Statushaukka osoittaa olevansa muita parempi syömällä luomua
Yhtiökokouksessa tarjoiltiin silloin kahvia ja korvapuusteja. Nuori juppipariskunta saapui huoneeseen, mies totesi ilahtuneesti:
- Kiva, beigeleitä!
Joskus viime vuosisadalla vasemmiston piirissä esiintyi teoria, että köyhien rikastuminen hävittää erot yhteiskuntaluokkien väliltä. Varakkuudella pröystäily jää historiaan siinä vaiheessa kun niukkuuskin: kun kaikilla on rahaa silinteripyttyihin, tarve esitellä rahoja silinteripyttyjen muodossa häviää.
Näin ei käynyt. Ihmiset haluavat aina tehdä eroja toisiinsa. Kun perustarpeet on tyydytetty, ylimääräinen raha menee vaurauden osoittamiseen. Ero on ehkä vaivihkaisempi kuin silinteripytyn ja villapipon välillä mutta silti ratkaiseva. Kaikilla voi olla oma auto, mutta toisilla se on kolarikorjattu Corolla ja toisilla Mersu. Kummallakin pääsee kyllä paikasta toiseen, mutta mutta...
Elämä on, kuten paras teatteri, statuskamppailua. Statushaukat käyttävät varoja ja energiaa kohotakseen tavallisen yläpuolelle, sen mainostamiseen, että he ovat parempia kuin tavalliset. Sen sanominen suoraan loukkaa tasa-arvontajuamme, mutta ymmärrämme sen silti: esimerkiksi työpaikkaa tai puolisoa on vaikea saada, ellei ole parempi kuin muut tarjokkaat.
Mitä statushaukat syövät?
Kaikilla meillä on varaa syödä vatsamme täyteen kolme kertaa päivässä, mutta lautasen sisältö vaihtelee. Miten osoittaa olevansa vähän parempi, vähän edellä aikaansa ja suuria massoja?
Ruoan pitää tietysti olla kalliimpaa ja harvinaista. Mutta emme syö rikkaita liharuokia kuten [Buddenbrookit], koska olennainen keino todistaa olevansa korkeasti valistunut on noudattaa yliopiston oppeja, ja ne kehottavat nyt karttamaan eläinrasvaa ja lihaa. Margariini on voita halvempaa, mutta se onnistuttiin lanseeraamaan korkeastatuksisena edistysaskeleena: kouluttautuneet kaupunkilaiset adoptoivat sen, ja siitä tuli näin statuseron luoja rahvaanomaiseen voihin verrattuna.
Mutta lopulta ravintoarvotkin ovat sivuseikkoja. Ranskanleipä muovipussissa on huomattavasti "matalampaa" ruokaa kuin artisaanin leipoma puu-uuniciabatta, vaikka ravintoarvot ovat samat. Nakki on statukseltaan alhainen, mutta muuttuu "korkeaksi", jos se on luomuraakamakkaran muodossa.
Luomu, hidas ruoka, artisaaniruoka ovat keinoja osoittaa, ettei tässä mitään tavallisia taatelintallaajia olla. Myös lähiruoka on nyt muodikasta, mutta toisaalta korkeastatuksiset ihmiset haluavat mainostaa avoimuuttaan ja matkailukykyään eksoottisilla maailmanruoilla. Prosciutto on ollut pitkään hienompaa kuin paras saunapalvikinkku. Toisaalta italialainen keittiö on vanha juttu siinä vaiheessa kun tavallinen kansa tunnistaa viisi eri makaronia nimeltä. Statushaukat siirtyvät aina alta pois uusiin keinoihin, joilla viestittää eliittisyyttään. Kaakkoisaasialainen ruoka taitaa esimerkiksi olla nyt valumassa eliittiruoasta massoille Farang-ravintolan menestyksen myötä. Kaikkein uusinta kuuminta hottia en tiedäkään, koska en taida olla tarpeeksi eliittiä. Onko se nakkisämpylän naittaminen hummerin ja samppanjan kanssa vai menikö se jo?
Ihmiskunta toimii siis kuten nuori, joka hylkää lempibändinsä heti kun se on "myynyt itsensä", eli kun muutkin kuuntelevat sitä. Juostaan aina uuteen ja coolimpaan. Status on nollasummapeli: yhden voitto on aina toiselta pois.
Ruoka statuskamppailuna selittää myös, miksi ihmisiä ärsyttää niin suhteettomasti se, että joku on tarkka ruokavaliostaan. Siis nirsoilee vaikkapa karttamalla gluteenia tai lihaa. Kun luulee olevansa muita parempi.
Tai kun joku juppi kutsuu korvapuustia bageliksi.
Tässä minusta kerrottiin luomun ongelma, eli se on ollut, on ja tulee olemaan hyvin pienen piirin erottautumiskeino, eikä siitä koskaan tule sellaista, että se kaikille kelpaisi, etenkään nykyisillä hinnoilla.
Ja kun sen hinta laskee samalle tasolle kuin muunkin ruuan, niin kuka sitä enää tuottaa, jos siitä ei saa ylimääräistä?
Eli joko kuluttajat eivät osta, tai tuottajat eivät tuota.
Sellaisen kortin varaan päättäjämme ovat päättäneet satsata miljoonia miljoonien perään.
Ja mitä alemmas luomun hinta painuu, sitä enemmän tuottajille pitää pumpata ylimääräistä rahaa, jotta he suostuvat luomua tuottamaan, kuten on jo nähtävissä. Osa luomuväestä jo itsekin myöntää sen, että ilman uusia tuottajille lahjoitettavia miljoonia euroja emme tule saamaan riittävästi tuottajia tuottamaan luomua, että täysin älyttömät luomualahaaveet toteutuisivat. Ja sitten kun ne sattuisivat toteutumaan, ei sitä kuitenkaan osteta kuin ehkä jollakin kahdella prosentilla ruuan kokonaiskulutuksesta.
Joko hinta on perusmatille ja -maijalle liian kova, jolloin pieni piiri ostaa, mutta vastaavasti tuotantoon edes jossain suhteessa olevana tuottajamäärä saa kohtuukorvauksen.
Tai hinta on sama, jolloin tuottajat eivät sitä enää tuota, ainakaan korkean kustannustason maissa, vaan luomua tuotetaan sitten siellä, jossa sitä pienin kustannuksin kyetään tuottamaan meidän markkinoillemme.
Mutta ne joita luomu kiinnostaa, niin nyt äkkiä staushaukkailemaan, huomenna se voi olla liian myöhäistä, tai sitten pitää keksiä jokin toinen statuselementti, jolla omaa ylemmyyttään voi korostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti