4. kesäkuuta 2014

Luomupossun onnellinen elämä?

Ja tässäpä se sitten tuli:

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi salakuvattua videota luomusikalasta

 

Yhdistyksen mukaan videolta paljastuu, etteivät eläinten olot ole käytännössä paljoakaan parempia luomutiloilla kuin tavanomaisessa tuotannossa.

– Eläimen kannalta luomutuotannon muutama kymmenen neliösenttiä enemmän ei ole kovin merkittävä parannus, sanoo järjestön jäsen Kristo Muurimaa.

Järjestön mukaan eläinten olot olivat luomutilallakin ankeat ja ahtaat, eikä niille ollut tarjolla virikkeitä. Videolla on nähtävissä, että useilla sioista on rikki purtuja ja verta vuotavia häntiä. Osa eläimistä oli aktivistien mukaan suljettu erilliseen aitaukseen, osan ollessa muiden sikojen seassa.

Luomutuotannon kannalta tällaiset asiat ovat todella kiusallisia jo siksikin, koska Suomessa on luomusikaloita vain parikymmentä, niin jotenkin sitä luulisi, että edes niin pienellä määrällä pystytään sekä valvomaan, että tuottamaan kuten säännöt edellyttävät, mutta eipä onnistu.

Eläimen kannalta luomutuotannon muutama kymmenen neliösenttiä enemmän ei ole kovin merkittävä parannus.

Miten tällainen on voinut päästä tehokkaasta luomuvalvonnasta läpi?

Mutta onneksi mainosten mukaan näin ei ole ja hintaakin tämän johdosta saa pyytää tuplaten.

Kuinka kauan luomuhuijaus vielä uppoaa kuluttajiin?

Luomun takeena piti olla valvonta ja säännöt, mutta ovatko ne vain mainoslauseita?

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No eipä oo sen kauniimpaa katseltavaa kuin "tehotuotannossa". Oikeestaan rumempaa. Tehosikaloissa on yleensä siistimpää ainakin.