Kelpaako luonnon muona mihinkään?

Esko Valtaojan ansiokas kirjoitus Duodecim-lehdessä on tuottanut paljon keskustelua etenkin sen osalta, että Esko Valtaoja lyttäsi luonnon tarjoaman ravinnon, eli luonnon antimet lähes täysin.

Riittääkö ruokaa kaikille?

 

Valtaoja kirjoitti vastauksena professori Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan nimen toteamukseen, että eipä juuri yhtään mihinkään. Tämä kommentti on ollut vastatuulessa, sillä kuitenkin luonnon antimet ovat ravinteikkaita, sekä terveellisiäkin ja niitä tulisi enemmän hyödyntää, joten miksi ihmeessä tällainen kommentti? Tosin Valtaoja itsekin totesi, että ei ole mitään syytä olla lähtemättä virkistävälle ruuankeruumatkalle syksyiseen luontoon, mutta miksi näin ikävä kommentti luonnon muonasta?

Itse ajattelisin, että tässä ajatuskehitelmässä lähdetään liikenteeseen luonnosta saatavan ruuan energiasta, ei niinkään sen suojaravinteista yms asioista. Tapani mukaan otin hieman asioista selvää ja Suomestakin löytyy taho, joka on asiaa paljon tutkinut ja tämä kirjoitukseni perustuu sen tahon tuottamaan tietoon luonnon muonasta.

Tukeudun tällä kertaa Suomen Puolustusvoimiin ja sain käsiini Luonnonmuonaohjeen vuodelta 1985 (Lumo1985), joka selventää hyvin paljon sitä, mitä Esko Valtaoja ajoi takaa. Lumo pitää sisällään erittäin paljon tutkittua tietoa luonnosta saatavasta ravinnosta ja se on tietenkin sotilaalle elintärkeää tietoa, jos hän joutuu luonnon armoille.

Lumon sisältö lyhyesti alkuun tiivistettynä on se, että mikäli et saa hankittua ravinnoksesi lihaa tai kalaa, on sinulla jo muutaman viikon jälkeen hyvin tukalat oltavat ja siksipä kirja keskittyy antamaan hyvin seikkaperäisiä ohjeita kalastukseen ja metsästykseen. Ohjeet ovat kuitenkin osin sellaisia, että niitä ei saa rauhan aikana luonnossa toteuttaa, joten niiden esittelyn jätän pois. Ohjeessa opetetaan kalastamaan esimerkiksi käsikranaatilla tai polkumiinalla, joten ohjeet ovat lähinnä yksittäiselle sotilaalle äärimmäisissä poikkeusoloissa, kuten ohjeessa kerrotaankin.

Aluksi ohje perehdyttää hyvin ihmisen fysiologiaan ja aineenvaihduntaan eri tilanteissa. Ihmisen perusaineenvaihdunta, eli se, paljonko ihminen kuluttaa hengittämiseen, solujen uudismuodostukseen ja muihin välttämättömiin elintoimintoihin, ilman mitään fyysistä ponnistelua, on noin 1500 kcal päivässä, kun henkilö on 65  kiloa painava ja 160 senttiä pitkä.

Tarvitsemme 3000 kcal (pitää sisällään tietenkin perusaineenvaihdunnan 1500kcal) päivässä jo vaatimattomaan fyysiseen ponnisteluun ja siihen vielä toinen mokoma lisää, jos olet sotilaana tilanteessa, että sinun on esimerkiksi vetäydyttävä henkesi edestä umpihangessa hiihtäen.


Täydellisellä paastolla sotilas kykenee toimimaan fyysisesti aktiivisena muutaman päivän, kuitenkin alle viikon, mikäli vesihuolto pelaa.

Ihminen tulee toimeen noin kuukauden 1500 kcal päivittäisellä energiansaannilla, vaikka joutuisi hieman fyysistä ponnistelua tekemään ja tässä auttaa oma rasvakudos, mutta kun se on käytetty, on energiaa saatava jo ponnistelun kuluttama määrä.

Perusaineenvaihdunta kuitenkin vaihtelee yksilöstä toiseen jopa 20 % ja tähän vaikuttaa lihasmassa yms tekijät. Lisäksi jo pelkkä pieni kuume nostaa elimistön energiankulutusta melkoisesti.

Kävely lisää elimistön energiankulutusta noin  200-500 kcal tunnissa ja niin edelleen.

Tässä perusfaktat elimistön kulutuksesta ja nyt siirrymme luonnon antimiin ja siihen, että miten me pärjäisimme, jos nykyiset pitkälle jalostetut lajikkeet joutuisimme korvaamaan omin käsin poimien luonnosta.

Lähestymme asiaa nyt vegaanin näkökulmasta, eli jätämme lihan ja kalan pois ja mennään vain kasvikunnan tuotteilla. Lisäksi metsästäminen on erittäin ammattitaitoa vaativaa, vaikka sinulla olisi käytössä nykyaikaiset aseet ja jos joutuisit hankkimaan lihasi ansalangoilla yms menetelmillä, niin sitten se vasta asiantuntemusta vaatisikin. Mutta olisi hauskaa nähdä, että miten kaupunkilainen saisi liharuokaa metsästä, jos hänet sinne ummikkona aseen kanssa jätettäisiin. Haulikko käteen ja taskut täyteen ammuksia ja pitäisi itse metsästää ruokansa, niin miten kävisi?

 Kotimaisia metsästä löytyviä marjoja pitäisi löytää noin 1.2-3 kiloa vuorokaudessa pelkästään perusaineenvaihdunnan energian turvaamiseksi.

Ja sitten tulemme siihen ongelmaan, eli hyötysuhteeseen, sillä jokainen marjametsällä käynyt tietää sen, että saadakseen 3 kiloa vaikkapa puolukkaa, on metsässä tarvottava usein pitkiäkin matkoja ja se taas polttaa energiaa ja sen energian eteen olisi taas löydettävä kilokaupalla uusia marjoja ja se taas polttaa energiaa..... ja noidankehä on valmis.

Marjat ovat kuitenkin energialtaan suhteellisen kaloririkasta, jos niitä vertaa sieniin, sillä sieniä olisi löydettävä perusaineenvaihdunnan tarpeisiin noin 3.5-5 kiloa päivässä. Jokainen sienimetsällä käynyt tietää, että 5 kiloa sieniä on melkoinen määrä kerättäväksi. Sienissä on vielä hyvin suuri ongelma, eli myrkyllisiä sieniä on paljon. Tappavia on vain kourallinen, mutta myrkyllisiä jo kymmenittäin ja epäilyttäviä hyvin suuri määrä, joiden turvallisuus etenkään perusenergian tyydyttämisen vaatimina määrinä ei ole taattu ensinkään.

Sienissä pitää siis olla erittäin hyvä lajituntemus ja hyvät tiedot sienien kasvupaikkavaatimuksista, eli myös paikallinen maasto täytyy tietää hyvin, jotta homma kannattaisi edes jotenkin energian hyötynäkökulmasta käsin.

Sitten meillä on tietenkin vaikka ruohokasveihin kuuluva rautapitoinen pinaatti, mutta pinaattia pitäisi syödä jo yli 7 kiloa päivässä, jotta saisimme energiaa pelkästään perusaineenvaihduntaa varten. Kukaan ihminen ei vain taida kyetä ahtamaan itseensä seitsemää kiloa pinaattia, vaikka kuinka olisi nälkä.

Sitten on vaikkapa leskenlehtiä yms, joita luonnosta löytyy paljon, mutta ongelma on se, että niistä useat ovat lievästi myrkyllisiä, joten ne kävisivät vain pienenä lisukkeensa.

Kasvien juuret tarjoaisivat energiaa jonkin verran, mutta ongelmia löytyy sieltäkin, sillä vaikkapa kurjenmiekalla on hyvin perunamaiset juuret, eli ne näyttäisivät ruokaisilta, mutta niitä ei voi myrkyllisyytensä vuoksi ruuaksi käyttää.

Menneiden vuosien suosikkia pettua, eli männyn nila ja jälsikerrosta tarvittaisiin perusaineenvaihduntaan noin 1.5-2 kiloa, mutta sen nauttiminen tuollaisena määränä on vaikeaa ja ihmisen terveydelle epäedullista, joten sekin käy vain lisukkeeksi.

Islanninjäkälää pitäisi syödä noin 2.5 kiloa perusaineenvaihdunnan tarpeisiin, mutta jäkälääkään ei saa missään nimessä syödä sellaisenaan, vaan sitä on pidettävä ensin 1 % soodaliuoksessa noin 1-5 vuorokautta jäkälähappojen poistamiseksi. Emäskäsittelyn jälkeen se on vielä keitettävä, huuhdottava ja valutettava, ennen kuin se voidaan prosessoida vaikkapa jauhoksi.

Poronjäkälää ei saa käyttää ihmisravinnoksi missään tilanteessa, sillä se sisältää hyvin paljon ihmiselle haitallisia aineita.

Joten jos koostaisimme aterian niin, että kolmannes olisi marjoja, kolmannes sieniä ja loput sitä sun tätä, niin jotta saisimme perusaineenvaihdunnan vaatiman energian päivässä täyteen, ruokalista yhdeltä päivältä voisi näyttää tältä:

-0.8 kiloa puolukkaa.
-1,7 kiloa keltavahveroita.
- 2.3 kiloa pinaattia

Eria asia sitten on, että kuinka paljon elimistömme kuluttaisi energiaa, ennen kuin tuo määrä olisi edessämme valmiina nautittavaksi.

Ja sitten vertailun vuoksi lihasta saatava energia. 1 kilo hirveä pelkästään riittää perusaineenvaihdunnan tarpeisiin. Riekkoa tai lokin munia riittää 0,8 kiloa. Ankeriasta tarvittaisiin vain 0,3 kiloa ja muikkua 1.32 kiloa.

Joten ajattelisin niin, että Esko Valtaoja lähestyi asiaa energian saannin näkökulmasta käsin, eikä suinkaan lytännyt luonnon antimia, jos ne ovat meidän ruokavaliomme lisukkeena ja täydennyksenä.

Luomua kehitetään! Vai kuinka?

Lueskelin Ruralia-lehteä 1/2011 ja se herätti minussa muutamia kysymyksiä.

Ruralia-lehti

 

Kyseessä on siis Helsingin yliopiston alaisuudessa olevan Ruralia-instituutin julkaisu ja sieltä poimin teille muutamia kohtia tyypilliseen tapaani, eli sieltä täältä ilman mitään logiikkaa ja aloitan tästä:

Ruralia-instituutissa on tehty määrätietoista yliopistollista luomun kehittämistyötä jo yli 20 vuotta.

- Tämä on helppo todeta, kun tarkastelee vuosien aikana toteutettuja luomuhankkeita, -koulutuksia ja -julkaisuja, vahvistaa professori Pirjo Siiskonen Ruralian Mikkelin yksiköstä.

Jaahas, on pakko todeta hieman skeptisyyttä ajatuksissani. Minä kun henkilökohtaisesti ajattelisin, että me näkisimme luomusadoista tämän määrätietoisen yliopistollisen luomun kehittämistyön hedelmät, mutta jostain mystisestä syytä emme näe.

Luomusato vuonna 2012

 

Kun me katsomme sitä tärkeintä, eli sitä, mitä luomutuotannon mukainen puuhastelu tuottaa lautasillemme, ei ole mitään havaittavissa olevaa jälkeäkään yliopistollisesta luomun kehittämistyöstä 20 vuoden ajalta, vai miten muuten on luomutuotannon umpisurkeat sadot edelleen selitettävissä?

Viime kesä oli tuotannollisesti hyvin vaikea maatiloilla, etenkin kostea syksy, mutta tavanomaisilla tiloilla lyötiin silti ennätyksiä esimerkiksi rukiin osalta (ensimmäistä kertaa keskisato oli yli 3000kg/ha) ja luomutuotannossa kaikki oli lähes sitä samaa surkeutta, mitä on jo nähty vuosi vuoden perään.

Ruraliassa on toteutettu vuosien varrella yli 60 luomualan tutkimus- tai kehittämishanketta.

Ja anteeksi, että häiritsen omahyväistä luomuista selkääntaputtelua, mutta missä se näkyy? Onhan ne hienoja numeroita, että oikein 60 luomualan tutkimus- tai kehittämishanketta on toteutettu, mutta miten tämä maaginen luku 60 kappaletta hankkeitä näkyy käytännössä?

Vuonna 1991 Ruralia-instituutissa toteutettiin ensimmäinen Luonnonmukaisen maatalouden täydennyskoulutusohjelma Jukka Rajalan johdolla. - Siitä lähtien meillä on toteutettu pitkiä kursseja ja koulutusohjelmia, lyhytkursseja ja avointa yliopisto-opetusta, kertoo Siiskonen.

Eli ei kuitenkaan voi vedota siihen, että kun se luomu on niin vaikeaa ja pitäisi sitä koulutusta harrastaa, vaan kas kummaa, sitä on harrastettu jo vuodesta 1991 saakka ja se näkyy käytännössä miten?

Instituutin avoimen yliopiston luonnonmukaisen maatalouden opetus palkittiin vuonna 1997.

Tämä uskomattoman tasokas koulutus on saanut jo oikein palkintojakin ja se näkyy missä? Siinä tarjonnassa, mitä jo 9 % osuudella jylläävä luomutuotanto tuottaa lautasillemme, vai miten se näkyy?

Ruralian erityisvahvuuksia luomussa on vahva yrittäjäyhteistyö. Vuosien varrella on
jalostettu tutkimustietoa käytännön sovellutuksiksi luomualan yrittäjille.

Tällaista täysin merkityksetöntä sanahelinää on kovin vaikea uskoa todeksi sen perusteella, mitä todellisuus meille tuottaa. Uutiset tuottavat meille kiihtyvällä tahdilla uutisia siitä, että luomu ei menesty, koska kenttä on sekaisin ja tuotteet eivät tavoita jatkojalostajaa, kuluttajasta puhumattakaan.

Kuitenkin luomuväki tuottaa itseään kehuavaa materiaalia siitä, kuinka tutkimusta on ollut jo vuosikymmeniä ja se on tuottanut meille käytännön sovelluksia, sekä kultaa ja mirhamia.

Voi hyvä tavaton sentään ja me veronmaksajat joudumme kustantamaan tämän käsittämättömän pelleilyn.

Luomu menettää vetovoimaansa

Tuore uutinen (29.12.2012) Britanniasta kertoo luomun nykytilasta ja sen vetovoiman sulamisesta:

Organic food loses its appeal – but ethics rule at the checkout

Pääkohtia lyhyesti:

Kävele supermarketissa ja huomaat, että hinnakkaat luomuhedelmät sekä luomuvihannekset ovat saaneet hyllytilaa huomattavasti vähemmän, sekä ovat vähemmän mainostettuja kuin aiemmin.

Luonnonmukaisen luomuruuan kysyntä on romahtanut yli viidenneksen siitä kun taantuma alkoi -enemmän kuin mikään muu eettisen sektorin myynti, kertoo tuore julkaistu raportti.

Kuitenkin Reilu kauppa ja  kestävän kehityksen kala ovat nousseet huomattavasti

Yhdistynyt kuningaskunta on ainoa paikka maailmassa, jossa luomun romahdus on tapahtunut, kun muualla maailmassa on luomu edelleen vahvassa kasvussa.

Uutinen ei ole aivan ajan tasalla, sillä esimerkiksi Pohjoismaista Ruotsissa luomu ei ole enää missään kasvussa, vaan jopa laskussa, eikä Suomenkaan luomumyynnin tasosta vielä kannata vetää lippua salkoon. Mutta Suomi ja Ruotsi ovat markkina-alueina täysin marginaalisia, joten eipä täkäläinen tilanne, oli se mikä tahansa, vaikuta yhtään mihinkään.

Mistäpä tilanne Englannissa johtuu?

Voimakas taantuma lienee tietenkin yksi hyvä ehdokas, mutta toinen hyvä ehdokas on julkinen keskustelu, joka siellä on käyty luomusta. Uusimmat tutkimukset aiheesta, kuten Stanford ja Oxford, ovat saaneet paljon mediatilaa, sekä television ajankohtaisohjelmien keskusteluissa tutkimuksen sisältöä on puitu, joten kansalaiset ovat saaneet asiatietoa luomusta, joka on varmaan vaikuttanut myyntiin paljonkin.

Kun luomusta revitään pois sen mielikuvien kautta luotu gloria ja ympäristöjeesustelu, ei jäljelle jää kuin kallis hinta.

Luomu ja biodynaaminen ne yhteen soppii

Biodynaaminen viljely, tuo epätieteellinen huuhaa ja Rudolf Steinerin luoma horoskooppiviljely, jossa ei ole yhtään mitään älyä, saatikka modernia biologiaa, kulkee jostain syystä luomun kanssa käsi kädessä.

Olen monta kertaa jo ihmetellyt, että miksi ihmeessä luomuliitto ei ota edes pientä hajurakoa tuohon taikauskoiseen hölynpölyyn, sillä jos luomutuotanto aikoo edes jossain määrin tulla uskottavaksi viljelymenetelmäksi, sen kannattaisi pysyä biodynaamisesta viljelystä hyvin kaukana.

Kirjotin jo aiemmin biodynaamisesta taikauskoviljelystä, mutta tässä linkki muistin virkistämiseen:


MAANVILJELYSTÄ TÄHTIEN ALLA

"Venus ja Mars Ravussa aiheuttavat kosteat olot, mikä lisää etanoiden lisääntymisriskiä. Niiden torjunta onnistuu parhaiten, kun kuu on Ravussa." 

Ei, en minä tässä tutki mitään keskiaikaista noituuden oppikirjaa. Päinvastoin: yritän innokkaasti seurata aikaani – ja siksi seison tässä ja selailen biodynaamisen viljelijän pientä punaista kirjaa: vuoden 1991 ruotsinkielistä Kylvö- ja korjuukalenteria.  


Biodynaamista viljelyä ei keksinyt suinkaan biologi vaan salatieteitä harjoittanut mystikko, antroposofi Rudolf Steiner. 

Steinerilla oli mitä erinomaisimmat suhteet niin sanottuun henkimaailmaan. Henkitieteensä avulla hän sai selvää monenmoisista asioista, joita tavallinen tiede karkeine menetelmineen ei vielä ollut havainnut.

 Okkultistisen viisautensa pohjalta hän kirjoitti kirjoja ja piti esitelmiä lähestulkoon mistä tahansa. Vuonna 1924 hän piti kurssin, jolla hän sovelsi antroposofisia ajatuksia niinkin maanläheiseen asiaan kuin maanviljelykseen – ja seurauksena tästä epäpyhästä allianssista oli biodynaaminen viljely. 

Ja niin edelleen. Mistäpä olen sitten saanut päähäni, että luomutuotanto ei pääse mitenkään eroon taikauskoisesta pikkuserkustaan, vaan sitä täytyy helliä ja paijata, jotta välit omiin juuriin pysyvät olemassa? No vaikka tästä pienestä uutisesta, jossa kerrottiin vuoden luomuyrityksestä:

Vuoden Luomuyritys

 

Pirkanmaan luomuyhdistys palkitsi Rekolan biodynaamisen maatilan yrittäjät Vuoden Luomukeksijöinä.

- Haluamme kiinnittää huomiota sekä Sirkka ja Kalervo Rekolan pitkään työsarkaan, että uusien yrittäjien Joona Rekolan ja Henri Murron tulevaisuuden näkemyksiin, toteaa luomuyhdistyksen puheenjohtaja Anu Tuomola.

Luomuväki on paljon nurissut siitä, että luomua ei oteta riittävän uskottavasti huomioon, eikä myöskään luomututkimus saa sitä arvostusta, jonka se luomuväen mielestä ansaitsisi, mutta parantaako se todellakin tilannetta, että luomuyhdistykset palkitsevat täydellistä taikauskoon nojautuvaa huuhaaviljelyä horoskooppimerkkien alaisuudessa jollain Luomukeksijät -tittelillä?

Etenkin kun se Luomukeksijät -titteli tuli siitä merkittävästä luomutuotantoa kehittävästä keksinnöstä, että tapahtui sukupolvenvaihdos Rekolan tilalla.

- Neljännesvuosisataansa juhliva Pirkanmaan luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ry on viime keväästä lähtien etsinyt marraskuun luomupäivässä palkittavaksi luomukeksintöä, joka onnistuneesti yhdistää uudet ajatukset ja vanhat tavoitteet, helpottaa arjen työtä ja antaa virikkeitä alan toimijoille laajemminkin. Kokouksessaan 2.11.2012 luomuyhdistyksen hallitus totesi, että Rekolan tilan sukupolvenvaihdo on juuri sellainen, toteaa Tuomola.

Kun joku halusi vielä jatkaa viljelyä horoskooppien alaisuudessa, päätettiin sitä pitää sellaisena toimintana, joka on ansainnut luomukeksintöpalkinnon?

No eipä ole vaikea ennustaa tähdistä, tupakan tumpeista, kahvinporoista tai naapurin mummon tekohampaista erittäin loistavaa tulevaisuutta tälle viljelymetodille.

 

Lukemista välipäiville

Joulu on taas vietetty ja kuten puolivakavat tutkimukset kertovat, (!linkki Hesarin maksumuurin  takana!)  jouluähky voi jopa lyhentää elämää, joten nyt on aika kuntoilun ja kuntoilusta palautuessa voi sivistää itseään loistavilla kirjoituksilla, jotka herättävät ajatuksia.

Kirjoituksilla en tarkoita omia tuotoksiani, tietenkään, vaan turvaudun jälleen itseäni fiksumpiin ja niihin ajatuksiin pääsette käsiksi Lääketieteellisen aikakausikirjan Duodecimin verkkojulkaisun kautta. Duodecimin joulunumeron 23/2012 teemana oli paljon tapetilla ollut ruoka.

Ensimmäisenä poimin teille Esko Valtaojan kirjoituksen ruuan riittävyydestä tulevaisuudessa:

Riittääkö ruokaa kaikille?

 

Erityisen iloinen olin seuraavasta kohdasta, joka edustaa samaa mielipidettä, johon itse olen päätynyt tavallisena kansalaisena, joka haluaa ottaa asioista selvää tosiasioiden pohjalta:

Jonathan A. Foley, Minnesotan yliopiston ympäristöinstituutin johtaja, on tiivistänyt tärkeimmät päämäärät ja keinot erinomaisessa pikku artikkelissaan, joka julkaistiin marraskuussa 2011 Scientific Americanissa. Tieteellisempi versio löytyy saman syksyn Naturesta 2011;478(20).

Ennen kaikkea maanviljelyksen leviäminen on pysäytettävä ja kehitys käännettävä päinvastaiseksi. Trooppiset metsät, savannit ja herkät ekosysteemit tuhoutuvat sietämätöntä vauhtia, ja biopolttoaineet vain pahentavat tilannetta. Maailman luonto ja eliölajit tarvitsevat lisää ihmiseltä rauhoitettua tilaa. Tämä taas vaatii ruoantuotannon tehostamista muilla tavoin.

Ratkaisu ei todellakaan ole ruuan tuotannon muuttaminen tehottomaksi puuhasteluksi, joka tarkoittaa pientä somaa punaista mökkiä ja luomuperunamaata, vaan tehostaminen, tehostamisesta päästyä. Lannoituksen tehostaminen, joka ei tarkoita ylilannoitusta, vaan lannoitteiden järkevää käyttöä. Kasvinsuojelun tehostaminen, joka ei tarkoita kemikaalien ylenpalttista syytämistä luontoon, vaan niiden tarkoituksenmukaista sekä järkevää käyttämistä ja niin edelleen.

Valtaoja sivuaa myös hieman luomutuotantoakin:

Väestönkasvusta huolimatta käytettävissä olevien kaloreiden määrä ihmistä kohden kasvaa edelleenkin. Yksi tehokas keino kääntää suotuisa kehitys vastakkaiseksi on siirtyä luomuviljelyyn. Vuosikymmenien tutkimustyöstä huolimatta ei ole pystytty osoittamaan, että niin sanotusti luonnonmukaisin keinoin tuotettu ravinto olisi terveellisempää tai edes maukkaampaa kuin tavallinen tehotuotettu ruoka - se, jota jokainen ajatteleva, valistunut ihminen tietysti kavahtaa. Sen sijaan on nähty, että luomutuotannon sadot ovat paljon pienempiä kuin tavanomaisen. Ja kun katsotaan ympäristölle aiheutettua kokonaisrasitetta, luomun hyödyt ovat kauniisti sanottuna kyseenalaisia. On tietysti yksittäisiä tapauksia, joissa luomu on hyvä ja kannatettava vaihtoehto, esimerkiksi eläinten eettisen kohtelun ja innovatiivisten viljelymenetelmien kehittämisen kannalta. Yleisesti ottaen puhdas luomutuotanto on kuitenkin yksi pahimmista ravintotulevaisuutemme vaaratekijöistä. Luomu on hyvää tarkoittavien ihmisten väärä valinta. Vastakkaista mieltä voi tuskin olla muista kuin pseudouskonnollisista luonnonpalvontasyistä.

Mutta lukekaa koko juttu ajatuksen kanssa ja pohtikaa itse, onko sen sanoma järkevä vaiko ei ole. Minusta oli.

Seuraava juttu jonka teille poimin julkaisusta, koskee ravitsemussuosituksia, jotka ovat myös olleet kovasti arvostelun kohteena, etenkin heidän toimestaan, joilla ei ole mitään eväitä niitä arvostella:

Ravitsemussuosituksia vai kansankäräjiä?

 

Ruokavalioiden suunnittelun perustana ravitsemussuosituksissa ovat seikkaperäiset arviot kaikkien välttämättömien ravintoaineiden tarpeesta. Yksityiskohtien runsaudesta huolimatta syömisestä ei kannata tehdä liian vaikeaa (Similä 2012). Ihmisille annettavat suositukset koskevatkin ruokien käyttöä ja valintaa, eivät yksittäisiä ravintoaineita. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä tulisi käyttää runsaasti, ja täysjyväviljaa pitäisi olla joka aterialla. Ruokajuomaksi suositellaan rasvatonta maitoa tai piimää, ja rasvojen tulisi olla näkyviä ja pehmeitä. Tällaiset selkokieliset ohjeet näyttävät olevan liian arkisia ja epätieteellisiä nettikeskusteluun, jossa mieluummin intetään yksittäisten ravintoaineiden mikrogrammoista ja satunnaisten uutisten tai tieteellisten artikkelien sisällöstä.

Ja nykytrendi on kiteytetty aivan loistavasti seuraavaan kommenttiin:

Kansankäräjiltä löytyy vaihtoehtoisia mielipiteitä, joiden mukaan suositukset ovat vanhanaikaisia. Näillä foorumeilla sitä pidetään terveellisenä, mikä on nautittavaa ja mukavaa. 

Mutta lukekaapa juttu jälleen kokonaan itse, mielellään ajatuksen kanssa ja jutusta vastaa emeritusprofessori, LKT, Antti Aro.

 

 

Lehmäkin osaa kiusata

Pieni uutinen tuotantoeläimien maailmasta:

Lehmätkin osaavat kiusata - pahimmilla öykkäreillä karu kohtalo

 

Useilla maatalouden todellisuudesta vieraantuneilla on tuotantoeläimistä varsin kummallisia käsityksiä. Useat kaupunkilaiset kun ovat sitä mieltä, että kunhan vain eläimet päästetään vapaana kirmailemaan ja seurustelemaan keskenään, eläimien hyvinvointi paranee kuin itsestään.

Kuten yleensä, asiat eivät ole näin musta-valkoisia, vaan totuus on jossain harmaan maastossa. Parsinavetoissa voi olla heikkouksia, mutta ei se täysin vapaa elämäkään ole laumaeläimille herkkua, etenkin jos et satu olemaan lauman hierarkian yläpäässä.

–Aina joukosta löytyy joku möykkäri, joka pitää jöötä pahnanpohjimmaisille. Se on häijy niille, jotka eivät pidä puoliaan vaan lähtevät ruokintapaikalta heti, kun joku tuhahtaa.

Laulumaan mukaan tämä lehmälle lajinomainen käytös näyttää nostavan päätään navetoissa, joissa eläimet pääsevät kulkemaan vapaasti.

Hyvää Joulua

Luomulakko toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua, sekä menestyksekästä Uutta Vuotta.

Vielä sopii aiheeseen yksi luomu-uutinen, joka löytyi Lappeenrannan seudulta:

Possupula ei uhkaa joulupöydän herkuttelijaa

 

Lappeenrannan alueelta taitaa löytyä myös yksi rehellinen kauppias, sillä hän toteaa vastoin nykytrendiä näin:

 Luomukinkun kysyntä on Metsämuurosen mukaan ollut hieman viime vuotta laimeampaa.

Tämä tuli mieleeni tänään, kun etsin epätoivoisesti kotimaisia metsäsieniä kaupunkimme marketeista. Olin liikenteessä vasta viiden jälkeen kuluvaa päivää ja kurkkasin myös läpi kinkkulaarit kahdesta kaupasta, tuon uutisen innoittamana. Tulos oli aika hämmentävä, sillä kaupunkimme (+100 000 asukasta) ainoasta Prismasta löytyi pilvin pimein luomukinkkuja, sekä lisäksi katsastin yhden kolmesta kaupunkimme Citymarketista, niin senkin kinkkulaarista löytyi luomukinkkuja kotiin kannettavaksi vaikka kuinka paljon. Kaupat olivat täynnä asiakkaita, mutta yksikään asiakas ei ollut sillä hetkellä hamuamassa kaikkien hamuamia luomukinkkuja eettiseen ostoskoriinsa.

Onneksi minun ei tarvinnut koluta enää kahta muuta Citymarkettia, vaan ensimmäinen niistä piti onneksi vielä hyllyssään kaipaamiani kotimaisia metsäsieniä. Jouluruoka on niiltä osin pelastettu ja seuraavana vuonna ostan ne hivenen aikaisemmin, jos en satu niitä omasta pakastimesta löytämään.

Ihmettelen vain luomukinkkuja suurten markettien valikoimissa, kun uutisten mukaan niitä ei pitäisi löytyä koko Suomesta, sillä niin himoittuja ne kuulemma ovat. Tosin en älynnyt tarkistaa, että olivatko ne kenties saksalaisia vaiko hieman lähempää Tanskasta, mutta luomukinkku mikä luomukinkku.

Vai onko kyseessä taas se ihmeellinen tilastoharha, että hyvin lukuisa määrä ihmisiä gallupeissa kertoo ostavansa Jouluna luomukinkun ja niiden ihmisten määrä ylittää roimasti luomukinkkujen tarjonnan, mutta kun niiden ihmisten pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin, sepä ei onnistu, vaan hinta ratkaisee, eikä kovin moni ole halukas maksamaan kinkustaan melkein kahtakymppiä kilo, oli se sitten vaikka yhden possun luomusikalasta tullut ja saanut maailman yksilöllisintä luomukasvatusta koko pienen elämänsä ajan.

 

Myytti kolesterolimyytistä

Kolesterolin ympärillä on pyöritty hyvin pitkään ja koska asiasta ilmestyi uusimmassa Skeptikko-lehdessä erittäin hyvä juttu, joka on luettavissa myös netin kautta, linkitän sen kaikille lukijoilleni.

MYYTTI KOLESTEROLIMYYTISTÄ - mitä jos kaikki onkin yhtä suurta valhetta

 

Kolesteroli on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen, koska kolesterolin vaikutuksen kieltävät  kolesterolidenialistit ovat erittäin myönteisiä luonnonmukaisuudella, eli että kaikki kovat rasvat, mm. eläinrasvat ovatkin hyvin terveellisiä ja vastapainona vaikkapa kasvisrasvat ovat saatanasta ja elintarvike- sekä lääketeollisuuden salaliiton seurausta, joiden tarkoitus on sairastuttaa ihmiset.

Biokemian maisterin Pauli Ohukaisen kirjoitus Skeptikossa on erittäin hyvä, vaikkakin hän raapaisee vain pintaa, kuten itsekin toteaa.

Kolesterolidenialistit liukuvat hyvin liukkaalla jäällä ja eihän heillä toisaalta mitään hätää ole, vaan heillä, jotka ottavat heidän juttunsa tosissaan.

Kuten Pauli Ohukainen mainitsee, kolesterolidenialistien argumentointi on maallikolle hyvinkin vakuuttavaa, sillä niissä on maalaisjärkeen vetoavaa logiikkaa, sekä runsaasti viittauksia tieteellisiin tutkimuksiin. Mutta kun esitettyjä viitteitä aletaan tutkia tarkemmin, paljastuukin usein se uskomaton tosiasia, että viitattu tutkimus ei millään tavalla tue denialistin esittämiä johtopäätöksiä.

Minun ei tarvinne erikseen alkaa vetää yhtäläisyysmerkkjä erääseen poikkitieteelliseen maanviljelysideologiaan, jossa harrastetaan samanlaista toimintaa kautta linjan.

Asiallista tietoa lisäaineista

Onko kuluttajien oltava huolissaan elintarvikkeiden lisäaineista, on ollut kaikkien tiedostavien ihmisten huulilla jo kyllästymiseen asti, mutta onneksi määrätyt mediat tuottavat aiheesta myös tieteeseen perustuvaa, mielenkiintoista oikeaa tietoa, kuten uusin Tekniikan Maailma.

Salaperäiset E-aineet -otsikolla alkava juttu oli hyvin tehty ja perustui tiedettyihin tosiasioihin, eikä suinkaan jonkin villin mielikuvituksen omaavan henkilön omiin kauhuvisioihin. Sellaista tietopakettiaa on mukava lukea, sekä siinä sivistyy aivan huomaamatta.

Jutussa käytiin hyvin läpi lisäaineiden turvallisuus, esiintyminen luonnossa, sekä vaikkapa turvalliset annosmäärät ja aloitan sillä.

Kuten jutussa todettiin, kemistit ovat kertoneet meille jo 500 vuotta, että ei ole olemassa turvallisia ja vaarallisia kemikaaleja, vaan on olemassa turvallisia ja vaarallisia annoksia. Aluksi selitettiin ADI-arvo, eli hyväksyttävä päiväannos. Esimerkkinä käytettiin bentsoehappoa, jota esiintyy myös luonnossa, mutta jota käytetään mehuissa yms. Suurin sallittu määrä on 200 mg litrassa. 60 kiloa painava aikuinen voi juoda tällaista mehua puolitoista litraa päivässä ja 20 kilon lapsi noin puoli litraa.

ADI-arvo kuitenkin määritellään  NOEL-arvosta, joka tarkoittaa määrää, jolla ei ole havaittu mitään haittavaikutuksia eläinkokeissa. Jotta lapsi saavuttaisi NOEL-arvon, joka on siis vielä turvallinen, lapsen pitäisi juoda bentsoehapolla varustettua mehua 50 litraa päivässä ja aikuisen 150 litraa päivässä. Koska lisäaineilla on hyvin korkeat turvarajat, ADI-arvo määrää bentsoehapon turvallisen päiväsaannin ja se on lapsella saavutettu puolella litralla mehua.

Sitten mainittiin, että nämä rajat eivät koske suinkaan luonnontuotteita, vaan vaikkapa puolukan mehussa on bentsoehappoa noin 700 mg litrassa, eli yli kolminkertainen määrä verrattuna siihen, miten paljon teollisuus saa bentsoehappoa elintarvikkeissa käyttää. Kuitenkin myös puolukasta mitattu bentsoehapon määrä on paljon alle NOEL-arvon, joten asia ei tietenkään ole ongelma. Mutta teollisuus on suorastaan yliturvalliseksi säännelty, vastoin erilaisia urbaanihuhuja, joita asiasta liikkuu.

EFSA käy koko ajan läpi elintarvikkeiden lisäaineita. Markkinoilla olevia, jo hyväksyttyjä testataan uudelleen, sekä uusia testataan, jotta ne joko hyväksytään tai hylätään sallittuina lisäaineina.

Erikseen mainittiin vaikkapa aspartaami, jonka EFSA on käynyt hiljattain uudelleen läpi, sillä parissa tutkimuksessa ilmeni, että aspartaami ei olekaan turvallista kuluttajille. EFSA:n selvityksen mukaan kyseiset tutkimukset eivät täyttäneet tieteellisyyden kriteereitä, vaan olivat huonosti tehtyä humpuukitiedettä. Joten EFSA ei ole muuttanut ohjeita aspartaamin suhteen, vaan se on edelleen hyvin tutkittu ja erittäin turvalliseksi havaittu.

EFSA on testannut paljon uusia kokelaita mm. hapettumisenestoaineiksi ja esimerkiksi oregano ja sitruunamelissa ovat reputtaneet turvallisuustestit hapettumisenestoaineiksi, mutta rosmariiniuute on todettu kyseiseen käyttöön turvalliseksi.

EFSA:n periaatteet lisäaineista ja niiden turvalliseksi toteamisesta perustuvat normaaleihin tieteellisiin käytäntöihin, eli johtopäätösten pitää perustua tieteelliseen näyttöön, tehtyjen kokeiden pitää olla toistettavissa, sekä tulosten on oltava julkisia.

Sitten oli juttua siitä, miksi osa kuluttajista hylkää tieteelliset faktat ja keksii niitä itse, tai hysterisoi muuten vain vastoin tiedettyä tietoa. Psykologit vastaavat, että vain osa meidän päätöksistä perustuu tosiasioihin ja järkiperäiseen harkintaan. Usein perustelemme omia mielipiteitä sillä, miten muut ajattelevat tai harrastamme moraalista itselisensointia. Mutta valitettavasti ihmisten käyttäytymistä tässä suhteessa ei voi ennustaa, eli vaikkapa nurkan takana olevat nanotekniset lisäaineet voivat olla hysteeristen kuluttajien uusi vaarallinen vihollinen maustettuna teollisuuden salaliitoilla tai sitten ne voidaan ottaa liput liehuen vastaan.

Nanoteknisista lisäaineista mainittiin esimerkkinä synteettinen lykopeeni, joka onkin hyväksytty USA:ssa jo vuonna 2003. Synteettisen lykopeenin partikkelikoko on pienennetty nanoteknologialla noin sataan nanometriin ja tämä on mahdollistaa sen, että ihmisen elimistö pystyy käyttämään lykopeenin paremmin hyväkseen ja mahdollistaa lykopeenin terveysvaikutukset, eli mm. vähentää sydäntautien ja eturauhassyövän riskiä.

Turvallisuusvaatimuksissa on myös sellainen lisäehto, että jo hyväksyttyä lisäainetta ei saa käyttää uuteen tarkoitukseen ilman uusia turvallisuustestejä, jotka koskevat nimenomaan turvallisuutta uuteen käyttötarkoitukseen.

Juttu loppui lausahdukseen, jonka ainakin minä voi allekirjoittaa: Tärkeintähän lienee, että saamme yhä parempaa, terveellisempää ja turvallisempaa ruokaa.

Luomuviljojen osuus edelleen hyvin pieni

Uudet ennakkosatotilastot on taas julkaistu ja sieltä selviää luomutuotannosta jotakin:

Luomuviljojen osuus on edelleen vähäinen

 

Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) luomusatotilaston mukaan luomuviljaa tuotettiin kesällä 2012 yhteensä 82 miljoonaa kiloa, mikä oli 2,2 % koko Suomen viljantuotannosta.

Tällaista on luomumatematiikka. Pelloista on luomusta yli 7 prosenttia ja se ala tuottaa 2.2 % osuuden kokonaissadosta. Hävikki on aika suhteettoman suuri ja kuinka se paikattaisiin, mikäli luomutuotanto yleistyisi esimerkiksi brändityöryhmän visioihin saakka?

Paikataanko huikea satoleikkaus lisäämällä vai vähentämällä maatalousmaata, eli muutammeko lisää alueita maatalousmaaksi vai pidämmekö osuuden samana, vai voimmeko kenties muuttaa maatalousmaata takaisin luonnon käyttöön?

Mutta mitäpä se varakas kaupunkilainen sillä luonnolla tekee, kun se on jossain susirajan takana näkymättömissä, vaan tärkeintä on tunne siitä, että tekee oikein, kuten mainosmies käskee toimimaan ja trendit edellyttävät.

Luomurukiin keskisato, 1 580 kiloa hehtaarilta, oli myös edellisvuotta hieman pienempi ja vain puolet tavanomaisen tuotannon keskisadosta, joka Tiken ennakkotietojen mukaan oli 3 170 kiloa hehtaarilta.

Jos haluaisimme luomutuotannon keinoin saman määrän terveellistä ruista kuin ennenkin, pitäisi rukiin tuotannossa olevan maatalousmaan osuus tuplata, jotta luomutuotanto kykenisi saman määrän tuottamaan.

Luomuvehnän keskisato oli 2 190 kiloa hehtaarilta eli runsas puolet tavanomaisen tuotannon keskisadosta, joka Tiken ennakkotietojen mukaan oli 3 930 kiloa hehtaarilta.

Luomuvehnällä on ollut erinomainen vuosi, sillä vehnällä on parhaillaan satotappio ollut jopa 60 prosentin luokkaa luomutuotannossa.

Tällaista tämä on, mutta mikäpä siinä on puuhastellessa niin kauan kuin me sen lystin maksamme.

Tulevaisuuden ruokatrendit

Ruokatieto alusti tuoreessa jutussaan tulevaisuuden ruokatrendien mahdollisuuksia:

Ruokatrendit: Paikallisesti virittynyt ruoka yhdistää

 

Maailman ruokatrendien kuumassa kärjessä parveilee hämmentäviä lainasanoja, joiden takaa kuitenkin pilkottaa Suomessakin näkyvissä olevia ruokasuuntauksia. Tekno retro, eatdentity ja seating viittaavat ajan testaamiin valmistusmenetelmiin, yksilölliseen ruoka-ajatteluun ja yhdessä syömiseen.

Viiden seuraavan vuoden ruokatulevaisuutta ennustaa tuore Ridderheims-raportti. Se listaa 21 trendiä, joista kaikki eivät toki ole megaluokan suuntauksia, eikä osa koskaan toteudu. Jokainen meistä äänestää omalla ruokakorillaan ja elintavoillaan, mitkä trendit todella ovat kuumia ja mitkä eivät.

Kun luin jutun kokonaan, tuli hieman hämmentynyt olo, sillä tämähän kertoo vain siitä, että ruoka on suunnaton bisnes ja aivan kuten vaikkapa televisioissa, tai tietotekniikassa yleisestikin, ihmisille pitää koko ajan keksiä ruuan suhteen uusia trendejä, jotta he kuluttaisivat enemmän rahaa ruokaan.

Lisäksi ruoka on puettava eri kaapuun kuin mitä se todellisuudessa on, jotta vauras väki olisi valmis seuraamaan trendiä, eli ostamaan ihan tavallista ruokaa huomattavasti korkeammalla hinnalla.

  Paikallinen ja aito ovat käsitteinä sulautuneet yhteen, jolloin kuluttaja tuntee olevansa lähempänä tuottajaa, vaikka näin ei todellisuudessa aina olisi. Olsson korostaa, että paikallisuus on myös yhteisöllisyyden muoto.

Aivan kuten televisiovalmistaja koettaa saada asiakkaan uskomaan, että juuri hänen televisionsa on teknisesti kehittynein, joka kuluttajan kannattaa hankkia kilpailijan mallin sijaan. Kunhan kuluttaja uskoo, että hän osti edistyksellisimmän television, niin hän on tyytyväinen.

Ruotsin Lindköpingissä Plantagon-niminen projekti aikoo avata vuonna 2013 kasvisyrityksen, joka tuottaa kaupunkivihanneksia ruotsalaisten ja Amerikan intiaanien kehittämällä kestävällä teknologialla. 

Amerikan intiaaninen kestävä teknologia taisi kyllä perustua puhtaaseen taikauskoon. Sillä kun biisonit olivat vähenemään päin aseiden tulon myötä, intiaanien keskuudessa levisi valtavat nälänhädät, jotka niittivät kylmää satoaan. Heidän ruokahuoltonsa lepäsi hyvin pitkälle biisonien varassa ja oli ollut sitä jo vuosisatojen ajan, eikä heidän maanviljelyskulttuurinsa ollut lainkaan kykenevä pitämään heitä leivän syrjässä kiinni.

Ennen ihmisiä arvioitiin auton, ammatin tai asunnon mukaan. Nyt katsotaan mitä ihminen syö ja mitä hän jakaa yhteisömedioissa ruokateoistaan.

Täällä rikkaassa pohjoisessa meillä on asiat aika hyvin, eikös vain?

Kun Audiin tai Lexukseen on varaa jo lähes jokaisella raksaduunarilla, pitää keksiä jotain uutta, jolla oikeasti varakas edes pienen hetken kykenee erottumaan rahvaasta. Tai hieman vähemmän varakas kykenee tuntemaan itsensä todellisuutta varakkaammaksi.

Tulevaisuuden suunnissa on selvä, että kuluttaja on se, joka tahdin määrää. Kaikki 21 trendiä eivät ole yhtä voimakkaita, mutta osa niistä tulee viemään ruoka-alaa eteenpäin, Gröhn uskoo.

Juuri näin. Se määrää, jolla on rahaa kulutettavaksi. Ei sitä kannata tuottaa mitä hän ei osta, vaan sitä, mihin hän on valmis rahansa uhraamaan. Kun on keksitty trendi, sillä on aikansa ja kun se loppuu, on jo paljon ennen sitä kehitetty korvaava trendi, johon kuluttajat koetetaan saada siirtymään.

 

Luomun kasvu hyytynyt Ruotsissa

Maaseudun Tulevaisuus kertoo tuoreessa uutisessa luomun tilanteessa Ruotsissa:

Luomun kysynnän kasvu hyytynyt Ruotsissa

 

Luomutuotteiden myynti ei ole enää tänä vuonna kasvanut Ruotsin suurissa kauppaketjuissa. ... Ruotsalaislehti ATL:n mukaan etenkin luomumaitotuotteiden kysyntä on paikoin vähentynyt kuluvana vuonna.

Luomulakon lukijoille tämä ei ole mikään yllätys, sillä jo kesäkuussa uutisoin siitä, että Arla on laskenut luomulisää Ruotsissa sekä Tanskassa ja sille on olemassa vain yksi järkevä selitys: tuote ei mene enää kaupaksi lisän edellyttämällä tasolla.

”Kysyntä voi vaihdella, mutta tuskin se on hiipumassa. Perusteet luomun ostamiselle eivät ole ohimeneviä”, Pro Luomu ry:n toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila sanoo.

Ja ne edellytykset ovat mitkä? Terveellisyyskö, joka on Stanfordin tuoreen tutkimuksen mukaan lähes pelkkää lumetta ja mielikuvaa, vaiko kenties ekologisuus, joka on Oxfordin tuoreen tutkimksen mukaan lähes pelkkää lumetta ja mielikuvaa?

Vai onko edellytyksenä vain paksu lompakko, kenties? Jos näin on, niin toki rikkaat saavat käyttää varakkuutensa parhaaksi katsomallaan tavalla, vaikka sitten köyhien ulottumattomissa olevaan mielikuvaruokaan.

Hän muistuttaa, että Ruotsissa luomun osuus kulutuksesta on jo noin neljä prosenttia ja Tanskassa seitsemän. Suomessa osuuden arvioidaan olevan vasta noin 1,4–1,5 prosenttia.

On jo Ruotsissa noin neljä prosenttia? On ollut sitä jo jonkin aikaa, eikä ole siitä noussut, vaan nyt on käänne alaspäin tapahtunut, eli trendi on hiipumassa, kaikesta mainontaan syydetystä rahasta huolimatta. Ja Tanskassa noin seitsemän prosenttia, vaikka Tanskan oman tuotannon osuus kaikesta on noin vajaat viisi prosenttia, eli tanskalaisetkin syövät ylpeinä tuontiluomua. Se lähiruoka, ekologisuus yms mainospuhe, joka luomuun liitetään? Taitaa olla niin, että tuotetaan siellä, missä se halvimmalla onnistuu ja myydään siellä, missä siitä parhaat rahat saa.