15. elokuuta 2015

Luomua tuotetaan kyllä, kukaan ei vain osta

Seuraava uutinen tiivistää taas vastauksen siihen kysymykseen, että miksi meidän pitäisi enää enempää siirtää järkevää tuotantoamme luomustatuksen alle:

"Kaikki sitä tekivät, kuluttajat eivät ostaneet" - leivän sijaan luomuviljaa menisi vientiin

 

Luomuviljan kulutus kotimaassa on lisääntynyt vain vähän. Kauraa menisi vientiin paljon, luomuruista tuotetaan jo vähän liikaa.

Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Miska Kuusela pahoittelee, että luomuleipä ei ole tehnyt kauppaansa. ”Kaikki sitä tekivät, hintakaan ei ollut paha, mutta kuluttajat eivät ostaneet”, Kuusela kertoo.

Johtunee varmaan siitä, että kun se luomuleipä joko homehtuu alle aikayksikön tai muuttuu kovaksi korpuksi, niin kun normaali kuluttaja, jolla ei ole luomun vaatimaa uskonnollistyyppistä maailmankuvaa kyseistä brändiä kohtaan ostaa luomua, hän ei osta sitä toista tai kolmatta kertaa, vaikka muutaman kerran haksahtaisi mainoksiin.

Määrätyille luomun kategorisesti kieltämille lisäaineille on syynsä, jotta tuotteen säilyvyyttää voitaisiin parantaa niin, että tuote tulisi paremmin käytetyksi, jotta se olisi kuosissaan vielä muutamankin päivän päästä, jota luomuleipä ei ole.

Luomussa on kummallista se, että kun jokin lisäaine saadaan luonnosta, kuten lähes kaikki säilöntäaineetkin ovat, eli pihlajanmarjojen sorbiinihappo, puolukoiden ja karpaloiden bentsoehappo ja jo jokaisen meidän mummommekin käyttämä Atamon, niin sepä ei käy luomulle, vaan täysin luonnollisesta ja luonnosta löytyvästä aineesta tuleekin luomun säännöissä jostain omituisesta syystä luonnotonta, eli kiellettyä.

Luomussa sallittuja säilöntäaineita ovat vain natriumnitraatti ja –nitriitti ja niille on esimerkiksi leipään hyvin vaikea keksiä käyttöä, joten nuo ovatkin vain lihaan.

Miksi luomu ei salli pihlajanmarjojen sorbiinihappoa, vaikka käsittääkseni lähes kaikki luomun ystävät kyllä syövät ja keräävät pihlajanmarjoja, eivätkä he pidä pihlajanmarjojen mukana tulevaa sorbiinihappoa haitallisena tai myrkyllisinä, eikä taida löytyä sellaista luomukuluttajaa, joka edes haluaisi päästä pihlajanmarjan sorbiinihaposta eroon, vaan ne marjat nautitaan sorbiinihappoineen päivineen.

Miksi luomussa ei saa käyttää puolukoiden ja karpaloiden bentsoehappoa, vaikka käsittääkseni luomun ystävät eivät sairastu puolukoista tai karpaloista sen sisältämän bentsoehapon tähden?

Siksi koska luomu on uskonnollisesti virittynyt, osin jopa terveen järjen vastainen ideologia.

Mitä tulee luomun vientiin ja sen suureellisiin näkymiin, niin siitä voisi kirjoittaa jollekin standup-koomikolle vitsin jos toisenkin. Mutta siitä en vitsailisi ollenkaan, että miten luomun ideologiaan sopii se, että sitä ruokaa haaveillaan raahailtavaksi ympäri maailman, kun eikös se luomun ydinajatus ollut jossain ihan muualla?


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hesarissa taas luomuinstituutti on puolustuskannalla:
http://www.hs.fi/paivanlehti/15082015/a1439521927280
Parempaa on luomu, juu, kukaan ei vaan vieläkään ole tehnyt puoluettonta tutkimusta, jossa tämä olisi todettu... Säälittävää.