29. elokuuta 2015

Etsitkö luomuomenaa? Unohda tänä vuonna.

Tässäpä taas uutinen siitä, että miksi luomu on hyvin hankala ideologia, suorastaan vaarallinen ideologia elintarviketurvan suunnasta katsottuna:

Pihlajanmarjakoi iski omeniin

 

Poikkeuksellisen vähäiseksi jäänyt pihlajanmarjasato on tänä vuonna saanut pihlajanmarjakoin siirtymään vaihtoehtoisille elinapajille ja aiheuttanut päänvaivaa omenanviljelijöille.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton varapuheenjohtaja Toni Rahkosen mukaan pihlajanmarjakoita on esiintynyt omenatarhoilla tänä kesänä todella runsaasti. Tuholainen onnistuttiin kuitenkin torjumaan myrkyin heinäkuun alussa ennen toukkien kuoriutumista.

"Omenaa olisi aivan turha yrittää viljellä ilman kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Tällaisina vuosina tappiot omenaviljelyksillä olisivat hirveät, jos sitä mahdollisuutta ei olisi", Rahkonen toteaa.
Luomulakon lukijat arvannevat, että missä sitä mahdollisuutta ei ole ja te muut voitte nyt hetken miettiä, että mikäpä ideologia ei anna lupaa pelastaa satoa, vaikka täysi tuho uhkaisi, kun se nyt vaan ei ole sallittua.

Luomutuotanto on sellainen ideologia, että edes tällaisissa tapauksissa sadon pelastaminen ei ole mahdollista, vaan kategorisesti kielletään pelkästä kieltämisen ilosta ja siitä, että saadaan ylläpidettyä mielikuvia jostain.

Ajatelkaa mitä hirvittävää luonnonvarojen tuhlausta. Kerta kaikkiaan käsittämätöntä antaa sadon tuhoutua, vaikka se voitaisiin estää.

Luomutuotanto on pahoina vuosina kuin jokin uskonto, eli tuottaja voi vain rukoilla, että kaikki menee hyvin. Luomun ulkopuolella voidaan tehdäkin jotain, koska historia osoittaa, että rukoilu on kovin huono menetelmä saada mitään hyvää aikaiseksi tai estää tuhoa tai yhtään mitään.

Joten jälleen kerran yksi oikein hyvä syy olla kannattamatta tuotantomuotoa, joka antaa sadon tuhoutua, tuholaisten vallata tuotannon ja jättää kuluttajat saamatta tuotetta.

Ja voitte vain kuvitella, että ne luomutuottajat, jotka onnistuvat joko rukoilun tai hyvän onnen ansiosta saamaan muutaman luomuomenan markkinoille, että mikä niiden kilohinta tulee olemaan tällaisessa tilanteessa. Mutta tokihan sillä oma status nousee, jos on varaa sellaiseen arvoherkkuun.

 

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Hyvä luomulakkoilija,

Uskot varmasti olevasi varsin älykäs ja nokkela yksilö. Tuot esille luomutuotannon epäkohtia terävästi kuin pihlajanmarjan piikki lihassa. Mielestäsi kyse on huuhaasta, jonkinlaisesta uskonnosta joka aiheuttaa ihmisille ja koko yhtieskunnaalle vain haittaa. Koska tulet itse näkemään tämän kommentin ensimmäisenä ja päättämään sen päätymisestä nokkelalle sivustollesi pidän viestini lyhyenä: Haluaisin tietää miksi pidät tarpeellisena kritisoida näin voimakkaasti ihmisiä, jotka yrittävät elämässään tehdä valintoja puhtaamman ympäristön, eläinten hyvinvoinnin ja ihmiskunnan terveyden edistämiseksi? Heitä on vain kourallinen. Loput porukasta eivät ajattele muuta kuin omaa napaansa. Heille blogisi on ilahduttava "tieto" siitä, ettei minkään tarvitse muuttua. Tuleeko maailmasta tällä tyylillä parempi paikka? Oletko vaikuttamassa jotenkin positiiviseen muutokseen? Vai onko sinulla vain huono omatunto, ja pyristelet siitä irti syyttelemällä - sitä pientä vähemmistöä joka yrittää toimia paremman maailman puolesta - epätieteellisyydestä ja asiavirheistä?
Glyfosaatti on todettu todennäköiseksi karsinogeeniksi puolueettomien asiantuntijoiden toimesta. Monsantolla on jo riittävästi lobbareita huolehtimaan asian vesittymisestä poliittisten päätösten tasolla. Ei tarvita bloggareita kovasanaisesti vähättelemään löydöstä. Jos joku lähipiiristäsi sairastuu syöpään, kysy itseltäsi onko kyseessä pikkujuttu? Kannattaako tällaista ainetta todella levittää ympäristöön tällä mittakaavalla? Kun 11% suomalaisnaisista sairastuu rintasyöpään eikä kukaan tiedä miksi?
Luomutuotannolla voidaan elättää maailman väestö, jos se suostuu luopumaan lihansyönnistä. Samalla ratkeaisivat eläinsuojelulliset ongelmat ja tulisi järkevä askel kohti ilmastonmuutoksen torjuntaa. Hyvä herra luomulakkoilija, sinulla tuntuu olevan tarve tehdä jotain hyödyllistä. Pyydän, käytä energiasi rakentavasti, älä nälvi niitä muutamaa sinnittelevää maailmanparantajaa vaan tee jotain auttaaksesi heitä.
Hanna

Hanna kirjoitti...

?

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

>>> Uskot varmasti olevasi varsin älykäs ja nokkela yksilö. >>

En koe. Aivan tavallinen kuluttaja, joka päätti ottaa asioista selvää ja katsoa, että mitä löytyy luomun mainosten takaa.

Toimin aivan samoin kuin sijoittaessani rahaa pörssiosakkeisiin, eli en usko yhtiön kauniita mainospamflettejä, vaan avaan taseet, tilinpäätökset, toimintakertomukset, selvitän markkinatilanteen, seuraan minne raha virtaa, kuka ostaa ja kuka myy jne.

>> Mielestäsi kyse on huuhaasta, jonkinlaisesta uskonnosta joka aiheuttaa ihmisille ja koko yhtieskunnaalle vain haittaa. >>

Kyllä. Perustelut löytyvät blogini kirjoituksista. Luomu on huuhaata.

>> Haluaisin tietää miksi pidät tarpeellisena kritisoida näin voimakkaasti ihmisiä, jotka yrittävät elämässään tehdä valintoja puhtaamman ympäristön, eläinten hyvinvoinnin ja ihmiskunnan terveyden edistämiseksi? >>

Kannattaa ottaa asioista selvää ja tutkia huolellisesti, että mikä on oiekasti parempi vaihtoehto. Pelkkä yrittäminen ei riitä, jos se perustuu virheelliseen pohjatietoon. Luomun päästöt ovat paikoin jopa moninkertaiset järkevään tuotantoon nähden, joten luomulla ei puhtaampaa ympäristöä saada, vaan päinvastoin. Lisäksi luomun sallimat kemikaalit ovat osin vaarallisempia kuin modernit tuotteet.

EI kannata antaa kauniiden mainosten hämätä.

>>> Heitä on vain kourallinen. >>

Onneksi. Jos heitä olisi enemmän, se ei olisi hyvä asia, vaan se olisi planeetan sietokyvylle ikävä asia tuottaa ruokaa menetelmällä, jonka käyttö moninkertaistaisi maataloudelle tarvittavan pinta-alan. Minä haluan ennemmin tehokasta maataloutta, jonka avulla vapautetaan maata luonnolle maataloudelta. Sinä et halua, siinä on meidän ero.

>> Loput porukasta eivät ajattele muuta kuin omaa napaansa. >>

Höpsis. Minä itse koetan tehdä valintoja, joilla olisi oiekasti merkitystä lapsien tulevaisuudelle, enkä sellaisia valintoja, jotka näyttävät hyviltä paperilla, ei muuten.

>> Oletko vaikuttamassa jotenkin positiiviseen muutokseen? >>

Kyllä

>> Vai onko sinulla vain huono omatunto >>

Ei ole.

>> Glyfosaatti on todettu todennäköiseksi karsinogeeniksi puolueettomien asiantuntijoiden toimesta. >>>

Juu. Samoin kahvi, auringon ultraviolettisäteily, vuorotyö, useat lääkkeet jne jne jne jne. Kysymys on aina määristä, kuten auringonkin kohdalla. Sopivasti aurinkoa on hyvä asia, liikaa aurinkoa on paha asia.

Onko tällainen liian vaikea ymmärtää? Sopiva määrä hyvä, liika määrä paha. Helppo muistaa.

>>> Monsantolla on jo riittävästi lobbareita >>

Ei ollut hetki sitten, kun ei saanut aikeitaan läpi, vaan kilpailuviranomiaset estivät aikeet ym. Ei kannata uskoa ihan kaikkea p*skaa, mitä netissä lukee.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

>> Luomutuotannolla voidaan elättää maailman väestö, jos se suostuu luopumaan lihansyönnistä. >>

No mistäs se paska saadaan pellolle? Lisäksi luomu romahduttaa sadot, niin minä en halua nähdä maapalloa pelkkänä peltona, vaan minä haluan nähdä tehokasta maataloutta sekä enemmän luontoa. Toivottavasti visiosi eivät koskaan toteudu.

>>> Jos joku lähipiiristäsi sairastuu syöpään, kysy itseltäsi onko kyseessä pikkujuttu? >>

Todennäköisesti itse sairastun syöpään jossain välissä elämääni ja tänäkin päivänä minussa on solutasolla alkanut useita syöpiä, mutta elimistö on ihmeellinen. Äitini sairasti juuri syövän ja parani, kiitos lääketieteen, ei huuhaan.

>> Kun 11% suomalaisnaisista sairastuu rintasyöpään eikä kukaan tiedä miksi? >>

Kannattaa mieluummin selvittää, että mistä se johtuu kuin huiskia sinne tänne. Glyfosaatti ei sitä aiheuta mitä suurimmalla todennäköisyydellä.

Suomessa tutkittiin juuri mittavalla tavalla työperäisiä sairauksia ja voin kertoa sinulle, että maanviljelijöillä oli yksi syöpä, joka selkeästi lisääntyi verrattuna muihin ammatteihin.

Kyseessä oli ihosyöpä kasvoissa, etenkin nenän alueella, joka syntyy liiasta auringon ultraviolettisäteilystä.

>>> Pyydän, käytä energiasi rakentavasti, älä nälvi niitä muutamaa sinnittelevää maailmanparantajaa vaan tee jotain auttaaksesi heitä. >>

Kyllä. Kun luomutuotannon miljoonat, kymmenet miljoonat tukieurot siirretään johonkin hyödylliseen, se tekee oikeasti hyvää kaikille.

Jos tuollaista turhuutta haluaa harrastaa, niin toki sitä saa omalla rahalla harrastaa niin paljon kuin huvittaa. Nyt minäkin joudun sitä verojen muodossa tukemaan, vaikka en sitä näe tarpeellisena, vaan lähinnä turhuutena, suunnattuna kaupunkilaisille, joilla on liikaa rahaa ja ilmeisesti myös vapaa-aikaa.