Olen mielenkiinnolla seurannut
Espoon luomuäitien aloittamaa keskustelua kouluruuasta ja siitä, että mitä kaikkea kamalaa päiväkoti- ja kouluruoka maailmassa aiheuttaa ja juuri heidän lapsilleen. Osa Laatua lasten lautasille -ryhmän jäsenistä on päässyt eri medioihin kertomaan mielipiteitään ja haukkumaan heidän lapsilleen tarjottua, yhteisillä rahoillamme tehtyä ruokaa ja sitä, että miten tämä ruoka jopa sairastuttaa heidän lapsensa ja saa oireilemaan mitä erilaisimmin tavoin.
Omalta osaltani voin sanoa, että kouluruoka ei saa omia lapsiani oirehtimaan eikä sairastumaan millään tavoin. Toki he joinain päivinä motkottavat kouluruuan sisällöstä, kuten lähes jokainen lapsi/teini taitaa jossain välissä tehdä, mutta en ole huomannut vatsaoireita, en haavaisia ihottumia polvitaipeissa, en väkivaltaista käytöstä, en stressaantumista, en huonoja koetuloksia, enkä mitään muutakaan ihmeellistä, vaikka he syövät kouluruokaa viitenä arkipäivänä viikossa.
Harmi vain, että minun lapsieni ja minun henkilökohtaisilla kokemuksilla ei ole mitään virkaa, koska minä koen väärin, mutta jos minä kokisin lapsieni oireilevan kouluruuasta, niin sitten minun kokemuksillani olisi arvoa ja minua kuunneltaisiin myös tuossa ryhmässä ja voisi käydä jopa niin hyvä tuuri, että kirjoittamaani viestiä heidän facebook-ryhmäänsä ei poistettaisi viiden minuutin sisällä sen kirjoittamisesta.
Asiaan voi olla vaikutusta sillä, että kodissamme kouluruokaa ei mollata vanhempien toimesta, vaan aina jos kouluruuasta on puhetta, siitä koetetaan puhua myönteisessä sävyssä, silloinkin kun lapsien mielestä kouluruuan sisältö ei ole vastannut odotuksia. Yleisellä tasolla ongelmia on eniten siinä, että tykkäämäänsä ruokaa ei saa ottaa niin paljon kuin haluaisi ja sitten on joitain ruokia, joista ei vain tykkää. Ryhmäpaine tykätä tai olla tykkäämättä jostain ruuasta tuntuu kuitenkin olevan aika kova.
Laatua lasten lautasilla -ryhmässä puhutaan paljon siitä, että yksilön omat kokemukset ovat kaiken mitta, mutta sillä on rajansa, sillä kun eräässä lehdessä taannoin haastateltiin lapsia päiväkotiruuasta, niin lapsilla ei tuntunut olevan asiassa valittamista, joten se oli väärä henkilökohtainen kokemus Laatua lasten lautasille -äitien mielestä, eli lasten mielipiteet tyrmättiin täysin. Oli todella alhaista journalismia mennä kysymään lapsilta, että onko ruoka päiväkodissa hyvää, kun asiaa pitää tietenkin kysyä äideiltä, jotka eivät syö ruokaa päiväkodissa, sillä .... no perusteluita on loppupeleissä aivan ymmärtänyt.
Eli äitien mielipiteet ovat tärkeämmässä roolissa, eikä suinkaan lasten, jotka sitä ruokaa kuitenkin syövät. Tämä on minusta hyvin outoa, mutta tämä toisaalta selittää asioita paljon.
Sen verran muistan jotain ihmisen psykologiasta, että varmasti saisin lapseni oirehtimaan kouluruuasta mitä moninaisimmin tavoin. Jos aamusta iltaan haukkuisin kotona kouluruokaa lasteni kuullen, varmasti lapseni oppisivat ajattelemaan samoin kuin minä. Lapset oppivat vanhempiensa ajatukset hyvin nopeasti asiassa kuin asiassa. Lapset oppivat aikuisena harrastamansa liikennekäyttäytymisen omilta vanhemmiltaan, samoin kuin suhtautumisen ruokaankin.
Jos voivottelisin kovaan ääneen aamulla lapseni kovaa kohtaloa, kun hän joutuu nyt taas lähtemään kouluun tai päiväkotiin syömään kauheaa myrkkyruokaa, joka saa hänen vatsansa sekaisin, niin minulla on aika varma käsitys siitä, että kun koulupäivän jälkeen kysyisin lapseltani asiaa, hän olisi varmaan tuntenut koulussa ruokailun jälkeen vatsanväänteitä, ja kun hetken asiaa yhdessä pohtisimme, olisimme varmaan sitä mieltä, että sen aiheuttajan on pakko ollut olla kouluruoka.
Riittävästi lastani manipuloimalla saisin lapseni vatsan sekaisin jo mainitsemalla ohimennen, että huomenna on taas koulupäivä.
Voisin jopa epäillä, että tällä asialla on hyvin suuri merkitys siihen, että suurin osa lapsista ei oireile koulu- tai päiväkotiruuasta yhtään mitenkään, vaan "sairastuneita" lapsia on äärettömän pieni joukko, joskin heidän äitinsä ovat hyvin kovaäänisiä, kuten asiaan kuuluu. Vai pitäisikö puhua sairastuneista äideistä, jotka siirtävät sairautensa lapsiinsa? Se lienee ainakin todistettu, että netistä lukemansa "tiedon" avulla voi sairastuttaa itsensä.
Jussi Riekki kirjoitti näiden äitien tietolähteistä hienon kirjoituksen blogissaan muutama päivä sitten, eli nämä ihmiset puolustavat lapsiensa voin syöntiä sellaisilla tieteellisillä tutkimuksilla, jotka itse asiassa kehottavat vaihtamaan kovat rasvat pehmeisiin rasvoihin, eli sillä tasolla tässä liikutaan. Joten espoolaisäidit ovat täysin selkeästi sairastuttaneet itsensä netistä löytämillään tahattomilla väärinymmärryksillä.
Lapsi ei halua tuottaa vanhemmilleen pettymystä, eikä halua kokea, että oma äiti tai isä olisi väärässä, vaan hän taatusti kokee kaikki ne asiat, joita vanhemmat haluavat hänen kokevan. Jos äiti on sitä mieltä, että lapsella menee maha sekaisin kouluruuasta, niin kyllä lapsi tämän äidilleen kertoo, kun sitä lapselle riittävästi hokee.
Se, että espoolaisäidit ovat keksineet kouluruuan syyksi kaikkiin perheensä ja lastensa ongelmiin, ei ole mikään yllätys, sillä jostain muualta sen syyn on aina pakko löytyä, kuin omasta käyttäytymisestä tai oman kodin olosuhteista ja ilmapiiristä. Syyn pitääkin olla aina muualla kuin siinä, että mitä itse tekee. Ei kukaan halua nähdä ongelmia omassa toiminnassaan tai oman kotinsa hallinnassa.
Kun autoilija ajaa ylinopeutta ja jää kiinni, niin lähes kaikki keksivät syyn ylinopeudelle jostain muualta kuin ratin ja penkin välistä. Kun saadaan pysäköintisakko, niin sama tilanne.
Elintapasairaudet johtuvat siitä, että ihminen on itse toiminut väärin ja aiheuttanut itselleen ongelmia, mutta tänä päivänä tilanne on se, että tällaiselle ihmiselle on hyvin paljon kuiskuttelijoita, jotka haluavat saada hänet uskomaan, että hänessä ei ole ollut mitään vikaa, vaan syy hänen sairastumiselleen on jossain muualla ja kun ostat minun kirjani, niin saat tietää syyllisen.
Itseoppineet gurut ja erilaiset itseoppineet "google-hyvinvointivalmentajat" ovat ymmärtäneet sen, että ihminen haluaa kuulla syyn olevan jossain muualla kuin omassa toiminnassaan, niin he kertovat auliisti sen, mitä mahdollinen asiakas haluaa kuulla.
Joten oman terveytensä omilla valinnoillaan pilannut tarttuu täkyyn, ostaa kirjan ja saa murskaavat todisteet sille, että hän itse ei olekaan omilla valinnoillaan saanut itselleen elintapasairautta, vaan sen on tehnyt joku muu ja hän itse on syytön tapahtuneeseen ja tämän jälkeen hän alkaa julistaa kirjan ilosanomaa muillekin.
Kun lapsi on ärtynyt, hänen vatsansa on sekaisin ja hän näkee yöllä painajaisia, syy ei ole tietenkään se, että perheen vanhemmat istuvat lähes koko hereilläoloaikansa facebookissa ja keräävät huhupuheita ja muuta "tietoa" kouluruuan aiheuttamista ongelmista lähipiirinsä lasten vanhemmilta.
Lapsen koulupäivän jälkeen äidin tehtävät ovat edelleen pahasti kesken ja lapsi istuu Playstationin ääreen pelaamaan kolmeksi neljäksi tunniksi, jotta äiti saa ristiretkensä tehtyä sen päivän osalta. Sen jälkeen alkaa perheen yhteinen ajanvietto ja iltapalapöydässä keskustellaan vaikkapa siitä, että mitähän vaikeuksia tänään oli suolen kanssa, jotta saataisiin facebook-ryhmään uutta aineistoa ja etenkin niitä uusia tykkäyksiä ja jospa niitä tulisi jopa niin, että päästäisiin seuraavalle tuhatluvulle, koska se kertoisi siitä, että olemme oikealla tiellä.
Aamun Hesari tarjosi ajatuksia tähänkin aiheeseen liittyen:
"Ortoreksiaa esiintyy tunnollisilla ihmisillä, jotka haluavat muutenkin elää kunnollista elämää. He tekevät sen sitten myös ravitsemustiedon avulla", sanoo Syömishäiriöliiton toiminnanohjaaja Ritva Näräkkä.
Pahimmillaan sairastunut kokee syyllisyyttä melkein kaikesta syödystä ruuasta.
"Ihmiset kantavat mukanaan vuosikymmenten aikaisia trendejä päällekkäin niin, että kaikki syöty ruoka on jostain näkökulmasta haitaksi. Hiilihydraattien ja rasvan pelko näkyvät yhä. Toisaalta dieetistä toiseen vaihtavat elävät jatkuvassa etsintävaiheessa", Mäkelä kuvailee.
Kaikkialta tulviva ravitsemustieto voi vaikeuttaa myös syömishäiriöön sairastuneen toipumista. Hän tuntee harvoin houkutusta kultaista keskitietä kohtaan.
"Riippumatonta tietoa ei ole vaikeaa saada, mutta se saattaa olla sieltä tylsimmästä päästä. Sitä ei ehkä haluta uskoa, koska vaihtoehtoisia tietolähteitä on niin paljon", Näräkkä pohtii.
Eniten minua säälittää ja huolestuttaa espoolaisäitien lapset, joihin äidit takovat omat syömishäiriönsä, ennakkoluulonsa ja netistä löytämänsä huuhaan, joilla ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa.
