24. lokakuuta 2014

Kuinka huuhaa lanseerataan

Ylestä löytyi pieni uutinen siitä, että miten huuhaa lanseerataan markkinoille uskottavasti ja aiheesta on keskustelua illan A-studiossa.

Näkökulma: Näin lanseeraat huuhaa-tuotteen

 

Huuhaata kaupatessa tärkeintä on luvata kokonaisvaltainen hyvänolontunne, kirjoittaa A-studion toimittaja Jaakko Loikkanen.

Aluksi valitaan vaiva ja keksitään tuote. Sitten teetetään näennäistieteellisiä artikkeleita, joiden perusteella tuote näyttää hoitavan valittua vaivaa.

Markkinointi kannattaa suunnitella tarkasti, sillä viranomaiset saattavat puuttua virheellisiin terveysväittämiin. Pitkälle pääsee jo sillä, että ei lupaa tuotteen parantavan syöpää.

Parasta on suosia ympäripyöreitä väitteitä, kuten että tuote ”poistaa kuona-aineita”. Se voi myös ”energisoida” ja antaa ”kokonaisvaltaisen hyvänolontunteen”. Mainosmateriaaleihin sopii liittää grafiikkaa, taulukoita ja tieteellisenkaltaista jargonia, sillä ne tutkitusti (sic) lisäävät tuotteen luotettavuutta.

Pieneen pränttiin on syytä kirjata, että tuote itsessään ei tee mitään; se vain ”tukee kehon omia prosesseja”.

Vähittäismyymälät apteekeista puhumattakaan tuskin ottavat tuotetta valikoimiinsa, joten ainoa vaihtoehto on verkostomarkkinointi. Taantuma-Suomessa halukkaita myyjiä löytyy helposti.
Myyjien tärkein tehtävä on kerätä ihmisiä tuotteen ympärille kuin leirinuotiolle ja kertoilla jännittäviä tarinoita siitä, miten yksi Seppokin sai avun vuosien sairaalakierteen jälkeen.

Kun näitä vertaistarinoita kertyy riittävästi, tieteellinen näyttö tai sen puute muuttuu hiljalleen merkityksettömäksi. Jos joku vielä inisee tutkimustulosten perään, kannattaa todeta, että lisätutkimus on aina tervetullutta. Se on vastustamaton argumentti, sillä harva kehtaa väittää, että tiede on valmis.

Kriitikoita ei kannata pelätä, päinvastoin. Mitä arvovaltaisemmat ihmiset tuotetta kritisoivat, sitä varmemmin pääset puolustamaan sitä television keskusteluohjelmaan.

Ja mediassa jokainen argumentti on yhtä arvokas riippumatta siitä, onko puhujana vuosikymmeniä aihetta tutkinut asiantuntija vai toissapäivänä terveysbisneksen aloittanut huuhaa-yrittäjä.

Ja tietenkin mukaan pitää laittaa itsekeksimiään termejä, kuten adaptogeeninen ja mitä näitä muita nyt on.

Jutussa oli hyvä huomio, että tuotteen pitää aina toimia niin, että se tukee kehon omia prosesseja, sillä jos tuote ei sitten toimikaan, eikä tee yhtään mitään, niin siitä voi tietenkin syyttää tuotteen käyttäjää, jonka keho ei ole vielä valmis ottamaan avukseen tuotteen ominaisuuksia, vaan tuotteen käyttöä pitää jatkaa niin kauan, että keho alkaa hyväksyä tuotteen erinomaiset ominaisuudet. Tai sitten käyttäjä  epäilee tuotteen tehoa, joka estää sen toimimisen kunnolla. Eli vika ei ole koskaan tuotteessa, vaan vika on aina käyttäjässä.

Jos kuitenkin väität, että kaverisi nettikaupasta ostama Intian muinaisten shamaanien yrtti on parantanut sinusta vaikkapa MS-taudin, niin kun sinulta pyydetään todistusta siitä, että sinulta on oikeasti diagnosoitu MS-tauti, niin sitten kannattaa vaihtaa puheenaihetta tai alkaa syyttää toista ahdistelusta tai että hän on mahdollisesti lääkeyhtiön kätyri.

Sitten jos olet tällainen trendikäs itseoppinut terveysguru, joka väität kursseillasi, että kaverisi nettikaupan taikayrteillä MS-tauti yms paranee, niin muista ehdottomasti alareunaan printata, että Herra X ja Rouva Y eivät ole lääkäreitä eivätkä psykologeja, eikä heillä ole mitään koulutusta puhua aiheesta  josta he puhuvat, joten heidän antamansa ohjeet eivät ole virallisia ohjeita eikä niillä pidä korvata oikealta lääkäriltä saatavia ohjeita tai hoitosuunnitelmaa.

Kun intomieliset seuraajasi, opetuslapsesi ja potilaasi alkavat kupsahdella tai heidän sairautensa pahenee, niin sinä livistät kohti uusia seikkailuita ja jos jotain on tapahtunut, niin se, että heidän rahansa ovat siirtyneet sinun taskuusi.


23. lokakuuta 2014

Herkullinen luomu olikin McDonaldsia

Meillä on lukuisia esimerkkejä siitä, että ihmiset eivät erota luomua tavanomaisesti kasvatetusta ruuasta, jos niitä maistatetaan sokkona.

Tässäpä hauska esimerkki siitä, että miten helppo ihmisiä on luomun avulla huijata ja mihin koko luomu perustuu:

Asiantuntijat ylistivät "luomuherkkua" – paljastuikin McDonald'sin ruoaksi

 

Foodbeastin julkaisemalla videolla McDonald’sin ruoista kerrottiin asiantuntijoille, että he syövät uuden luomuruokaa tarjoavan pikaruokaketjun tuotteita. Asiantuntijat kehuivat maistiaisia vuolaasti ja täysin tietämättä, että todellisuudessa he söivät aivan tavallista Mäkkärin ruokaa.

Asiantuntijoita pyydettiin myös vertaamaan maistamiaan ruokia McDonald’sin ruokiin. Moni kertoi näiden ruokien olevan huomattavasti maukkaampia. Kehuja tuli myös siitä, että he kuvittelivat kaikkien ainesten olevan luomua.

Ja video on sitten tässä, jos ette käytä linkin takaa löytyvää videota:




On se maistuvaa, on on. Sitten voi tietenkin kysyä sitä, että mistähän se johtuu, että hyvin monet ravintolat mainostavat nykyisin tarjoavansa luomua, mutta sitten kun lukee ruokalistaa, niin siellä lukee jossain pienellä, että luomua käytetään mahdollisuuksien mukaan, mutta ruokalistalla yhdenkään ruuan kohdalla ei lue, että se olisi luomua nähnytkään.

Eli annetaan ymmärtää, että luomua käytetään, mutta sitä ei kuitenkaan käytetä, tai jos käytetään, niin se tarkoittaa kahta tee-pussia jälkiruokapöydän pahvimukissa, jonka avulla täytetään mainos siitä, että ravintolassa käytetään myös luomutuotteita.

Olisi hauskaa myös nähdä sama testi toisinpäin, eli tehtäisiin luomusta kaikki mahdollinen ja käytettäisiin niin vapaata lihaa ja niin tuoreita käsin 5 minuuttia sitten poimittuja luomuvihanneksia, että ei tuoreemmasta väliä, mutta sanottaisiin sen olevan tehotuotettua.

Sen jälkeen siitä tehtyä ruokaa annettaisiin luomuväelle maisteltavaksi, niin voisin kuvitella reaktiot. Luultavasti kommentit olisivat tyypillisiä, eli ihmiset oikein maistaisivat kärsineen eläimen maun tuotteessa, maistaisivat sen kokeman kauhun matkalla teurastamolle ja kaikessa maistuisi gmo, ehkäpä jopa geenit ja tietenkin glyfosaatti ja lisäksi herkimmät saisivat jo paiseita suuhun, sekä heille tulisi huono olo ja punaisia pilkkuja ympäri kehoa.

Sitten kun heille sanoisi, että kaikki oli luomua, niin taas siinä vaivantunutta kiemurtelua voisi olla havaittavissa.

EDIT, 24.10.2014. Seuraavan linkin takaa sama englanniksi ja videoon saatte tekstitykset englanniksi, kun klikkaatte videosta oikealta alhaalta hammaspyörän kuvaa ja valitsette tekstitykset käyttöön, sekä kielen englanniksi.

Two Guys Chopped up a Load of McDonald's and Told Food Experts It Was 'Organic'

 

Ihmisten pieni hyväntahtoinen huijaaminen on mielenkiintoista etenkin jos sen avulla saadaan paljastettua huijauksia ja sitä, mihin ne perustuvat.



17. lokakuuta 2014

I love me, luonnollisesti

Helsingin Messukeskuksessa järjestetään kauneuteen ja terveyteen, sekä muotiin keskittyvät messut viikonloppuna, eli I love me -messut.

Mukaan on ängennyt myös luomukauneus, luomuruoka, sekä kotikutoiset, itseoppineet luomuruuasta saarnaavat terveysgurut ja Luonnollisesti -osastolla jälki on sitten, luonnollisesti, sen mukaista:

 Viikonlopun I love me -messujen ohjelmaa: "Homeopatia, nykyajan lääketiede" ja sielurummutusta

 

Helsingin Messukeskuksessa järjestetään viikonloppuna I love me -messut.

Terveyteen, kauneuteen ja tyyliin keskittyvässä tapahtumassa voi muun muassa poiketa kauneushoidoissa, seurata muotinäytöksiä, tutustua terveellisiin elämäntapoihin sekä tehdä kello-, koru-, meikki- ja vaatelöytöjä.

Mutta on I love me -messuilla muutakin.

Uuden Luonnollisesti -messualueen sisältämä ohjelma saattaa jopa hieman yllättää. Seminaaritila 103:ssa järjestetään esimerkiksi perjantaina kello 12 seuraava luento:

Homeopatia, nykyajan lääketiede.

Homeopaatti, kirjailija ja tutkija Jeremy Sherr. Englanninkielisen luennon tarjoaa Suomen Homeopaatit Ry.

Miksi teillä on ohjelmistossa luento, jonka otsikossa väitetään homeopatian olevan nykyajan lääketiede, tiedottaja Riikka Luomanpää?

"Meidän uusi Luonnollisesti-tapahtuma pyrkii tarjoamaan kuluttajille erilaisia vaihtoehtoja, joiden perusteella he voivat itse tehdä päätöksiä, mitä he haluavat ja mikä heitä kiinnostaa. Me ei messukeskuksena oteta kantaa näihin vaihtoehtoihin eikä tehdä rajanvetoja."

Nykyaikaisen lääketieteen mukaan homeopatian vaikutus perustuu lumevaikutukseen, eli se ei toimi.

"Me ei oteta kantaa siihen. Kuluttaja on nykypäivänä tiedostava ja haluaa erilaisia vaihtoehtoja ja itse ottaa myöskin selvää asioita. Meidän tehtävä on tarjota heille mahdollisimman laajasti ja kattavasti erilaisia vaihtoehtoja. Tarjoamme homeopatian rinnalla perinteistä lääketiedettä myös. Kaikki vaihtoehdot ovat kyllä esillä."

Kyse ei ole kantaaottamisesta vaan todenkertomisesta. On tieteellinen fakta, että homeopatia ei toimi. Tuleeko tämä asia esille luennon yhteydessä, jotta ihmisiä ei johdettaisi harhaan?

"Kyllä tässä luennossa kerrotaan, että sen tarjoaa Suomen Homeopaatit ry. He puhuvat omasta asiastaan, niin kuin kaikki puhuvat omalla näkökulmallaan."

Onko teillä mitään kriteerejä sen suhteen, ketkä saavat pitää luennon?

"Messubisnes on meidän bisnes. Me myydään osastoja ja yritetään saada esille mahdollisimman laaja ja kattava otos siitä, mitä on tällä hetkellä tarjolla. Yrityksillä, jotka pääsevät messuille mukaan, on mahdollisuus tuottaa ohjelmaa tapahtumaan. Me ei oteta kantaa niin, että sinä pääset ja sinä et. Me ei oteta kantaa siihen, onko jokin oikeaa vai väärää."

"Toki poikkeuksiakin on, meidänkin täytyy mennä lakien mukaan esimerkiksi tupakkaan, alkoholiin ja lääkkeisiin liittyvissä asioissa."

Onko siis mahdollista, että teillä on ensi vuonna luento esimerkiksi kivien parantavasta vaikutuksesta?

"Riippuu ihan siitä, millaisia näytteilleasettajia meillä on."

--

Luonnollisesti-messualueen muita tärppejä viikonlopulle ovat muun muassa:

Lauantai klo 1113

Kansainvälisen bestsellerin E² yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi kirjoittanut yhdysvaltalainen Pam Grout pitää esityksen aiheesta: "Energy, the quantum field and how you can use both to make your life extraordinary".

Sunnuntai klo 1113

Uuden kultaisen ajan ilottelu.

Jumalattarien Luomisshopin, Tuula Jaatisen, Äiti Sekhmetin ja Isä Ptahin kanavan työpajassa "voi tulla kokemaan maalaamalla, laulamalla, äänityöllä ja rummutuksilla esiin nousevia sielun ja hengen energioitaan."

Sunnuntai klo 15

Tapping Solution - naputtelemalla eroon stressistä.

Luennoitsijana FM, auralukija ja henkisen kasvun ohjaaja Leena Siitonen.


Olipas suuri yllätys, että luomuun keskittyvä messuosasto on tupattu täyteen erilaista humpuukia.

Lisäksi pikkulinnut kertoivat, että juuri jokin aika sitten olleet Hengen ja Tiedon messut olivat pitäneet sisällään myös hyvin paljon luomun hokemista, aina kun jossain vilahti jokin elintarvike.

Mitenkähän nämä asiat eivät yllättäneet minua ollenkaan?

 

 

15. lokakuuta 2014

Mistä liha ruuaksi?

Ylen tiedeohjelmia välittävä Prisma on lähettänyt molemmat kaksi osaa lihaa käsittelevästä minisarjasta ja jälkimmäinen, uusin jakso olisi vielä viisi päivää katsottavissa Areenan kautta:

Prisma: Mistä liha ruuaksi?

 

Itselleni jakson sisällöstä ei tullut kauheita yllätyksiä, vaan huomasin, että olen jo omissa toimissani tehnyt oikeita valintoja koskien planeettamme tulevaisuutta. Vähemmän lihaa lautaselle ja mitä vaaleampaa, sen parempi. Lisäksi tuotannon tehokkuus on suorassa suhteessa planeettamme tulevaisuuden kanssa.

Mutta katsokaa itse ja muodostakaa mielipiteenne sen perusteella, tai pitäkää entisistä kiinni entisestä tiukemmin. Vähän aikaa täällä vain ollaan, joten mitäpä minä noista muista, tulevista puhumattakaan. Pärjätköön kuten parhaaksi katsovat, minua se enää sitten kosketa, vai ... ?


Luomun mainontaa valtion rahoilla

Olemme juuri saaneet uutisista lukea, että jo toista vuotta peräkkäin luomun myynti on pysynyt entisellään, sillä näin ikävästi on asiat, jos otamme inflaation huomioon, jonka luomuväki unohtaa laskuistaan tyystin. Eli hintojen nousu on tehnyt sen, että luomun myynti euroissa on hiukan noussut, mutta sehän tarkoittaa sitä, että luomun myynti on luultavasti jämähtänyt nyt lakipisteeseensä.

Tämän takia luomun tuotanto on edelleen aivan ihmeellisellä tasolla verrattuna myyntiin, eli tuotantoa on Suomessa aivan liikaa verratuna hyvin vaatimattomaan myyntiin, sillä myydystä ruuasta noin reilut 98 % on tavanomaisesti, eli ilmeisen järkevästi tuotettua, koska se kelpaa kuluttajille niin hyvin.

Virkamiehemme ovat tehneet sellaisia päätöksiä, että luomun tuotanto pitää saada myyntiä vastaavaksi, mutta koskapa tuotantoa on tällä hetkellä käsittämättömästi liikaa, tämä vaaka aiotaan saada suoraan toisella keinolla, eli kohottamalla myynti tuotantoa vastaavaksi.

Joten rakkaat virkamiehemme ovat päättäneet pistää valtiomme rahoja (lue:meidän jokaisen rahoja) siihen, että tätä liian kallista ja huonosti kaupaksi menevää ruokaa kuluttajat ostaisivat enemmän, joka on kyllä pöyristyttävää.

Ja nyt voisi jokainen hieman kaivella asiaan liittyvää historiaa, että koskahan tuollainen ihme on mahtanut onnistua ja missä maassa?

Minä voisin veikata Neuvostoliittoa, jossa tämä taktiikka oli oikein toimivaksi havaittu virkamiesten päätöksissä. Tai ei se tainnut toimia, mutta sitä siellä käytettiin, kun ei muutakaan keksitty sellaisille tavaroille, joita kauheasti tuotettiin, mutta joita kukaan ei ostanut.

Eli ensin tuotetaan hirveästi jotain, suurennetaan tuotantoa vuosi vuoden jälkeen jolle ei ole oikein markkinoita, kuten jo pari vuosikymmentä on hienosti osoittanut ja sitten koetetaan saada tuotanto kuitenkin väkisin kaupaksi mittavilla mainoskampanjoilla. Sillä ei luomua eilen ruvettu tuottamaan, vaan tämä polku on aloitettu jo 1980-luvulla, niin kyllä meillä pitäisi olla pientä perspektiiviä kuluttajien käyttäytymisestä kotimaassamme.
 
Kampanjan tulee vaikuttaa oikein tunteisiin, jotta järkisyyt luomun ostamiseksi jäisivät vähemmälle, eli voisi sanoa myös niinkin, että vihdoin virkamiehemme ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että mitään järkisyitä luomun suosimiseksi ei ole, vaan tunteilla tässä mennään, jotta luomua joku ostaisi.

Ja näin todellakin on, sillä luomun tuottaminen tuottaa suuremmat ympäristörasitukset melkein jokaisella sektorilla, kuin tehokas, järkevä tuotanto, joten järkisyitä ei paljoa ole, joten sitten vain silmät kostumaan kuluttajilta, jotta löytyisi edes jokin syy ostaa tuotetta, joka on kallis tuottaa ja jota ei muuten juuri kukaan halua.

Itse veikkaan, että mainoskampana potkii suomalaista maanviljelijää nilkkaan, eli suomalaista tuotantoa, eli tehdään pientä ja salakavalaa vastakkainasettelua ja pelottelua tavanomaisesta ruuasta, sillä ei muita keinoja tule oikein mieleen, jos luomulle koettaisi joitain syitä keksiä sen ostamiseksi. Ja mukaan soppaan heitetään vielä pari geenimörköä, jos ei aivan väärin arvaukseni mene. Jos pelkäät geenejä, osta luomua! Siinä typistettynä kampanja aivan ilmaiseksi.

Lisäksi jos me haluamme pitää kapitalismin rattaat pyörimässä, niin mitä enemmän ihmiset joutuvat pistämään rahojaan päivittäismenoihin, eli vaikkapa ruokaan ja asumiseen, niin sitä vähemmän heillä on käyttää rahaa yhtään muuhun, joten siksikin kampanja ihmetyttää.

Maatalousministeriömme näyttää nykyisin olevan jokin luomuhörhöjen kotipesä, jossa ei enää osata mitään muuta, kuin miettiä, että miten tuottamaton ja huonosti kaupaksi käyvä luomutuotanto saataisiin pakkomyytyä jukuripäiselle kansalle, joka ei sitä halua ostaa. Ja miten sitä samaista tuotantoa saataisiin entistä enemmän, joka tuottaisi taas lisää jotain, mitä kukaan ei halua.  Ministeriöön on vuosien saatossa saatu erittäin luomumyönteinen porukka alkaen kansliapäälliköstäkin, niin nyt tämä hörhöily alkaa sitten tuottaa tulosta. Enää ei kyetä näkemään mitään muuta kuin luomua, jota ei saada kaupaksi kuin ehkä siten, että valtio alkaa sitä itse mainostamaan meidän jokaisen verorahoilla. Nyt olisi pieni ravistuksen paikka tuossa komppaniassa.

Suurin päivälehtemme kertoi juuri syitä siihen, että miksi naapurimme Ruotsi porskuttaa niin hyvin taantumassa, niin yksi syy on se, että siellä riippumattomilla asiantuntijoilla on enemmän sananvaltaa kuin jäykillä virkamiehillä.

Kuinkahan kävisi luomun Suomessa, jos alkaisimme kuunnella enemmän alan asiantuntijoita, kuin tämän salavihkaa syntyneen luomukerhon virkamiehiä?

Lisäksi Ruotsissa uskotaan enemmän markkinatalouteen, kun taas Suomi on sitä mieltä, että tulevaisuuden alat ovat valtiovallan virkamiesten toimesta keksittävissä ja polkaistavissa käyntiin, niin tästähän tämä luomumainoskampanja onkin oikein hyvä esimerkki.

Voisimme antaa markkinoiden päättää, mutta onneksi Suomessa virkamies on fiksumpi kuin kuluttaja, joka on tyhmä kuin saapas, eikä älyä ostaa sitä, mitä virkamies on saanut päähänsä meidän haluavan.

Jos tämä uskomattoman hölmö kampanja tulee tuottamaan tulosta, niin sehän vain vähentää kansalaisten ostovoimaa ja kuluttamista entisestään! Kaikki mahdollisesti liikkuvat rahat menevät parin suuren keskusliikkeen voittojen lisäämiseen ja jokainen luomuun tuhlattu euro on muualta pois, eli siitä kulutuksesta, jota kansalaiset pitäisi taas saada harrastamaan, jotta kasvu alkaisi ja taantuma poistuisi. Lisäksi kansalainen valitsee luultavimmin kahdesta luomusta sen halvemman, eli ulkomaisen.

Joten ilmankos ministeriön virkamiehillä on hyvät suhteet luomun järjestöihin, joista järjestöistä eräskin suuri keskusliike on saanut vallattua hyvät tuolit itselleen. Piiri pieni pyörii ja me maksamme.

Jos mietimme menneisyyttä hieman taaksepäin, niin miksi ihmeessä valtiovalta ei tehnyt meidän rahoillamme tunteisiin vetoavaa mainoskampanjaa, jossa meidät olisi patistettu ostamaan Nokian kännyköitä?

Tai Uudenkaupungin autotehtaan Lada Samaroita?

Tai aivan mitä tahansa, jota Suomessa valmistetaan ja jolla olisi ollut kansantaloudelle huomattavasti suurempi vaikutus kuin jollakin luomuporkkanalla, joka luultavasti myydään vielä espanjalaisena versiona, jos tämä mainoskampanja tulosta tuottaa.

Lisäksi tuo kampanja ei tule menemään suurelle yleisölle koskaan edes lävitse, sillä jos sellainen ihminen maistaa luomua, joka ei ole luomu-uskovainen, niin kun hän huomaa sen olevan aivan täsmälleen sama tuote kuin tavanomainenkin, ei hän osta toista kertaa sellaista, jonka saa myös paljon halvempana versiona.

Lisäksi jokainen valveutunut ihminen kykenee saamaan selville luomusta sen huterat juuret, eli suuremmat ympäristökuormitukset per tuotettu kilo, surkeat sadot tai nämä omituiset yhteenliittymät vaikkapa homeopatiaan, niin kovin vaikea on uskoa, että mikään kampanja tuottaisi muutamaa prosentin sadasosaa tai ehkäpä oikein hyvällä panostuksella jopa prosentin kymmenyksen lisää myyntiin.

Mutta millä rahalla?

No meidän kaikkien yhteisellä rahalla, jolla voitaisiin myös palkata opettajia ylisuuria luokkakokoja pienentämään, tai sillä saisi päiväkoteihin lisää koulutettua henkilökuntaa tai vaikkapa haja-asutusalueille lisää kouluterveydenhoitajia, mutta onneksi meidän valtion sedät ja tädit on niin fiksuja, että rahaa pannaan siihen, että ihmiset saataisiin ostamaan jotain, jota he eivät selvästi halua.

Sillä luomun ostamiseen suostuttelevalla rahalla voisi myös vanhainkoteihin saada muutaman uuden hoitajan, jotta vanhukset eivät joutuisi olemaan aivan niin kauaa samoissa vaipoissa kuin tällä hetkellä, mutta virkamiehemme haluavat meidän ostavan enemmän luomua!

Älkää ostako, ihan vain protestiksi virkamiestemme järjettömyydestä!


7. lokakuuta 2014

Mikä ei tapa, se vahvistaa!

Kemian pelko tuntuu olevan nykyajan vitsaus. Ihmiset haikailevat 1900-luvun alkuun tai jopa ihmeelliselle 1800-luvulle, jolloin kaikki oli niin paljon paremmin, vai oliko?

Ihmiset uskovat ja toivovat vaivoihinsa parannusta sellaisista metodeista, jotka on kehitetty 1800-luvulla tai jopa aiemmin kuten vaikkapa homeopatian tapauksessa on, eli tietomme tasossa  täytyy palata aina 1700-luvun kehitelmiin saakka. Useat ihmiset kuvittelevat, että mitä pidempi aika jonkin puoskarointi-ideologian kehittämisestä on, sen tehokkaampi se on verrattuna nykyaikaisiin, "synteettisen myrkkyteollisuuden" ajatuksin verrattuna. Kun menemme muinaisiin inkoihin saakka, saamme jo ylivertaista parannusta osaksemme! Tai sitten emme.

Ylen Teemalta tuleekin oivallinen tiededokumentti aiheesta, eli Mikä ei tapa, se vahvistaa, joka käy hyvin läpi lääketieteen, kuin kemiankin historiaa ja muutakin mielenkiintoista.

YLE Areena: Mikä ei tapa, se vahvistaa, jakso 1/3.

 

Ensimmäisen jakson aiheena on kipu ja sen ihmeellinen ja sattumarikas historia.

Dokumentti on todella mielenkiintoinen ja sanoisinko suorastaan herkullinen katsaus menneisyyteen, ja luomulakon kontekstissä tärkeintä on tietenkin herättää ajatuksia siitä, että onkohan se luonnonmukainen ja luonnollinen kuitenkaan aina parempi kuin moderni synteettinen.

Toimittaja myös heittäytyy antaumuksella dokumenttinsa aiheeseen kiinni ja testaa asioita itseensä kuin kemian varhaiset edelläkävijät, joista moni kokikin tuskaisen kuoleman, kun teoriat olivat vielä sillä tasolla, että ihan jokaista keksimäänsä yhdistettä ei olisi kannattanut ensimmäisenä itseensä testata.

Sarjassa on kolme osaa, joista seuraavat tulevat  9.10 ja 16.10 klo 21.00 Ylen Teemalta ja aiheina kahdessa seuraavassa jaksossa ovat tartuntataudit ja myrkyt. Asiaa tulee olemaan vaikkapa luomuisille rokotedenialisteille, veikkaan.



2. lokakuuta 2014

Luomun lento lakkasi

Luomumyynti on Suomessa tavoittanut jälleen kerran huippunsa ja nyt jokainen uusi askelma taitaa olla melkoisen ponnistuksen takana.

Seuraavan yltiöoptimistisen otsikon takaa löytyy kuitenkin se todellisuus, jonka kanssa luomutuotanto joutuu jälleen elämään:

Luomun kulutus yhä kasvussa

 

Pro Luomu ry:n arvion mukaan luomuelintarvikkeita myytiin Suomessa noin 220 miljoonalla eurolla ajanjaksolla 1.7.2013–30.6.2014. Myynti lisääntyi kaksi prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta.

Tässähän puhutaan luomumyynnin arvosta, eli kun otetaan inflaatio huomioon, niin siihenpä se sitten pysähtyi, luomumyynnin kasvu. Jos otamme hintojen nousun huomioon, niin luomumyynti on käytännössä ollut kaksi vuotta pysähdyksissä, mutta luomumyynnin arvo on tietenkin hintojen nousun johdosta euroissa laskettuna hieman noussut.

Joten nyt olisi erittäin hyvä hetki poliitikkojen tarkastella myös sitä, että miten paljon meillä tulisi olla luomutuotannossa panoksia, jotta me saamme tuon jämähtäneen markkinaosuuden tyydytettyä?

Muutaman vuoden takainen maali siinsi vuodessa 2015, jolloin luomumyynnin arvon piti olla laskelmien mukaan jo 300 miljoonaa euroa ja tämänhän ei tule toteutumaan vuosikausiin. Tämä täydellisen uhkarohkea arvio tehtiin yhden vuoden luomumyynnin huikean kasvun perusteella ja silloin kuviteltiin, että se kasvu olisi pysyvää sorttia, joka vuosi vastaava kasvu vuosi vuoden perään.

Maailman tapahtumista löytyy tällainen huomio:

– Pohjois-Amerikassa luomumarkkinoiden kasvu on noin 10–12 prosenttia

Tämähän johtuu suuresti siitä, että kun nämä ilkeiden kapitalistien riistokaupat, jossa myydään tehotuotettua, myrkytettyä gmo-kuraa ajatteluun kykenemättömälle kansanosalle*, huomasivat luomun mahdollisuuden tuoda ilkeälle kapitalistille lisää rahaa, he kaappasivat todella halvoilla luomubrändeillä valtikan pois luomun erikoisketjulta Whole Foodsilta, jonka osakekurssi on laskenut kuin lehmän häntä:

* kursivoitu lause sisälsi ironiaa!





Amerikassa luomu alkoi mennä kaupaksi, kun ahneiden ja ilkeiden hirviökauppojen perusnimet  kuten Wal-mart, toivat markkinoille omat todella halvat luomubrändinsä ja löysivät tuottajat tuottamaan todella halpaa bulkkiluomua.

Mutta missäs se luomun idea silloin on, kun luomupaketin ainoa määräävä tekijä on hintalappu ja kaikki muu on häivytetty pois kuluttajan näkyvistä? Kauppa etsii ainostaan halvinta mahdollista tuottajaa tuottamaan kaupan luomun ja millään muulla ei ole mitään merkitystä!

Onkos Suomessa monta vapaaehtoista luomutuottajaa tällaiseen toimintaan? Kun kerran luomua halutaan yhä lisää ja lisää kauppoihin ja yhä halvemmalla ja halvemmalla hinnalla, jotta saataisiin sen myynti taulukoissa näyttämään hyvältä.

Vai oliko se luomu alkuperäinen idea aivan jotain muuta?

Joten siinä mielessä ihmetyttää se, että luomua koetetaan saada täällä markkinoitua sillä, että kun USA:ssakin sitä myydään niin ja niin paljon, eikä kerrota, että miksi myydään ja millä tavoin se on saatu aikaiseksi.