto on muuttanut kuluttajien käyttäytymistä jo niin paljon, että teollisuus joutuu mukautumaan kansan makuun ja keinomakeutuksesta siirrytään taas sokeriin, kun kansa kerran vaatii.

Tieteellinen laaja konsensus on sitä mieltä, että keinomakeutusaineet ovat kuluttajille turvallisia käyttää, mutta jostain syystä sellaisen henkilön mielipide on luotettavampi, joka kieltäytyy lapsensa ultraäänitutkimuksesta, kun se aiheuttaa internetin mukaan jopa vasenkätisyyttä ja luotettavuutta tieteellisestä konsensusta vastaan ilmeisesti lisää että "asiantuntija" suorittaa itse sikiön tutkimukset kuuntelemalla vessapaperirullalla äidin mahan päältä sikiön vointia.

Tieteellisen tutkimuksen selville saamat asiat vs. asiantuntija joka pohjaa koko maailmankuvansa sille, että ei usko 9/11-tapahtumien virallista selitystä.

”Jos olet yhdenkin salaliittoteorian uskonut, sen jälkeen pidät kaikkea mahdollisena. Helpottaa heräämistä, jos osaa esittää kysymyksiä.”

Yksi pienimmistä ongelmista näiden nykyajan terveysgurujen ajattelussa ei valitettavasti ole se, että vaikka he jonkin herätyksen kokeneena tajuavat kaiken olevan mahdollista, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että kun he itse keksivät omiin kysymyksiinsä outoja vastauksia, että niillä olisi kuitenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Mutta elämme aikaa, jona mielipiteet voittavat faktat ja mitä oudompi mielipide on, sen todempana jotkut sitä pitävät.

Mutta ajatelkaas sitä, että nämä hassut vessapaperirullatieteilijät ja tartuntatauteja sipulilla torjuvat ovat niin äänekkäitä opetuslapsineen, että he kykenevät ohjailemaan jopa teollisuutta terveytemme kannalta huonoon suuntaan.

Se on hyvin ikävää.

Aikaisemmin se jokaisen kylän hassu paikallinen kylähullu luultavasti itsekin tajusi olevansa kylähullu, mutta nyt kun internet on yhdistänyt nämä kylähullut yhteen ja he saavat siellä jakaa kokemuksiaan samoin ajattelevien kanssa, he ovat ilmeisesti menettäneet suhteellisuudentajunsa ja he pitävät meitä muita kylähulluina.